keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

TANSANIASTA...

Lupasin aiemmin tehdä postauksen taannoiselta Tansanian matkaltamme, joten tässä tulee! Poikaystäväni siis täytti viime vuonna 30 vuotta ja halusin yllättää hänet mahdollisimman ikimuistoisella lahjalla. No mikä voisikaan olla ikimuistoisempaa, kuin matka Afrikan safarille?! Iloksemme myös ystäväpariskuntamme päätti lähteä mukaamme, joten lähdimme siis nelisteen reissuun.

Ja tyrmään nyt heti alkuun kaikki ne luulot tililläni lepäilevistä miljoonista, sillä tuollaiselle matkalle lähteäkseen ei todellakaan tarvitse olla miljonääri. Aloitimme  kahden viikon matkamme Abu Dhabista, josta lennot Tansanian Zanzibarille eivät maksaneet juuri mitään. Kahden hengen lennot reitillä Helsinki- Abu Dhabi- Zanzibar- Dubai- Helsinki maksoivat siis vain reilun tonnin.

Joulukuu oli täydellinen aika Zanzibarilla vierailuun, sillä pahin turistikausi ei ollut vielä alkanut. Olimmekin siis melkeinpä  ainoat turistit koko kuvankauniilla Jambiani Beachillä, jossa yövyimme Nur Beach Resort-nimisessä mökkikompleksissa. Resortti paljastuikin oikein hyväksi valinnaksi; mökit olivat todella söpöjä ja henkilökunta hyvin ystävällistä. Tosin tänne lähteäkseen pitää olla TODELLA läheinen "kämppiksensä" kanssa, sillä majojen vessanpöntöt sijaitsevat metrin päässä sängystä. Ja siis ilman minkäänlaista seinää tai mitään muutakaan suojaa. Eli lopulta piti vain tottua heräämään siihen, kun toinen käy aamulla kakkoshädällä noin metrin päässä itsestä. Ihanan romantillista! <3


Auringonlasku hotellimme uima-altaalla.







Vaikka Jambiani Beach näytti meille parhaat puolensa, oli alueella luonnollisesti myös paljon köyhyyttä. Kaikesta kurjuudesta huolimatta paikalliset ihmiset vaikuttivat ilahduttavan onnellisilta ja viihtyivät isoissa ryhmissä tanssien sekä viettäen yhdessä aikaa. Halusimme kuitenkin edes jollain minimaalisella tavalla auttaa paikallisia ja päätimme kohdistaa sen koululaisiin. Olimmekin ottaneet Suomesta mukaamme kaikenlaisia koulutarvikkeita vihkoista lyijykyniin, jotka veimme paikalliseen kouluun niitä tarvitseville. Vaikka koulun opettaja ei puhunutkaan kuin muutaman sanan englantia, näytti hän meille oikein mielellään paikkoja koululaisten lomasta ja koulun kiinniolosta huolimatta. Ihmiset olivat siis uskomattoman ystävällisiä sekä avuliaita - kielimuurista huolimatta!

Kävimme tietysti myös testaamassa maailmankuulun "The Rock"-ravintolan, joka olikin ulkomuodoltaan aivan huikea kokemus! Vielä mennessä pääsimme kävelemään ravintolaan, mutta lähtiessämme nousuvesi oli jo vallannut rannan ja jouduimme turvautumaan venekyytiin. Paikkana ravintola oli siis todella kiva, mutta valitettavasti ruoka oli aivan järkyttävän ylihintaista sekä mitäänsanomatonta. Mutta tulipahan testattua.





Vietimme Zanzibarilla kokonaisuudessaan kuusi rentouttavaa päivää, jonka jälkeen oli aika siirtyä sisämaahan safarille. Ennen lentoa kävimme kuitenkin vielä tutustumassa Stone Townin markkinoihin sekä orjakaupan keskukseen. Pääsimme muun muassa käymään pienessä ja ahtaassa kellarissa, johon orjia aikoinaan tungettiin. Vaikka olimme kellarissa vain nelisteen, oli siellä aivan tukahduttavan kuuma. En halua edes ajatella millaiset olosuhteet ovat olleet silloin, kun huone on tungettu täyteen ihmisiä ilman minkäänlaista ruokaa tai juomaa. Vaikka kokemus siis oli todella ahdistava, oli se samalla myös todella opettavainen.




P.S. Safarista on tulossa piakkoin oma postauksensa!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti