keskiviikko 30. toukokuuta 2018

TULEVASTA WALK-IN CLOSETISTA

Uusi koti huutaa vielä tyhjyyttään, sillä suuri osa huonekaluista on edelleen ostamatta. Koko talosta ei myöskään löydy tällä hetkellä kuin yksi matto. Paljon on siis vielä hankittavaa ja tämä jatkuva googlailu sekä huonekalujen metsästäminen alkaa käydä jo ihan työstä. Nyt olen päässyt kuitenkin jo siihen vaiheeseen, että on aika alkaa työstämään tulevaa walk-in closettiamme. Itse asiassa kyseessä ei ole mikään closet, vaan muutimme seiniä poistamalla yhden ylimääräisen makuuhuoneen avaraksi "parveksi". Tuosta tilasta olisi siis jonain kauniina päivänä tarkoitus kuoriutua ihastuttava vaate- sekä pukeutumishuone.




On varmaan sanomattakin selvää, että huoneeseen tullaan asentamaan verhot. Vaikken mikään ujo olekaan, niin en ainakaan vielä koe sen suurempaa tarvetta paljastella uusille naapureillemme. Löysin myös juuri aivan täydellisen divaanin, joka tulee sopimaan tilaan kuin nenä päähän. Divaanin lisäksi huone tulee saamaan vielä myös siron pöydän sekä jalkalampun, jotta se voi tarvittaessa toimia myös viihtyisänä lukunurkkauksena. Se onkin sitten eri asia kuinka kauan tämän kaiken toteuttamiseen menee, mutta nyt olen onneksi jo päässyt alkuun!




P.s. Kaapit on ostettu Ikeasta ja ne ovat PAX- merkkisiä. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Pääsin jälleen käymään uudessa lempikaupungissani Chicagossa ja tällä kertaa minulla kävi aivan mieletön shoppailutuuri! Olen siis metsästänyt erästä polka dot- mekkoa jo kuukausikaupalla, mutta se on valitettavasti ollut joka paikasta loppu. Satuin ohimennen kulkemaan vielä yhden Anthropologie- myymälän ohi juuri ennen sen sulkeutumista ja päätin poiketa nopeasti sisälle. Näyttäessäni kuvaa mekosta, myyjä totesi sen olleen jo pitkään loppuunmyyty. Juuri kun olin lähdössä ulos, hän haki minut takaisin ja pyysi vielä odottamaan hetken. Pengottuaan koko varastohuoneen läpi, hän löysi kuin löysikin sieltä vielä yhden pallomekon - ja vielä juuri minun koossani! Mekko ja minä olemme siis selvästi menttupii! 

+ Kävimme jokin aika sitten tilaamassa olohuoneeseemme aivan ihanan pöydän, jonka piti olla valmis joskus heinä-elokuussa. Sain tällä viikolla kuitenkin erittäin iloisia uutisia; pöytä toimitetaankin meille jo ensi viikon aikana! En voisi olla enää yhtään innostuneempi tuosta ilmoituksesta, sillä keskeneräinen asunto tekee tällaisen haluan-kaikki-nyt-heti- ihmisen aivan hulluksi!



- Chicagoon kannattaa pakata vain ykkösalkkareita, sillä metrotunneleiden ritilöistä puhalta tuuli ei anna lainkaan armoa. Satuin nimittäin koomatiloissani jäämään juuri sellaisen ritilän päälle lukemaan karttaa ja sekunnin päästä puoli Chicagoa näki minun rumimmat sekä kulahtaneimmat alushousuni. Ja voin kertoa, etten valitettavasti näyttänyt edes miljoonasosaa Marilyn Monroelta.

- Vaikka länteen onkin aina yhtä ihana matkustaa, tämä lennon jälkeinen kooma on jotain aivan järkyttävää. Purskahdin eilenkin väsymyksissäni itkemään ja soitin raivopuhelun miehelleni Espanjaan, kun en saanut meidän terassimme ovea lukkoon - se kertoo jo aika paljon minun tämänhetkisestä olotilastani. Lentoemäntien legendaariset "Jenkki- lentojen jälkeiset perheriidat" eivät siis selvästi ole tuulesta temmattuja.


perjantai 25. toukokuuta 2018

YSTÄVÄN POLTTAREISTA

Viime viikonloppu meni aika juhlapainotteisissa merkeissä, sillä meillä oli silloin erään hyvän ystäväni polttarit. Tutustuin tulevaan morsiameen asuessani vielä Kuopiossa, sillä me molemmat jouduimme "pakkomuuttamaan" sinne miestemme töiden perässä. Muutto täysin vieraalle paikkakunnalle ilman omaa työpaikkaa tai tukiverkostoa aiheutti välillä melkoista kipuilua, joten onneksi pystyimme olemaan toisillemme vertaistukena. On siis sanomattakin selvää, että halusimme järjestää tuolla ihanalle morsiamelle mahdollisimman ikimuistoisen sekä mieluisen polttaripäivän.




Polttaripäivä alkoi herkullisella brunssilla. Ennen syömistä morsian yllätettiin kuitenkin aamustripparilla (!), joka oli minusta ehkä kaikkien aikojen paras idea! Päivän päätähti meinasikin vetää Mimosat väärään kurkkuun, kun yhtäkkiä huoneeseen pamahti hyvin eroottishenkisesti tanssahteleva mieshenkilö. 

Myös loppupäivä sujui hauskasti twerkkauksen sekä mukavan yhdessäolon merkeissä. Olimme lisäksi varanneet upean kattohuoneiston, jossa morsian sai valmistautua illan rientoja varten saunan sekä shampanjan merkeissä. Kaiken kaikkiaan päivä oli siis oikein onnistunut ja tuleva morsian onnesta sykkyrällä - mission accomplished!





ISO KIITOS VIELÄ KOKO POLTTARIPORUKALLE! <3

tiistai 22. toukokuuta 2018

CHICAGOSTA

Kävin jokin aika sitten ensimmäistä kertaa työmatkalla Chicagossa ja rakastuin paikkaan aivan ensisilmäyksellä. Kaupunki oli kuin pienempi sekä vehreämpi versio New Yorkista, joten miten siitä olisi edes voinut olla pitämättä?! Vaikka Chicagolla on ehkä hiukan huono maine mitä turvallisuuteen tulee, itse en ainakaan tuntenut oloani missään vaiheessa "uhatuksi" - en edes silloin, kun eksyimme pimeän tullen joillekin sivukaduille yrittäessämme löytää Whole Foodsia. Kaupungin keskellä virtaava Chicago River, lukuisat kukkaistutukset sekä joen varrella sijaitsevat houkuttelevat ravintolat tekivätkin kaupungista jotenkin ihanan kotoisan. Chicagoon on siis ehdottomasti pakko päästä joskus myös lomailemaan!






Kävimme tietysti pienellä nähtävyyskierroksella ja siihen kuului itseoikeutetusti myös Buckingham Fountain, joka on monelle tuttu Pulmusten alkutunnarista. Suihkulähde sijaitsee viihtyisässä puistossa lähellä kuuluisaa "jättiläispapua", joten noilla nähtävyyksillä kannattaa vierailla vaikka aamulenkin lomassa.

Toukokuu on muuten aivan täydellinen aika vierailla Chicagossa, sillä sää oli jo mukavan lämmin, mutta suurimmat turistimassat eivät olleet vielä vallanneet kaupunkia. Heinä-elokuussa Chicago täyttyy kuulemani mukaan lukuisista ja lukuisista vierailijoista, joka hiukan hankaloittaa esimerkiksi ravintoloihin pääsyä.








Kuuluisan suihkulähteen lisäksi kävimme siis katsastamassa myös Beanin. En rehellisesti sanottuna ollut aiemmin edes kuullutkaan tästä jättipavusta, mutta pakkohan se oli käydä kuvaamassa muiden turistien perässä. Suhteellisen aikaisen ajankohdan takia paikalla ei onneksi ollut kovin paljon ihmisiä.

Pakollisten nähtävyyksien lisäksi reissuun mahtui myös hiukan shoppailua. Koska muutto uuteen kotiin on tehnyt melko ison loven lompakkoon, päätin vierailla melko pitkälti vain paikallisissa halpiskaupoissa. Uusi asunto saikin lopulta vaikka mitä tulkkareita, sillä mukaan tarttui muun muassa eteisen matto sekä superpehmeitä Ralph Laurenin kylpypyyhkeitä aivan naurettavaan hintaan! Yhdysvallat onkin aivan ehdoton lempimaani mitä shoppailuun tulee!





sunnuntai 20. toukokuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Viikonloppu meni pitkästä aikaa melko kosteissa merkeissä, sillä juhlimme eilen erään hyvän ystäväni polttareita. Tuleva morsian saatiin yllätettyä aivan täysin, joten päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut! Tästä lisää vielä hiukan myöhemmin...

+ Uusi koti alkaa olla nyt siinä vaiheessa, ettei aivan kaikki vapaa-aika mene enää tavaroita purkaessa sekä uusien huonekalujen kokoamisessa. Yksi huone on tosin edelleen täynnä pahvilaatikoita sun muuta rojua, mutten todellakaan aio koskea niihin nyt hetkeen. Välillä on pakko saada vain olla ja möllöttää.

+ Viime päivien aurinkoinen sää on ollut aivan mahtava! Vaikka rakastankin isoja villapaitoja aivan henkeen ja vereen, tekee välillä ihan hyvää ottaa niihin hieman etäisyyttä ja vaihtaa vaatetus kesämekkoihin sekä espadrilloihin.



- Vaikka polttarit olivatkin hauskat, tämä niiden jälkitila ei ole. Olen rehellisesti sanottuna vain maannut sängyssä koko päivän ja miettinyt pitäisikö mennä oksentamaan. (Minä vihaan oksentamista, joten en suostu siihen kuin aivan pakosta.) 

- Minulta lohkesi alkuviikosta töissä hammas ja jouduin siis aivan pakosta menemään hammaslääkäriin. Koska pelkään edelleen hammaslääkärikäyntejä aivan hysteerisesti, voitte vain kuvitella kuinka "hyvin" tuo operaatio sujui...

- Meghan Marklen hääpuku oli hienoinen pettymys, sillä mekko oli minusta melkeinpä jopa tylsä. Meghanilla on aina ollut aivan mahtava tyyli, joten odotin hääpuvulta paljon enemmän. Pääasia oli tietysti kuitenkin se, että Harry ja Meghan saivat toisensa ja elävät nyt elämänsä onnellisina loppuun saakka!

perjantai 18. toukokuuta 2018

HÄÄKUTSUISTA

Tulevat häävalmistelut ovat edenneet siihen vaiheeseen, että saimme vihdoinkin lähetettyä hääkutsut. Minulla ei kyllä ole hajuakaan missä vaiheessa kutsut kannattaisi oikeasti lähettää, mutta meidän kutsumme postitettiin noin viisi kuukautta ennen itse juhlapäivää. Asiaan vaikutti tietysti myös sekin, että hääjuhla vietetään ulkomailla.

Pienen tutkailun sekä ystäväpariskunnan suosituksen jälkeen päätimme tilata kutsut Shine Wedding Invitations- sivustolta. Nuo olivat rehellisesti sanottuna kalleimmat paperilappuset, jotka olen ikinä ostanut, mutta pahimmassa muuttohässäkässä päätimme mennä sieltä missä aita on matalin. Kutsujen yksinkertaisen kaunis tyyli miellytti meidän molempien silmää ja oli juuri sitä mitä halusimmekin. Lisäksi kutsut suunnitellaan puolestasi omien toiveidesi mukaisesti, joten tämän helpommalla ei enää voi päästä. Emme tosin ehkä olleet aivan samalla aaltopituudella oman suunnittelijamme kanssa, mutta pienen kädenväännön jälkeen olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen!



Ja kun nyt kerran pääsin vauhtiin, päätin tilata meille vielä ihan ikiomat postimerkitkin. Postin nettisivuilla saa siis muokattua omasta kuvasta haluamansa näköisen postimerkin ja sen tekeminen on todella helppoa. "Mittatilausmerkit" maksavat luonnollisesti hiukan enemmän kuin tavalliset, mutta olivat kyllä ehdottomasti sen arvoiset. Tämä kannattaakin siis pitää mielessä esimerkiksi joulukortteja varten!



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

XIANISTA VOL. 2

Jatketaanpa vielä hiukan taannoisella Xianilla. Terrakottasotilaiden lisäksi kaupunki on tunnettu myös monista muistakin jutuista ja neljän päivän aikana meillä oli hyvin aikaa kiertää nähtävyyksiä. Xian ei välillä edes tuntunut Kiinalta, sillä kaupunki oli ihanan vehreä sekä täynnä kukkia. Muistutus kohteesta tuli kuitenkin hyvin nopeasti esimerkiksi paikallisessa ravintolassa; englanninkielisistä menuista ei ollut tietoakaan, eivätkä tarjoilijat ymmärtäneet edes sanaa "coca cola".

Yksi nähtävyys, joka kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä katsomassa, on Muslim Quarter. Katu on pullollaan pikkuliikkeitä sekä ruokakojuja - niin ja tietysti myös miljoonia kiinalaisia. Varaudu siis tungokseen, sillä paikka vaikutti todella suositulta paikallisten kesken. Ja vaikka kiinalainen katukeittiö ei noin yleisesti ottaen olekaan minun juttuni, ostimme ruokakadulta muun muassa ihanaa granaattiomenamehua, hedelmiä sekä paikallista jätskiä.








Toinen melkeinpä pakollinen juttu on käydä pyöräilemässä kaupunkin muurilla. Me vuokrasimme kollegan kanssa hetken mielijohteesta tandemin, joka paljastuikin lopulta todella hauskaksi ideaksi (etenkin, kun olin itse takana). Paahtava aurinko oli kuitenkin niin kuuma, ettei koko muurin kiertäminen oikein houkutellut. Sen 17 kilometrin sijaan meille kertyikin siis vain noin parisen kilometriä ajomatkaa, joka oli kieltämättä melkoisen säälittävä suoritus.

Pyöräilyn jälkeen yritimme saada taksia takaisin hotellille, mutta se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista - taksin saaminen Kiinassa on useinmiten aivan täysi mahdottomuus. Päätimme siis kokeilla paikallisbussia, mutta sen sytyttyä muutaman pysäkin jälkeen tuleen (!), päätimme palata takaisin suunnitelma A:han. Kun emme lukuisista kiljumisista sekä huitomisista huolimatta onnistuneet pysäyttämään taksia, päätimme kokeilla villiä korttia. Me siis vain hyppäsimme puoliväkisin jonkun auton kyytiin ja toivoimme, että kuljettaja heittäisi meidät pientä korvausta vastaan takaisin hotellille. Vaikka idea oli kaikin puolin erittäin huono, meillä kävi todella hyvä tuuri. Satuimme nimittäin hyppäämään paikallisen uberin kyytiin ja sen tilanneet paikalliset nuoret olivat vielä menossa samaan suuntaan kanssamme. Matka sujuikin lopulta oikein mukavasti, kun nuoret saivat harjoitella kanssamme englantia ja me näytimme heille talvikuvia Suomesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin! (Älä kokeile tätä kotona.)







sunnuntai 13. toukokuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Saimme vihdoinkin hääkutsut lähetettyä ja ensimmäiset vastauksetkin ovat jo tulleet! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle, vaikka häiden sijainti Italiassa onkin varmasti hiukan haastava.

+ Koko viikon on ollut aivan mielettömän ihana sää! Harmi vain, että uusi koti on pitänyt meidät melko kiireisenä ja pääosin sisätiloissa, joten Helsingin houkuttelevat terassit joutuvat vielä hiukan odottamaan...

+ Haimme äitienpäivän kunniaksi Mama Linnan meille syömään sekä leikkimään nukketeatteria Jutin kanssa (molempien lempileikki). Mama Linnaa hemmoteltiin ruoan lisäksi myös lahjoilla sekä New York cheesecakella (joka ei kylläkään onnistunut kovin hyvin). Itse sain äitienpäivälahjaksi oikean käden aamupesun.


+ Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Chicagossa ja rakastuin kaupunkiin aivan totaalisesti! Haluan todella harvoin palata samaan paikkaan enää uudestaan, mutta Chicagoon on ehdottomasti pakko päästä joskus myös lomailemaan! 

+ Löysin Chicagosta aivan mielettömän pehmeitä Ralph Laurenin kylpypyyhkeitä, jotka maksoivat uskomattomat yhdeksän dollaria kappale! Vaikka matkalaukkuni kirkui apua jo ennen pyyhkeitäkin, oli minun vain pakko ostaa ne. Nuo samaiset pyyhkeet maksavat Stockmannilla muuten 55€ kappale, joten tunkeminen todella kannatti.

- Kesä tuli niin yllättäen, etten ehtinyt vielä edes käyttää Ted Bakerin lempitrenssiäni! Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin eiköhän juhannuksena taas lähennellä nollaa.
 
- Uuden kodin laittaminen on vienyt kirjaimellisesti kaiken vapaa-ajan ja siksi blogikin on päivittynyt viime aikoina normaalia harvemmin. Nyt alkaa kuitenkin jo näkyä valoa tunnelin päässä ja asunto alkaa näyttää enemmän kodilta kuin varastolta.

- Saara Aallon sijoitus Euroviisuissa oli todella iso pettymys, sillä hän olisi ehdottomasti kuulunut ainakin kymmenen parhaan joukkoon! Juuri tästä syystä en oikeastaan ikinä edes seuraa kyseistä kilpailua, sillä ne perinteiset viisurenkutukset - kuten esimerkiksi tämän vuoden voittajakappale - eivät ole minun juttuni.