sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

KARJALOHJASTA...

Vietimme viikonlopun Karjalohjalla ihanan kesäisissä maisemissa. Vaikka koko viime viikko - ja sitä kautta meidän ensimmäinen lomaviikkomme - meni sateen ja ukkoskuurojen (niin ja Netflixin) merkeissä, oli viikonloppu onneksi ihanan aurinkoinen. Myös Juti oli ihan onnensa kukkuloilla, sillä pikkuinen pääsi juoksemaan parin päivän ajan ympäri isoa ja aidattua pihaa koko sielunsa kyllyydestä.

Viikonloppu sisälsi siis rantasaunaa, hyvää ruokaa, sekä kylmää valkkaria. Ja vaikka viinillä tunnetusti onkin välillä poikkeuksellisia kykyjä, ihan kaikkeen sekään ei auta. Vaikka kesäisen Suomen maisemat ovatkin ihania, niin ne ötökät... Voi luoja. Vaikka siis asumme nykyään Kuopiossa, en näin helsinkiläis"tyttönä" ole vieläkään tottunut niihin örkkeihin. Enkä totu. Ja kyse ei todellakaan ole mistään naisellisen hennosta kiljahduksesta sekä sivistyneestä hätistelystä. Kaikkea muuta. Huudan siis kuin hyeena ja juoksen hysteerisenä ympäri pihaa. Tulen kirjaimellisesti aivan hulluksi niiden kanssa ja meinasin hämähäkkihyökkäyksen seurauksena jopa kaataa soutuveneemme. (Niitä oli OIKEASTI joku 40!!)






Mutta vaikka kesä on kaikista elukoistakin huolimatta Suomessa ehdottomasti sitä parasta aikaa (ellei sitten tule lunta tai rakeita), niin meille on siitäkin huolimatta muodostunut jo tavaksi lähteä johonkin ulkomaille reissuun. Olemme tulleet molemmat siihen tulokseen, että täällä kotimaassa ehtii kyllä viettää ihan tarpeeksi aikaa muutenkin, joten loma on kivempi viettää uusissa maisemissa. Ensi viikolla jätämmekin siis Jutin täysihoitoon Mama Linnan luokse ja suuntaamme etelän aurinkoon. Sitä ennen kuitenkin vielä muutama päivä ihanaa Helsinkiä... <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti