sunnuntai 20. tammikuuta 2019

VIIKON PROS & CONS

+ En ole käynyt ikuisuuteen elokuvissa, mutta tällä viikolla oikein repäisimme ja kävimme mieheni kanssa kahteen kertaan leffassa! Ensimmäiseksi kävimme katsomassa Clint Eastwoodin elokuvan The Mule, joka oli tuttuun Clint- tyyliin varustettu mielenkiintoisella tarinalla ja hyvillä näyttelijäsuorituksilla. Eilen kävimme vielä katsomassa A Star is Born, joka on saanut joka paikassa todella hyvät arvostelut. Elokuva oikeasti oli aivan mielettömän hyvä ja erityisesti Lady Gagan näyttelijänkyvyt yllättivät meidät molemmat todella positiivisesti. Vaikka leffan loppu saikin minut itkemään kaikki ripsivärini poskille, tämä elokuva pitää ehdottomasti nähdä! 

 + Käväisin tällä viikolla Japanissa ja olipa ihana päästä taas pitkästä aikaa syömään gyozoja. Myös japanilaisten ihmisten kohteliaisuus jaksaa ilahduttaa minua vuodesta toiseen, en varmasti ikinä kyllästy vierailemaan tuossa maassa!



- Loppuviikosta on ollut niin pirun kylmä, ettei ole paljon tehnyt mieli lähteä kotisohvalta yhtään mihinkään. Onneksi löysimme Netflixistä uuden sarjan ja olemmekin nyt katsoneet melkein putkeen 1800-luvun loppuun sijoittuvan sarjamurhaajadraaman The Alienist. En tiedä mistä se johtuu, mutta minua ovat aina kiinnostaneet erityisesti sarjamurhaajista sekä kadonneista ihmisistä kertovat tv-sarjat.

- Minua on alkanut ärsyttää aivan suunnattomasti, kun kaikki lehdet arvostelevat herttuatar Meghanin tapaa pitää käsiä raskausvatsallaan. Mitä se kenellekään kuuluu missä hän pitää käsiään? Päinvastoin voisin jopa kuvitella, että raskaana ollessa haluaakin "suojella" vatsaansa pitämällä siitä hellästi kiinni aina kun mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti