torstai 26. huhtikuuta 2018

LEMPIKORUISTA

Onko kellään muulla siellä sellainen fiilis, että on jumittunut käyttämään aina samoja koruja - oli tilaisuus sitten melkein mikä tahansa? Minulta löytyy iso kasa ihania koruja, mutta jotenkin ne samat vanhat tuntuvat aina kaikista turvallisimmilta. Olen kyllä monesti yrittänyt lähteä ulos esimerkiksi suloisissa tupsukorvakoruissa, mutta viime hetkellä ne ovat vain tuntuneet olevan "liikaa".

Pakastessani tavaroita muuttoa varten kävin jo ihan pakostakin läpi koko korukokoelmani ja sieltähän löytyi vaikka mitä ihanaa! Nyt aionkin oikein ryhdistäytyä ja alkaa käyttämään niitä entistä useammin! Kesä on muutenkin hyvin otollista aikaa tälle minun tulevalle "koruharjoittelulleni", sillä esimerkiksi isot korvakorut näyttävät poikkeuksetta ihanan boheemeilta vaikka juuri mekkojen kanssa.


Viime aikojen lempikoruihini on kuulunut (luonnollisesti) kihlasormus, uusi Welly Merckin kello sekä kultainen medaljonki. Useimmiten korvistani löytyvät yksinkertaiset helmikorvakorut, mutta kuvassa näkyvät Chanelit ovat myös ihanan simppelit. Ja jos satun oikein villille päälle, olen voinut lisätä kellon kaveriksi vielä hyvin pelkistetyn rannekorun. Living on the edge.


`*HUOM! Kello on saatu lahjaksi Welly Merckiltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti