maanantai 18. syyskuuta 2017

TAMPEREESTA

Mieheni työt veivät hänet viime viikolla Tampereelle, joten päätin viettää myös omat viikonloppuvapaani "Mansessa". Tampere on meille molemmille todella tuttu paikka, sillä asuimme siellä muutaman vuoden ajan ennen poikaystäväni töiden siirtymistä Kuopioon. Olikin todella kiva päästä pitkästä aikaa käymään tuossa vanhassa kotikaupungissa!

Halusimme yöpyä aivan keskustassa, joten vuokrasimme Airbnb:n kautta todella söpön yksiön. Siitä olikin helppo kävellä joka paikkaan fiilistelemään vanhoja kotikulmia. Ja itse asiassa minun suurin syyni Tampereelle matkustamiseen ei suinkaan johtunut poikaystävästä, vaan kaupungin ravintoloista. Tampereella on ihan järjettömän hyviä ruokapaikkoja, joita olen muistellut kaiholla moneen otteeseen! Niinpä meidän piti viikonlopun aikana kiertää niin monta kuin vain mahdollista.




Kierrokseen kuului luonnollisesti Pizzeria Napoli, jonka tunnistaa (ajasta tai viikonpäivästä riippumatta) ulos asti kiemurtelevasta jonosta. Pieni jonotus on kuitenkin täysin sen arvoista, sillä ravintolan pizzat ovat aivan järjettömän hyviä! Toinen Tampereen pakollinen käyntikohde on tietysti Siipiweikot. Tarvitseeko tästä edes sanoa yhtään enempää? 

Ehdimme lopulta myös Cafe Pispalaan sekä Masuun, mutta niistä lisää hiukan myöhemmin. Kenellekään ei siis varmasti jäänyt epäselväksi, että meidän Tampereen mini getawaymme koostui lähinnä vain syömisestä. Ja jatkaaksemme samalla (hyväksi havaitulla) linjalla, jälkiruoka haettiin luonnollisesti Pyynikin munkkikahvilasta.



Ahkera syöminen vaati luonnollisesti kaverikseen pieniä sulattelukävelyjä. Kaupungilla kuljeskelu olisi ollut kuitenkin huomattavasti mukavampaa, ellei olisi ollut aivan pirun kylmä! Luulisi, että viikonlopun aikana kertyneet tuhannet ylimääräiset kalorit olisivat jo ehtineet imeytyä takapuoleen lämmittämään, mutta ei.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti