tiistai 13. joulukuuta 2016

LIHONEISTA NILKOISTA

Singaporen kolmas - ja tällä erää viimeinen - päivä käynnistyi väsymyksestä (lue: koomasta) sekä jäätävästä jalkasärystä johtuen melko myöhään, joten päivä oli hyvä aloittaa suoraan lounaalla. Nilkkani ovat tällä hetkellä lentämisestä, kilometrien kävelystä sekä nesteiden kerääntymisestä johtuen kuin sotanorsulla, joten raahauduimme siis lähimpään nuudelipaikkaan, jonka löysimme. Ja ei ollenkaan huono valinta, sillä sieltä sai ihan taivaallisia paistettuja nuudeleita BBQ-possulla! Olen kyllä maailmankaikkeuden huonoin puikoilla syöjä, mutta pakon edessä ei auta muuta kuin yrittää. Jokainen "puikollinen" oli siis pieni henkilökohtainen voitto!


Aamupala-lounaan jälkeen suuntasimme metrolla Marina Bayn kautta Gardens by the Bay-puutarhaan. Menimme siis katsomaan niitä ihmeellisen mallisia puita, jotka lopulta paljastuivatkin ihan vain joksikin metallihäkkyröiksi. Ja koska aika ja jalkojen teho meinasi loppua kesken (emmekä kumpikaan ole sen kummemmin puutarhaihmisiä), emme jaksaneet raahautua katsomaan muita puutarhan "kohteita".  Meille molemmille siis riitti vallan mainiosti tämä puutarhan nopea pintaraapaisu.




Puutarhan alueelta löytyi kuitenkin näin joulun alla myös Christmas Wonderland, jossa oli pakko käydä. Joulualue tosin käsitti lähinnä vain puistossa soivat joululaulut, muutaman joulukoristeen sekä pienen "joulutorin". Kojujen seasta löytyi kuitenkin myös muutama helmi; siellä myytiin muun muassa todella söpöjä koruja. Henkilökohtainen lempparini oli kuitenkin churro-koju. Siis voi luoja miten hyviä! Kaiken huipuksi ne olivat vielä päällystetty lämpimällä karamellikastikkeella!

Minua hiukan hävettää myöntää tätä, mutta söin churroja kolme mukillista. En siis omaa minkäänlaista itsehillintää. Poikaystäväni voikin siis pikkuhiljaa alkaa täyttämään "Rakas, sinusta on tullut pullukka"-ohjelman hakukaavaketta.




Vaikka otimme Singaporen mukaan matkasuunnitelmaamme lähinnä vain tasoittamaan aikaeroja, tuli kaupunki meille molemmille positiivisena yllätyksenä. No hiukan edullisempaa olisi kyllä voinut olla ja  ehkä myös aavistuksen verran vähemmän sääntöjä. Tiesin kyllä jo etukäteen, että purukumin syöminen on kiellettyä (kuten myös halailu, kaiteisiin nojailu, roskaaminen, liukuportaiden kaiteista kiinni pitäminen, metrossa juominen, durian-hedelmän syöminen metroasemalla jne.), mutta jo purkan maahantuominen voi pahimmillaan johtaa jopa vankeusrangaistukseen. Sitähän me emme tietenkään olleet selvittäneet etukäteen, joten minulla oli luonnollisesti joka ikisessä mukana olevassa käsilaukussa ainakin kaksi pakettia purkkaa. Olen siis luultavasti tällä hetkellä Singaporen Most Wanted-listan kärkikolmikossa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti