keskiviikko 28. syyskuuta 2016

OUDOISTA FAKTOISTA VOL 3

- Katson joka ilta sänkyyn mennessäni puhelimesta jotain Netflix-sarjaa. Tietysti olisi hieman katsojaystävällisempää käyttää siihen vaikka iPadia tai läppäriä, mutta jostain ihmeen syystä tihrustan sarjat aina iPhoneltani.

- Kaivan poikkeuksetta hampurilaisista aina suolakurkut pois. Niissä itsessään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta lämmin suolakurkku on yksinkertaisesti vain väärin.


- Ainoa lääke mihin olen ikinä jäänyt koukkuun, on nenäsumute. Siitä luopuminen flunssan jälkeen tuntuu vain olevan ihan täysin mahdotonta! Nim. Koukussa myös parasta aikaa.

- Olen aina ollut ihan poikkeuksellisen huono kuski - ainakin mitä poikaystävääni on uskominen. Hän on jopa aikoinaan ilmoittanut minut "Suomen huonoin kuski"-ohjelman ensimmäiselle kaudelle ja ymmärtääkseni olisin myös päässyt mukaan. Erityisesti taskuparkkeeraaminen sekä moottoritielle liittyminen aiheuttaa minulle isoja ongelmia. Tai no itse asiassa ei niinkään, sillä en vain yksinkertaisesti suostu tekemään kumpaakaan niistä.


- En tule ikinäikinä liittymään snapchattiin, sillä mikään ei voi olla ärsyttävämpää kuin ne koiran naama-filtterit sun muut! Ihan oikeasti ihmiset, koittakaa jo päästä yli niistä!

- Minun on pakko istua elokuvateatterissa aina parillisella paikalla. Älkää edes kysykö.

- En ole ikinä juonut kahvia enkä oikein teetäkään. Kahvi on vain yksinkertaisesti pahaa ja teetä juon ainoastaan jos minulla on kylmä tai olen kipeä.


- Yksi suurimpia ongelmia Kuopioon muutossamme oli Stockmannin puuttuminen - not kidding. Tästä on todisteena myös se, että jouduin pari vuotta sitten opiskelujeni yhteydessä tekemään esseen rakkaimmasta paikastani. Muut koulutoverini tekivät samaisen kirjoitelman kesämökeistään tai kotisohvistaan, minä kirjoitin Stockmannista.

- Tämäkin outo fakta liittyy samaan aiheeseen; jos nimittäin ikinäkoskaan voittaisin lotossa, ihan ensimmäinen tekoni olisi tyhjentää Stockmann.



Huom! Oudoista faktoista vol 1 & 2 löytyy täältä sekä täältä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti