torstai 20. huhtikuuta 2017

SAARA AALLON KONSERTISTA

Palataanpa vielä hetkeksi viime viikonloppuun, sillä lauantai-ilta vietettiin sohvan sijaan Hartwall Arenalla. Olen aina parhaani mukaan vältellyt kaikenlaisia massatapahtumia, sillä vihaan jonottamista, ihmispaljouksia sekä loputonta odottelua. Koska ihanan Saara Aallon konsertissa esiintyi kuitenkin myös eräs hyvä ystävä, oli meidän vain pakko mennä kannustamaan paikan päälle!

Ja onhan sillä Saaralla nyt aivan JÄRJETÖN ääni! Erityisesti Chandelier, Let it Go sekä The Winner Takes It All saivat minussa aikaan kylmiä väreitä sekä haltioituneita riemunkiljahduksia. Illan kohokohdaksi nousi kuitenkin Saaran sekä Teemu Roivaisen sanoinkuvaamattoman upea duetto, joka avasi minun kyynelkanavani heti ensimmäisestä soinnusta!




Illan ainoa miinus oli se, että muistin taas sen toisenkin syyn miksi käyn niin harvoin keikoilla... Minua siis häiritsee aivan suunnattomasti suomalaisten ihmisten konserttikäyttäytyminen - oli kyseessä sitten kuka tahansa esiintyjä Bon Jovista Michael Jacksoniin. Mikä ihme siinä on, että kaikki istuvat paikoillaan kuin liimattuna ja pienikin kannustuksen kiljahdus (siis minulta) saa ympäristössä aikaan lähinnä vain tappavia katseita?! Ihmiset; keikoilla saa ja PITÄÄKIN kannustaa! Viheltäminen, ääneen laulaminen sekä seisaaltaan tanssiminen pitäisi siis minun mielestäni tehdä pakolliseksi kaikissa konserteissa!


6 kommenttia:

  1. Saaran ja Teemun duetto oli todellakin huikea!

    Olen samaa mieltä kanssasi, että yleisön pitäisi enemmän eläytyä konsertteihin ja antaa palautetta esiintyjille. Ilmeetön paikallaan istuminen ja löysät aplodit eivät kovin paljon esiintyjää lämmitä. Hyvä fiilis katsomoissa nostaa konsertin tai muun tapahtuman ihan uudelle tasolle.

    Pahimpia keikkakokemuksia on aikoinaan ollut se, kun ystäväni ja minun istumapaikat olivat jonkun pankin yritysasiakkaiden vieressä ja nuo ihmiset eivät vaivautuneet edes seuraamaan esitystä, vaan juttelivat vaan keskenään. Miksi vaivautua edes paikalle, jos esiintyjä ei kiinnosta?

    Minäkin kävin Saaraa katsomassa, tässä linkki postaukseeni http://valoisampaakohti.blogspot.fi/2017/04/saara-aaltoa-katsomassa-hartwall.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kuulostaa kyllä tosi tehokkaalta tunnelmanlatistajalta!
      Ja muakin aina säälittää kaikki esiintyjät, tuntuu varmaan ihan hirveältä esiintyä yleisölle, joka vaan istuu hiljaa ja tuijottaa. :/

      Poista
  2. No sen mykkäyleisön takia mulle jäi olo että katselin konserttia telkkarista, mikä ihme ihmisillä on? Kun olin kymmenen. Vuotta sitten tina Turnerin konsertissa niin kaikki tanssi ja sen muistan ikuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin harmittaa juuri se, että todella harvoin pääsee enää kokemaan sellasta ihan mieletöntä konsertti-fiilistä, jossa ihmiset huutaa, tanssii ja laulaa mukana! Se on ihan todella sääli. :(

      Poista
  3. Tähän sun blogipostaukseen liittyen: Kuka mahtoi olla tämä hyvä ystäväsi joka myös esiintyi konsertissa? Ihan mielenkiinnosta kysyn

    VastaaPoista