perjantai 12. toukokuuta 2017

STUDIO HELSINGISTÄ

Olen käynyt samassa kampaamossa jo lähes viidentoista vuoden ajan. Minun vaihdellut asuinpaikkanikaan ei ole muuttanut sitä faktaa, vaan olen monesti raahautunut Kuopiosta Helsinkiin vain ja ainoastaan kampaamokäynnille Studio Helsinkiin. Olen teinivuosien varrella kokeillut lähes kaikki hiustyylit lyhyestä tukasta tummanruskean kautta punaiseen. Luojalle kiitos kokeiluvaiheet ovat nyt ohitse ja olen jo useamman vuoden pysynyt tyytyväisesti blondina. Omat hiukseni ovat siis perinteisesti maantienharmaat, joten värjäys on minun tapauksessani enemmänkin pakollista.

Hiusvärin lisäksi en enää pystyisi elämään ilman hiustenpidennyksiä. Nekin minulla on ollut jo vuodesta... apua, en edes muista! Itse olen käyttänyt ainoastaan ompelupidennyksiä, sillä korviini on aikoinaan kantautunut muutama kauhutarina sineteistä sekä teipeistä. Mutta jos joku siellä unelmoi hiustenpidennyksistä, suosittelen erittäin lämpimästi ihanaa Viivi Kylämää. Sen lisäksi, että hän on ehkä kaupungin nopein ompelija, Viivi tekee ne myös todella järkevään hintaan. Hän haluaakin tarjota blogini lukijoille pidennyksien ompelun hintaan 25€/ rivi (itselläni on kaksi riviä) sekä pidennyksien yhteydessä tehtävän värjäyksen hintaan 60€. Myös pelkän värjäyksen saa tarjoushintaan 80€.  Ne itse hiuspidennykset voi siis ostaa omatoimisesti jo etukäteen tai sitten Viivi auttaa mielellään niiden hankinnassa. Muista kuitenkin aikaa varatessasi pyytää aika juuri Viiville ja mainita tarjoushinnan saamiseksi myös minun nimeni!




Tälle kampaamokäynnille pääsi mukaan myös Juti ja se nauttikin täysin siemauksin kanssa-asiakkaiden (onkohan se edes sana) huomiosta sekä rapsutuksista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti