sunnuntai 3. helmikuuta 2019

VIIKON PROS & CONS

+ Kävin viime viikolla Miamissa ollessani minun "akilleen kantapäässäni" eli outlet- kauppakeskus Sawgrass Mills´ssä. Tällä reissulla olisin kuitenkin ansainnut "Vuoden vaimo"- palkinnon, sillä lukuisista houkutuksista huolimatta päädyin ostamaan uusia vaatteita ainoastaan miehelleni. Pakko minun on kyllä myöntää, etten olisi ikinä uskonut kykeneväni moiseen suoritukseen - ihmeitä siis todistettavasti tapahtuu.

+ Minun on jo ikuisuuden pitänyt ostaa Urban Decayn silmämeikin pohjutusvoidetta, mutta sain sen aikaiseksi vasta viime viikolla. Tuote pääsi kuitenkin heti todelliseen testiin Miamin paluulennolla, sillä noin pitkän ja rankan lennon jälkeen näytän aina ihan jyrän alle jääneeltä - nuttura on siis totaalisen räjähtänyt, huulipuna missä sattuu ja luomivärit enää pelkästään luomivaossa. Nutturan koostumukseen tuote ei valitettavasti vaikuttanut, mutta luomivärit pysyivät freesinä kotiin saakka. Iso jee!


- Lumisade. Ihan oikeasti. Lopu jo!!

- Miamissa oli aivan hullun kylmä ja maailman huonoin pakkaaja Laura Linna oli taas liikkeellä aivan liian vähissä vaatteissa - joten olen siis taas flunssassa. Tämä taitaakin nyt olla talven 80. flunssa, saako tästä jo jonkin palkinnon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti