sunnuntai 12. marraskuuta 2017

VIIKON PROS & CONS

+ Vaikka räntäsade, hyytävä tuuli ja syysmyrskyt eivät ansaitsekaan plussaa, niin toisaalta tykkään kovasti kun saa taas käyttää ihania, paksuja neuleita! Niin ja pipoja! Olenkin ehkä näin aikuisiällä muuttunut kesän fanittajasta enemmän syysihmiseksi.

+ Lähestyvä joulu, sillä olen niin jouluihmisiä kuin vain voi olla! Tosin tänä vuonna juhlimiset taitavat jäädä aika vähäisiksi, sillä pieni (ja ankeahko) vuokra-asuntomme jää luultavasti kokonaan koristelematta. Iso osa tavaroistamme on tällä hetkellä ripoteltuna ympäri Suomea, enkä edes yritä arvata missäpäin joulukoristeemme nyt sijaitsevat. Jätetään suuremmat fiilistelyt ja panostukset siis ensi vuoteen, jolloin nyt rakenteilla oleva kotimme on vihdoinkin valmis (tai no ainakin toivottavasti).


 + Fazer Cafen Menorca- kakku, joka on jo vuosia ollut ehdoton kakkusuosikkini! Vaikken yleisesti ottaen olekaan oikein kakkuihmisiä, niin tätä voisin syödä vaikka kuinka paljon!

+ Uudet Timberlandin talvikengät! Minun piti ostaa ne jo viime talveksi, mutta kenkien 220€:n hinta sai minut lopulta luopumaan ajatuksesta. Vaikka voin silmää räpäyttämättä maksaa laukusta tai jostakin vaatteesta tuon verran (tunnen siis erittäin harvoin ostomorkkista, vaikka syytä varmasti olisikin), mutta jostain ihmeen syystä en halua maksaa kengistä kovinkaan paljoa. (Näitä ei lasketa, koska Chanelit.)
Eksyin kuitenkin ystäväni kanssa Stockmannin lastenosastolle, josta bongasin nuo täysin samat Timberlandit reilun 140€:n hintaan! Kyseessä oli siis hiukan pienempää kokoa oleva "lasten malli", mutta ne olivat täysin samat kengät kuin aikuistenkin (eivätkä ne minusta edes olleet yhtään sen  pienemmät, sillä samat kolmeseiskat minulle tarttuivat mukaan kuin aina ennenkin). Eli iso JEI!


- Ison miinuksen saavat tyhmä nielutulehdus sekä flunssa, jotka saivat minut sängyn pohjalle useiden päivien ajaksi. Enpä edes muista milloin kurkkuni olisi ollut näin kipeä! (Tämän asian ainoa positiivinen puoli on se noin 17 litraa jäätelöä, jotka olen viime päivinä syönyt laskeakseni kurkun turvotusta.)

- Verikokeet sekä nieluviljely. En voi edes sanoin kuvata kuinka paljon vihaan käydä verikokeissa, neulat eivät vain yksinkertaisesti ole minun juttuni. Enkä luonnollisesti säästynyt tälläkään kertaa paniikki-itku-hyperventilaatio-kohtaukselta, joka alkoi välittömästi kuultuani lääkäriltä tulevista verikokeista. Well done Laura 34-vee, well done.

- Taloprojekti.

2 kommenttia:

  1. Minäkin juuri eilen hehkutin neuleiden ihanuutta! Viime keväänä minulla oli suorastaan vaikeuksia luopua ihanien talvinilkkureiden ja muiden talvikenkien käytöstä, koska tykkään niistäkin niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nella!
      Ja ihan sama juttu täälläkin; syys- ja kevätvaatteet on vaan niitä kivoimpia! :)

      Poista