perjantai 6. tammikuuta 2017

MELBOURNESTA VOL 2

Melbournen tutkiskelu jatkui muun muassa AC/DC Lanella, joka on pieni katu täynnä graffiteja. Turha varmaan edes mainita, että katu on nimetty "semitunnetun" aussibändin, AC/DC:n, mukaan.  No mainitsin näköjään kuitenkin.

Ja vaikkemme mitään sen kummempia kasvien ystäviä olekaan, kävimme myös Royal Botamic Gardenissa. Puutarhassa ei rehellisesti sanottuna ollut meidän mielestämme mitään sen kummallisempaa, mutta tulipahan nyt vedettyä sekin viiva yli to do-listalta. Tosin pakko myöntää, että olisihan siellä ihan kiva järjestää vaikka pieni piknik - tai no siis siinä tapauksessa, että uskaltaisi istua nurmikolla ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa (tappajahämähäkit sun muut).

    


Eräs ystäväni antoi meille loistovinkin mennä lounaalle aasialaisravintolaan nimeltään Chin Chin. Aivan huippusuosittu paikka ei ota vastaan pöytävarauksia, joten ainoa tapa päästä syömään on jonottaminen. Tosin ravintola on hoitanut sen todella tehokkaasti: ilmoitat vain hovimestarille puhelinnumerosi ja he lähettävät sinulle tekstiviestin kun pöytäsi on valmiina. Meillä kävi tuuri ja saimme pöydän ainoastaan 20 minuutissa (yleensä jonotusaika kuulemma 1-2h). Ja sekin aika kului  alakerran baarissa kuin siivillä (lue: alkudrinksut), joten ihan täydellinen järjestelmä!

Chin Chin on erityisen tunnettu maistelumenustaan, joten päätimme yhteistuumin kokeilla sitä. Seitsemän ruokalajin Feed Me Menu maksoi noin 48€/hlö ja oli kyllä jokaisen sentin arvoinen! Hyvän ruoan lisäksi suosikkijuttuni ravintolassa oli sen vessa. Ei siis niinkään sisustusmielessä, vaan ihan vain sen takia, että siellä soi non-stoppina japania opettava ääninauha!



Illalla menimme vielä tutustumaan joka keskiviikkoiltaisin järjestettävään Queen Victoria Night Markettiin. Kyseessä oli siis (pääosin) ruokamarkkinat, josta löytyi vaikka mitä ihania herkkuja! Paikka oli aivan tupaten täynnä ja kaikista parhaimpiin kojuihin sai luonnollisesti jonottaa pisimpään. Myös kaikki alueelle sijoitetut pöydät tuntuivat olevan koko ajan varattuina, joten söimme lopulta ruokamme monen muun tapaan ihan vain maassa istuen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti