perjantai 1. helmikuuta 2019

KUN ON PAKKO SAADA PULLAA

Tiedättekö sen fiiliksen, kun on vain pakko saada laskiaispullaa? Koska kaupan pullat ovat melkein poikkeuksetta kuivia sekä muutenkin ankeita, oli minun pakko yrittää unohtaa jet lag hetkeksi ja alkaa vaivaamaan pullataikinaa. Vaikka koomailuni meinasi koitua taikinan kohtaloksi (unohdin noin joka toisen aineen kohdalla, että olin valmistamassa vain puolikasta taikinaa), tuli pullista lopulta aivan mielettömän hyviä!



Minun onnekseni mieheni hiilariton jatkuu edelleen, joten sain syödä pullat aivan itsekseni - mitä nyt Juti hieman auttoi. Muille "terveyslinjalla" oleville voin kuitenkin kertoa, että laskiaispullille löytyy myös "karppiversionsa". Vaikka mieheni leipoma hiilariton suklaakakku ei onnistunutkaan aivan odotusten mukaisesti, päätti hän antaa mahdollisuuden vielä tälle karppausreseptille. Mikrossa valmistettavat pullat kuulostavat aivan täysin järjettömältä idealta, mutta J:n mukaan ne toimivat yllättävän hyvin laskiaispullien korvaajana. Tosin kermavaahdon lisäksi hän lisäsi pullien väliin vielä hiukan mansikoitakin, joka toi leivonnaiseen vielä enemmän "autenttisuutta". (Tähän se itkunauruhymiö.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti