keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

MONACOSTA

Palataanpa vielä hetkeksi meidän taannoiseen minilomaamme... Matkan viimeisenä päivänä vuokrasimme perinteisesti auton ja lähdimme pienelle road tripille. Meillä on siis aina tapana tehdä niin, jos lentomme Helsinkiin lähtee vasta myöhään illalla. Se helpottaa huomattavasti myös tavaroiden kanssa, sillä matkalaukut voi vain heittää auton takakonttiin ja ne kulkevat kätevästi mukana. Lisäksi ei tarvitse miettiä kyytiä lentokentälle, sillä palautamme auton aina kentän "palautuspisteisiin". (Ja siis selvennyksenä: ei, minä en todellakaan saa ajaa.)

Ensimmäinen etappi oli vain noin 20 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Monaco. Itse olen käynyt tuossa pienessä ruhtinaskunnassa jo kerran aikaisemminkin, joten minulla oli edes pieni haju mikä löytyy mistäkin. Ensin piti kuitenkin saada aamupalaa, joten suuntasimme Casinon vieressä sijaitsevaan Cafe de Paris- kahvilaan. Sijainnistaan huolimatta brunssiaamiainen maksoi vain 26€ (odotimme siis paaaljon pahempaa). Lisäksi siihen kuuluvissa paistetuissa munissa oli pakko olla jokin salainen ainesosa, sillä kananmuna ei ole ikinäkoskaan maistunut niin taivaalliselta!







Aamupalan jälkeen lähdimme vain ajelemaan ympäri Monacoa. Eihän siellä nyt ihan hirvittävissä määrin mitään tekemistä ole (ellei sitten satu olemaan miljonääri), joten me vain lähinnä katselimme rauhassa ympärillemme. Yksi pakollinen juttu oli tietysti käydä satamassa ihmettelemässä niitä aivan järjettömän kokoisia jahteja. Ja siinä vaiheessa melkein kyllä teki mieli vaihtaa poikaystävä kerta laakista johonkin miljoonääriin, sillä olivathan ne laivat nyt aivan käsittämättömän makeita!!









Lopuksi kiipesimme vielä Place du Palais´n "kukkulalle". Vaikka kipuaminen lähes trooppisessa säässä ei liiemmalti houkutellutkaan, olivat näköalat jokaiset hikipisaran arvoiset! Eli siis tämä paikka on lähes pakollinen vierailukohde, kun pistäytyy Monacossa.



Monacosta jatkoimme matkaamme Cannesiin. Matkan varrella poikkesimme kuitenkin Polygone Riviera- nimisessä ulkoilmaostoskeskuksessa (voiko tämä olla yhdyssana..?). Tämä olikin juuri se paikka, jossa hoidimme koko miniloman suurimmat shoppailut, sillä sieltä löytyi muun muassa Primark, COS, Uniqlo, KIKO, Massimo Dutti, & Other Stories sekä Zara Home. Itse Cannesista minulla ei sitten hirveästi olekaan mitään sanottavaa, sillä emme kumpikaan erityisemmin lämmenneet paikalle. Syynä tähän saattoi myös olla päällä oleva "pikku kina", joka mahdollisesti vaikutti arviointikykyymme...


maanantai 26. kesäkuuta 2017

JUHANNUKSESTA KARJALOHJALLA

Tänä vuonna vietimme juhannuksen ihan kahden kesken Karjalohjalla. Tai no siis kolmen kesken, koska Juti. Vaikka ilmat olisivat toki voineet olla hiukan lämpimämmätkin, pääasia oli kuitenkin se, ettei taivaalta sentään satanut lunta. Ja kuten varmaan monilla muillakin siellä, myös meidän juhannuksemme koostui pääasiassa vain syömisestä sekä rentoutumisesta. Niin ja tietysti saunomisesta ihanassa rantasaunassa! Myös Juti innostui pitkästä aikaa kuumista löylyistä, sillä se halusi välttämättä tulla mukaan lauteille. Vai johtuiko se sittenkin vain kylmästä säästä - mene ja tiedä.








Rantasaunan terassilla oli kylmyydestä huolimatta ihan todella ihana istua iltaa viinilasin kanssa viltin alla, kuunnella luonnon ääniä sekä katsella mielettömän kaunista auringonlaskua. Niin ja tietysti myös meidän minikokkoamme. Se kaikki olikin ihan loistavaa vastapainoa hektiselle työputkelle! Nyt akkujen latautumisen jälkeen jaksaa taas lähteä energisenä sekä innokkaana pikavisiitille Japaniin.





perjantai 23. kesäkuuta 2017

TÄYDELLISESTÄ MEIKKIVOITEESTA

Olen vihdoinkin löytänyt Sen Oikean! Ja puhun nyt siis tällä kertaa meikkivoiteesta. Olen valitellut täällä jo pariinkin otteeseen, etten millään meinaa löytää itselleni täydellistä meikkipohjaa, mutta erään ystäväni vinkistä päätin kokeilla vielä Marc Jacobsin Genius Gel Foundationia. Ja se oli kyllä rakkautta ihan ensi silmäyksellä! Tykkään todella paljon tuotteen koostumuksesta, se on minulle juuri täydellisen peittävä ja kaiken huipuksi sen pakkauskin on vielä todella kaunis!

Minun tietojeni mukaan Marc Jacobsin meikkejä ei ainakaan vielä saa Suomesta, joten metsästin tätä viime viikonloppuna pitkin Nizzaa. Ja Sephorastahan se lopulta löytyi - tietenkin. Eli täytyy varmaan seuraavalla työmatkalla käydä metsästämässä vielä toinenkin Genius Gel jo kaappiin odottelemaan!




keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

NIZZAN VINKEISTÄ

Niin kuin jo aiemmassa Nizzan postauksessa lupasin, tässä tulee vielä muutama lisävinkki kaikille kyseiseen lomakohteeseen matkaaville! Koska Ranskan "palvelukulttuuri" tosiaan on mitä on, on sieltä hiukan haasteellista löytää kaikin puolin hyvää ravintolaa ilman totaalista hermojen menetystä. Onnistuimme kuitenkin bongaamaan pari ravintolaa, joissa homma toimi kuten pitikin ja palvelu oli melkein jopa ystävällistä! Vive la France!



RAVINTOLAT

Les Distilleries Idéales
(24 Rue de la Préfectur)

Pieni baari keskellä vanhaakaupunkia, jonka söpöllä terassilla oli kiva istuskella ja katsella ihmisiä. Paikka oli hyvin kohtuuhintainen ja sen laseittain myytävä samppanja aivan superhyvää! Myös palvelu oli harvinaisen ystävällistä sekä nopeaa, josta suuri plussa (koska Ranska)!



Le Plongeoir
(60 Boulevard Franck Pilatte)

Tämän ravintolan bongasin sattumalta Instagramista, joten menimme sinne ihan varta vasten sen makean ulkomuodon vuoksi. Ruoasta en valitettavasti osaa sanoa mitään, sillä kävimme Le Plongeoirissa vain pikaisilla juomilla, mutta viini oli ainakin kylmää sekä näköalat aivan huiput!



La Maison De La Marie
(5 Rue Massena)

Söpö sisäpihalla sijaitseva ravintola, joka on lukemamme perusteella saanut paljon kehuja. Ruoka olikin oikein hyvää ja erityismaininnan saa paikan perunamuusi (!!). Itse söin pääruokana paistettua kalaa, jonka kanssa perunasose sopi aivan täydellisesti yhteen! Palvelussa ei ollut myöskään moittimista, sillä vaikka ravintola olikin tupaten täynnä, hoitui tarjoilu nopeasti sekä tehokkaasti. Myös ravintolan hintataso oli mielestämme hyvin maltillinen.


OSTOKSET

Nizzaa mainostetaan shoppailijan paratiisina, mutta me emme kyllä rehellisesti sanottuna lämmenneet sen ostostarjonnalle mitenkään erityisen paljon. Suurimmat shoppailut me hoidimmekin road tripin yhteydessä Polygone Rivierassa (siitä lisää tulevassa Monaco-postauksessa). On kuitenkin muutama juttu mitä Nizzasta kannattaa ostaa, joten tässä tulevat vielä vinkit kaikille himoshoppailijoille:

Oliiviöljy

Ranskasta kannattaa ehdottomasti ostaa laadukasta oliiviöljyä, sillä se on epäilemättä kaiken sen raahaamisen arvoista! Mitä enemmän öljy "polttelee" suussa, sen laadukkaampaa se on.

Kashmirneuleet

Galeries La Fayette (6 Avenue Jean Médecin) myy (muistaakseni) Cachemire Chevri- merkkisiä edullisia kashmirneuleita, joita löytyy sekä miehille että naisille. Merkillä oli lisäksi ainakin yksi liike samalla kadulla kuin yllä mainittu ravintola La Maison de la Marie (osoite siis mahdollisesti Rue Massena).

Apteekkikosmetiikka

Nizzasta löytyy noin miljoona apteekkia ja niissä myytävä kosmetiikka on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Itselleni tarttui mukaan muun muassa Nuxen ihana kultaöljy, joka näyttää (ja tuntuu) aivan ihanalta kesäisissä säärissä!

Viini sekä samppanja

Jos olet kova juomaan viiniä, kannattaa Nizzaan lähteä puolityhjällä matkalaukulla. Sekä viini että samppanja ovat ruokakaupoissa hyvin edullisia, joten niitä kannattaa ehdottomasti ostaa myös kotiin viemisiksi!




maanantai 19. kesäkuuta 2017

NIZZASTA

Minulla sattui Bangkokin jälkeen olemaan työvuorolistassa neljä päivää vapaata, joten sehän tarkoitti automaattisesti  ex tempore- matkaa "johonkin lämpimään". Kohde täsmentyi lopulta Nizzaksi, sillä se oli meille molemmille aivan uusi kaupunki. Halusimme ottaa miniloman suhteellisen rauhallisesti, sillä minulla painoi luonnollisesti vielä harteilla Bangkokin väsymys (tai siis kooma). Niinpä pitkä viikonloppu sujuikin pääosin vain syöden, hörppien viiniä sekä fiilistellen Nizzan kauniita maisemia.

Kaupungin pieni koko tuli meille molemmille yllätyksenä, sillä siellä pystyi kävelemään oikeastaan melkein joka paikkaan. Niinpä lopulta kiersimme jalkaisin myös ne kaikki "pakolliset" nähtävyydetkin. Iltakävely saattoi siis sisältää hengailua rannassa Promenade des Anglais'illa sekä tietysti myös sen vieressä sijaitsevassa vanhassakaupungissa. Shoppaillessa tuli väkisinkin ohitettua kaupungin pääaukio Place Massena sekä Basilique Notre-Dame de Nice. Ja aina kun jalat alkoivat väsyä liikaa, pysähdyimme jäätelölle tai viinilasilliselle. Tuollainen kiireettömyys olikin ihan huippua, ei vain yksinkertaisesti tarvinnut tehdä mitään mikä ei huvittanut.

Kuva on otettu Colline du Chateaun kukkulalta.



Kävimme lauantaiaamuna brunssipaikkaa etsiessämme vilkaisemassa myös kuuluisan Cours Saleyan kukkatorin. Torilta tosin löytyi paljon muutakin ihailtavaa; muun muassa saippuoita, mausteita, hedelmiä sekä tuoreita vihanneksia. Minusta oli myös ihan erityisen ihanaa huomata, että ranskalaiset ottavat koirat mukaansa mihin sitten menevätkin. Lyhyehkö mekko olikin siis kohtuullisen huono asuvalinta, sillä olin suunnilleen koko ajan kyykyssä rapsuttelemassa milloin minkäkin näköistä hauvelia.

Vaikka korkeat lämpötilat tuntuivatkin kesäkuun alun lumisateiden (Kuopio) jälkeen ihan mielettömän ihanilta,  Colline du Chateaun kukkulalle kiivetessämme olisin vaikka ollut valmis maksamaan siitä räntäsateesta! Välillä tuntui että lämpöhalvaus (oma diagnoosini) vie tajun ja välillä taas että koko hengen. Mutta perille päästiin ja näköalat olivat kieltämättä todella huumaavia!

Cours Saleya.






Vaikka miniloman olikin tarkoitus olla rentouttava, on minun pakko myöntää, että ranskalainen "palvelukulttuuri" meinasi välillä ajaa minut ihan hulluuden partaalle. Ei siinä vielä mitään, että palvelu olisi yksinkertaisesti vain pskaa, mutta että he kehtaavat olla siihen päälle vielä aivan uskomattoman tylyjäkin?!? Pari kertaa kävikin niin, että minun suustani lipsahtaneen erittäin tiukan vastakommentin jälkeen lähdimme yksinkertaisesti vain kävelemään koko ravintolasta. Löysimme onneksi kuitenkin myös muutaman kivan ravintolan ja vielä hyvällä palvelullakin! Teen niistä sekä ostosvinkeistä vielä ihan oman postauksen, joten stay tuned!