tiistai 5. heinäkuuta 2016

SANTORINISTA...

Koska ilma on tuollainen *tähän mieto kirosana* ja olen viime päivät lähinnä vain maannut sohvalla tuijottaen juuri Netflixiin tullutta Gilmore Girlsia, niin päätin tarttua sen verran itseäni niskasta kiinni, että yrittäisin piristäytyä edes näillä viime kesän Santorinin kuvilla.

Viime kesänä päätimme siis suunnata Santorinille viideksi päiväksi ja viettää sen jälkeen vielä toiset viisi päivää Ateenassa. Jälkimmäiselle emme oikein kumpikaan lämmenneet (paitsi tietysti ruoalle), mutta Santorini oli noin triljoonasta turististaan huolimatta todella kaunis. Hotellimme Villa Irini sijaitsi vähän syrjässä, joten vältyimme onneksi kuitenkin suurimmilta ihmismassoilta. Pisteenä i:n päälle aivan hotellimme vieressä sijaitsi viininvalmistamo, joten pääsimme (vähän liiankin helposti) maistelemaan paikallisia viinejä.





Ja se syy miksi Kreikkaan ylipäätään matkustetaan (no niiden maisemien lisäksi); ruoka! Emme tainneet koko matkamme aikana syödä kertaakaan pahaa ruokaa ja se on jo aika paljon se! Erityisesti uunissa paistettu feta (teen siitä postauksen myöhemmin) sekä pita gyros olivat aivan järjettömän hyviä! Vaikken yleensä tykkää käydä samoissa kohteissa kahta kertaa (poikkeuksena New York sekä Tokio), Kreikkaan voisin palata vaikka ihan vain ja ainoastaan tuon ruoan takia!





2 kommenttia: