perjantai 27. toukokuuta 2016

MOKKAPALOISTA...

Leipominen on jo muutaman vuoden kuulunut lempiharrastuksiini ja erityisesti Kuopioon muutettuamme sille onkin jäänyt paljon enemmän aikaa. Harmi vain, että onnistumisprosenttini on edelleen melko alhainen. Tuntuu, että aina onnistuu joko ulkonäkö tai sitten maku (useasti tosin ei kumpikaan niistä), mutta täydellisen tuotoksen aikaansaaminen taitaa olla lähes haastavampaa kuin loton täysiosuma.

Mikä lieneekään syy, mutten ainakaan vielä ole heittänyt leivontatarvikkeitani parvekkeelta. Tosin muutama itkupotkuraivarikirkumiskohtaus per leipomiskerta on tässä taloudessa jo ihan normisetti. Eipä siis ihmekään, että aina kun alan kaivamaan leipomistarvikkeita keittiön kaapeista, poikaystäväni tekee välittömän katoamistempun kuntosalille. Kai se on sitten sitä kuuluisaa itsesuojeluvaistoa... 

Yhden reseptin olen kuitenkin (lähes) aina hallinnut; mokkapalat. Ne ovatkin mielestäni 90-luvun ainoa asia, jotka ovat oikeutettuja uuteen tulemiseen (chokerit ja läskipohjakengät - really??). Mokkapalat on myös helppo valmistaa vaikka yllätysvieraille, sillä kaapistamme löytyy lähes aina kaikki tarvittavat ainekset. Tässä siis resepti parhaisiin mokkapaloihin ikinä (by Mama Linna)!


MOKKAPALAT

2 munaa
2 kkp sokeria
1 kkp maitoa
2 kkp vehnäjauhoja
2 tl  leivinjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
150 g voita (sulatettuna)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahdon sekaan vuorotellen jauhoseosta sekä maitoa ja sekoita VAROVASTI "nostellen", ettei taikina lässähdä.
Lisää ihan viimeisenä jäähdytetty voi.
Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille/vuoalle ja paista uunissa 190 asteessa noin 5-10 minuuttia (jos taas teet paksumpana versiona vuoassa, niin noin 25 minuuttia).
Anna jäähtyä.

KUORRUTE

200 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl voisulaa
2 rkl kaakaojauhetta
tilkka maitoa (lisää vähän kerrassaan, kunnes kuorrutuksen paksuus on sopiva)

Sekoita kunnes kuorrute on kiiltävää ja tasaista. Levitä se lopuksi jäähtyneen pohjan päälle.

Itse teen mokkapalat aina Arabian suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan, sillä tykkään kun niistä tulee paksuja ja meheviä. Nonparelleja olen inhonnut jo pienestä asti, joten niitä en käytä koskaan. Mokkapalat maistuvatkin minusta parhaimmilta ihan vain sellaisenaan - tosin luonnollisesti paksulla kerroksella kuorrutetta. Tällä kertaa ripottelin päälle kuitenkin "kaikkea mitä kaapista sattui löytymään" eli erilaisia pähkinöitä sekä keksin murusia. N-A-M!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti