sunnuntai 31. joulukuuta 2017

VIIKON PROS & CONS

+ Ostimme vihdoinkin alennusmyynneistä mehulingon ja se on paljastunut aivan huipuksi! Olemme tehneet nyt joka ilta ihania terveysmehuja, joihin on tungettu kaikki mahdollinen selleristä inkivääriin. Vaikka koneen puhdistaminen onkin vähän pain in the ass, oli se ehdottomasti hankkimisen arvoinen!

+ Flunssani on näköjään tullut jäädäkseen ja se ei missään tapauksessa saa plussaa. Positiivinen asia on kuitenkin se, miten paljon saa aikaiseksi makoillessaan sängyssä! Olenkin siis muun muassa ehtinyt suunnitella tulevaa lomamatkaamme ja nyt kohde - tai oikeastaan kohteet - alkavat vihdoin olla selvillä! Tästä lisää hiukan myöhemmin...


+ Olen vihdoinkin oppinut käyttämään uusia silmälasejani (jotka ovat muuten vilahtaneet pariin otteeseen Instastoreissani) ja tykkään niistä todella paljon! Kaiken huipuksi lasit eivät tuo pelkästään vain parempaa näkökykyä, vaan myös kivempaa ulkonäköä! Lasit päässä tarvitsee siis huomattavasti vähemmän meikkiä ja silti näyttää koko ajan jotenkin mukavan skarpilta.

+ Vaikken hirveästi katsokaan televisiota, Remppa vai muutto on ehdottomasti uusi lempiohjelmani! Sen lisäksi, että sarjasta saa hyviä vinkkejä tulevaan kotiimme, ohjelman naisjuontajalla on ihan mieletön tyyli!


 - Uudenvuoden aatto on koirille todella inhottavaa aikaa ilotulitusten paukkeen vuoksi. Toivonkin kovasti, että kaikki noudattaisivat niiden käyttöaikaa koskevia rajoituksia ja ampuisivat raketteja ainoastaan uudenvuodenyönä kello 18-02.

IHANAA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti