perjantai 8. heinäkuuta 2016

THAIMAALAISISTA KANASUIKALEISTA...

Halusin iltapalaksi jotain hyvää aasialaista ja päädyin lopulta thaimaalaisittain maustettuun kanaan. Ja hyyyyvin pitkästä aikaa koin todellisen ruokaonnistumisen! Tiedättekö sen fiiliksen, kun on jo pitkään yrittänyt löytää uusia reseptejä, mutta ne kaikki maistuvat ihan paskalta pahalta? No minulla on viime aikoina ollut juurikin se fiilis, kunnes - TADAA! Kanasta tuli aivan järjettömän hyvää ja jopa poikaystävänäkin kehui sitä moneen otteeseen! En valitettavasti kuitenkaan saanut häntä itkemään, joten "seuraavaan avokadopastaan" on vielä kilometrejä...


KANASUIKALEITA THAIMAALAISITTAIN

600 g maustamattomia kanasuikaleita
iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
tuoretta chiliä
tuoretta inkivääriä
2 tl tulista currya
4 rkl soijaa
2 rkl tummaa siirappia
1 dl Hoi Sin-kastiketta
Srirachaa maun mukaan
seesaminsiemeniä
thai-basilikaa

Paista pannulla sipuli, valkosipuli, chili sekä inkivääri. Laita ne hetkeksi kulhoon odottamaan.
Paista kanasuikaleet kypsiksi ja lisää pannulle aiemmin paistamasi sipulit jne.
Lisää mausteet, tarkista maku ja lisää lopuksi seesaminsiemenet.
Keitä nuudelit ohjeiden mukaisesti, lisää kanakastikkeen sekaan ja sekoita hyvin.
Ripottele halutessasi päälle vielä thai-basilikaa.




2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi herkulliselta. Osaatko veikata chilin ja inkiväärin määrää? En osaa yhtään kuvitella paljonko olisi sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkivääriä pilkoin sekaan noin etusormen pään kokoisen palasen ja chiliä taisin laittaa 2 kokonaista "palkoa" (vai mitä ne nyt onkaan). Tosin jos ei tykkää hirveän tulisesta, niin yksi chili varmasti riittää. Toivottavasti tästä oli apua! :)

      Poista