perjantai 7. huhtikuuta 2017

OUDOISTA FAKTOISTA VOL. 5

- Inhoan kaikenlaisia "pakkojuhlia". Ystävänpäivä, uusivuosi - you name it. En ole siis varmaan eläessäni lähettänyt yhtäkään ystävänpäiväkorttia, eikä minua saa enää mitenkään pois kotoa uutena vuotena (matka ulkomaille tai pienet kotibileet jollakin hyvällä kaverilla ovat ainoa poikkeus).

 - Minun on nukkumaan mennessäni saatava aina käännettyä peitto jalkojeni alle, ettei "kukaan pääse tarttumaan niihin yöllä". (Kyllä, olen nähnyt liian monta kauhuleffaa.)

- Kaivan poikkeuksetta aina munkeista, viineireistä sun muista sen tyylisistä leivonnaisista hillot pois. Hillon kanssa leivokset ovat vain niin ällömakeita, että ne ovat minulle aivan liikaa.


 - Tykkään aivan hulluna kylmästä makkarasta! Parasta on Camping, sillä siinä liha on "yksiväristä", eikä makkarassa ole sellaisia punaisia tai valkoisia läiskiä (ne ovat vain todella ällöttäviä).

- Olen vasenkätinen. Se nyt ei sinällään ole mitenkään erityisen outoa, mutta minun kirjoitustyylini on. Yleensä ihmiset kirjoittavat paperille niin, että käsi jää kirjoitettavan tekstin alapuolelle. Minä taas kirjoitan niin, että käteni kiertää kynän sen yläpuolelta. Tämä erittäin huono selitys ei nyt ehkä anna oikeanlaista kuvaa kirjoitustyylistäni, mutta se näyttää joka tapauksessa niin dorkalta, että lähes kaikki aina jaksavat ihmetellä sitä.
 
- Olen ihan totaalisen addiktoitunut huulirasvaan sekä huulikiiltoihin. Minulla on siis AINA pakko olla huulissani jotakin. (Lempparirasvani on muuten Blistexin alle parin euron Medilip.)


- Vaihdan AINA radiokanavaa, jos sieltä tulee Eppuja tai Haloo Helsinkiä. Ei uppoa, ei sitten millään.

- Rrrakastan käydä ulkomailla ruokakaupoissa! Vaikka siis yleensä olenkin todella nopea shoppailija (lentoemäntävuodet opettivat), "eksoottisissa" ruokakaupoissa viihdyn vaikka kuinka pitkään!

- Minulla on "jokin juttu" hotellin aamupaloihin. Ja siis nimenomaan HYVIIN sellaisiin! Tämä siis siitäkin huolimatta, etten yleensä tykkää oikein syödä aamuisin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti