VOMPATEISTA

Jo ennen Australian matkaamme minulla oli ihan hirveä ongelma. Halusin siis nähdä paikallisia eläimiä, mutta en missään tapauksessa eläintarhan muodossa (koska eettiset syyt). Niinpä meidän piti keksiä joku toinen vaihtoehto. Pienen googlailun jälkeen löysimme sattumalta Sleepy Burrows Wombat Sanctuaryn ja päätimme lähettää heille viestiä. "Pääsymaksu" Sanctuaryyn oli melko kallis (noin 70€/hlö), mutta perille päästyämme ymmärsimme syyn.

Koko paikkaa pyörittää aivan ihana pariskunta, joka ruokkii, hoitaa ja käyttää näitä loukkaantuneita sekä orvoksi jääneitä vompatteja eläinlääkärillä täysin omakustanteisesti - lukuunottamatta yllä mainittuja, "pääsymaksun" nimellä kulkevia lahjoituksia. Donna ja Phil ovat siis koko sydämeltään mukana, sillä kuka muu ottaisi kotiinsa hoivattavaksi sekä kuntoutettavaksi peräti 43 vompattia?!

Perille päästyämme Donna otti meidät hyvin lämpimästi vastaan. Menimme siis heidän maaseudulla sijaitsevaan kotiinsa ja hän kertoi erittäin mielellään meille tietämättömille kaiken mahdollisen heidän toiminnastaan sekä tietysti vompateista (niiden kakka on muun muassa kuution muotoista). Pieniä orvoksi jääneitä vauvavompatteja pyöri jaloissamme koko tuon ajan kaivaten rapsutuksia sekä leikkiseuraa.

Leikkiessä tulee kuitenkin nälkä, joten hetken päästä Donna tiedusteli haluaisimmeko auttaa häntä syöttämään vauvat? No tarvitseeko tuollaista edes kysyä?! Hän kääri vompatit yksi kerrallaan pieneen kangaspussiin ja antoi meille tuttipullot. Villit vauvelit rauhoittuivat samoin tein päästyään pussiin ja alkoivat ihanasti tuhisten imeä maitoa. Tuon uskomattomampaa kokemusta ei ehkä voi edes olla! 

Yksi vompatti oli kuitenkin ihan ylitse muiden. Se ei nimittäin suostunut syömään, ellei sitä pitänyt samalla kädestä kiinni. Siis kuvitelkaa! Siinä vaiheessa en enää edes yrittänyt pidätellä kyyneleitä, mikä ihana ja sympaattinen otus!

Luulin, ettei vierailu voisi tästä enää parantua, mutta olin väärässä. Seuraavaksi Donna kaivoi paitansa sisältä pienenpienen pussin, josta paljastui ainoastaan parin kuukauden ikäinen vompattivauva. Toinen oli niin pieni, ettei sillä ollut vielä edes karvaa. Auto oli töytäissyt sen äitiä tappavasti, mutta vauveli oli onneksi saatu pelastettua sen pussista. Pienokainen joutuu nyt kuitenkin kasvamaan ilman äitiään, joten Donna otti sijaisäidin tehtävän. Hän siis kantaa tuota pikkuista paitansa sisällä 24/7 yhteensä noin kahden-kolmen kuukauden ajan. Siis myös yöaikaan. Ihan sanoinkuvaamattoman uskomatonta omistautumista!

Minun tehtävänäni oli kuitenkin nyt öljytä vauvan iho, että se pysyy joustavana sekä pehmeänä. Taisi siinäkin hommassa vierähtää poskelle pari kyyneltä, ihan mieletön kokemus!

Vaikka Sleepy Burrows sijaitsikin melko kaukana (reilut 200km Sydneystä), oli se yksi tämän koko meidän matkamme ehdottomia kohokohtia - ellei jopa se numero ykkönen! En voi siis enää lämpimämmin suositella vierailua kyseisessä paikassa, sillä he todella rakastavat hoitolapsiaan ja tekevät kaikkensa saadakseen heidät taas palautettua terveinä takaisin luontoon.

Ja vaikka vompatit ovatkin vauvoina aivan ihania, Donna kertoi meille myös sen niiden "toisenkin puolen". Tullessaan aikuisikään Sanctuaryn vompatit vieroittuvat automaattisesti niistä huolehtivista ihmisistä ja muuttuvat aggressiivisiksi. Ne voivat halutessaan satuttaa ihmistä todella pahastikin, sillä täysi-ikäisenä ne painavat lähes 40kg. Siksi ne siis eivät missään tapauksessa sovellu lemmikeiksi. Kaikki aikuiset, vapautumista "harjoittelevat" vompatit olivat siis turvallisuussyistä ulkohäkeissä.

P.s. Thank you Donna and Phil for the most amazing experience EVER! Take care and let´s keep in touch!