perjantai 3. helmikuuta 2017

PIZZAKRANSSISTA

Päätin viime viikonloppuna kokeilla hiukan erilaista versiota pizzasta, joten askartelin taikinan kranssin muotoon. Ja paino sanalla "askartelin", sillä se oli juurikin sitä. Tämä versio ei siis sovi kiireisiin arki-iltoihin vaan vaatii hieman aikaa. Niin ja ihan erityisesti hermoja, sillä palojen leikkaaminen täytteiden tursutessa väkisin ulos oli kiertelemättä melko ärsyttää hommaa! Onneksi lopputulos oli sentään edes semisöpö, joten väkertelyt eivät menneet ihan täysin hukkaan...


PIZZATAIKINA

2.5 dl vettä
1 pkt hiivaa
1 tl suolaa
5 rkl oliiviöljyä
noin 6.5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola.
Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista sekä oliiviöljy ja vaivaa taikinaa kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Lisää sen jälkeen vielä loput jauhot.
Peitä astia liinalla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä noin tunnin verran.

***

Kauli kohonnut taikina (ei liian ohueksi) levyksi ja täytä haluamallasi täytteillä.
Kääri taikina varovasti rullalle ja leikkaa siitä noin kolmen senttimetrin paksuisia paloja.
Aseta palaset pellille (sisältöpuoli ylöspäin) ympyrän muotoon. Varmista, että palaset ovat kevyesti kiinni toisissaan.
Lisää päälle vielä hiukan juustoraastetta.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.
Koristele kranssi halutessasi vielä kirsikkatomaateilla sekä yrteillä.



2 kommenttia: