perjantai 28. joulukuuta 2018

JOULUN TODELLINEN YLLÄTYSLAHJA

Minulla on harvemmin mitään sen kummempia joululahjatoiveita, sillä tykkään rehellisesti sanottuna melkein enemmän antaa lahjoja. Minulla ei ole siis ikinä ollut mitään ongelmaa hankkia lahjoja läheisilleni, vaan olen päinvastoin aina kokenut olevani erityisen hyvä ostelemisessa (mieheni varmasti vahvistaa tämän). En kuitenkaan halua ostaa mitään turhaa kertakäyttötavaraa, joten panostan lahjoissa laatuun. Se ei automaattisesti tarkoita korkeaa hintaa, sillä teen todella hyviä löytöjä pitkin vuotta. Tänä jouluna ostin esimerkiksi äidilleni aivan ihanan kashmir-neuletakin, jonka löysin Miamista uskomattoman edulliseen hintaan. Silmät kannattaa siis pitää auki muulloinkin kuin vain joulun alla.

Miehelläni kuitenkin lähti tänä vuonna lahjojen kanssa hiukan lapasesta, sillä hän oli mennyt ostamaan minulle suureksi järkytyksekseni Saint Laurentin superkauniin clutchin! Olen joskus muinoin ihastellut tuota kyseistä laukkua, mutten koskaan edes haaveillut omistavani sellaista. Ilmeisesti olen siis ollut tänä vuonna ihan erityisen kiltti -  mitä kyllä hiukan epäilen...



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

ENSIMMÄINEN JOULU UUDESSA KODISSA

Ensimmäinen joulu uudessa kodissa alkaa olla lopuillaan ja olo tuntuu mukavan rentoutuneelta. Halusimme tänä vuonna ennen kaikkea lepäillä ja ottaa rennosti, joten pidin leipomiset sekä kokkailut aivan minimissä. Miksi raataa niska limassa esimerkiksi omatekoisten laatikoiden kanssa, kun Saarioisten äitien tekemät maistuvat nekin todella hyviltä! Vaikken ole ikinä ollut mikään jouluruoan ylin ystävä, tänä vuonna yllätin jopa itseni. Olen edelleen melko rajoittunut ruokien suhteen, mutta vedin niin ison annoksen kinkkua, karjalanpaistia sekä perunalaatikkoa, että voin koko aattoillan todella huonosti (ja paksusti). Nyt siis vihdoinkin ymmärrän mitä ihmiset tarkoittavat sillä kuuluisalla jouluähkyllä.





Kotimme on edelleen aika vaiheessa, mutta onneksi ennätimme saada olohuonetta hiukan kotoisamman tuntuiseksi Ellokselta hankkimillamme tv-tasoilla. Oikeasti senkkejä ei kyllä ole tehty tuohon tarkoitukseen, mutta ne toimivat erinomaisesti myös tv:n alla kun jalat jättää kiinnittämättä paikoilleen. Lasiovien taakse saa lisäksi piilotettua kirjoja, lehtiä sekä muita kivoja sisustuselementtejä, sillä vihaan yli kaiken pölyjen pyyhkimistä.

Ja vaikka Jutin jouluviikon trimmaus ei tosiaan mennyt aivan putkeen, päätin kuitenkin yrittää napata toisesta pari jouluista kuvaa. Rotta-lookin saikin hieman peitettyä vaatteilla, joten onneksi yritin. Jutsku ei kyllä hirveästi lämmennyt tonttulakilleen, mutta onneksi lahjonnalla saa ihmeitä aikaan!




sunnuntai 23. joulukuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Joulu on ihan kohta täällä! Haimme juuri joulukuusen ja sen tuoksu on suorastaan huumaava! Vaikka muovikuusi olisi tietysti helpompi (niitä helkkarin neulasia löytyy varmaan vielä juhannuksenakin), mikään ei voita aidon kuusen tuoksua!

+ Koska ikinä ei voi olla satavarma tuoko Pukki lahjoja, päätin varmuudeksi ostaa itselleni yhden säälilahjan. Löysin Stockmannilta maailman ihanimman silkkipyjaman, joka oli vielä kaiken lisäksi aivan täydellinen päällä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen aattoiltana sujauttamaan pyjaman päälleni ja katselemaan kynttilänvalossa jouluohjelmia!

+ Juti on talvesta aivan innoissaan ja suorastaan rakastaa lunta! Jutsku myös auttaa meitä omalta osaltaan lumitöissä, sillä se syö aina ulkoillessaan varmaankin noin kilon verran lunta.


- Autoileva Laura Linna sekä liukkaat säät ovat aivan horror- yhdistelmä. Minä olen siis juuri se, joka ajaa viidenkympin alueella maksimissaan kolmeakymppiä, koska kitkat sekä kuolemanpelko. Tästä ei siis voi seurata mitään hyvää.

- Mieheni käytti Jutskun kampaajalla ja tämä oli taas selkeästi sellainen homma, joka minun olisi pitänyt hoitaa itse. Annoin hänelle kyllä (mielestäni) erittäin selkeät ohjeet, mutta veetuiksihan se sitten meni. Jutista on siis turha odotella söpöjä joulukuvia, sillä toinen reppana näyttää tällä hetkellä aivan kynityltä rotalta.

Tämä kuva on otettu ennen kynintää.

perjantai 21. joulukuuta 2018

MINILOMA KANARIALLA

Vietin viime viikolla neljä yötä Playa del Inglesissä ja kuten kaikki lukijani jo varmasti muistavatkin, se on ihan ehdoton inhokkikohteeni. Mietin jo etukäteen kauhun sekaisin tuntein miten saisin ajan kulumaan, mutta onneksi meillä sattui olemaan aivan huippumiehistö! Meillä oli yksinkertaisesti vain niin hauskaa yhdessä, että paikalla ei ollut enää mitään väliä. Ja onhan Kanarialla pari hyvääkin puolta - sangria sekä tapakset!

Minun täytyy antaa teille muuten pari ravintolavinkkiä, sillä eräs kollegani tiesi Inglesistä todella hyviä liharavintoloita. Ensimmäisenä iltana suuntasimme Espetadaan, jonka valkosipulilla kuorrutettu coeur de filet suorastaan suli suussa! Haisimme kaikki illallisen jälkeen aivan hirvittäviltä, mutta se oli täysin sen arvoista! Toinen ravintolahelmi oli Barbados, jonka suolakuoressa valmistettu liha oli tooodella hyvää. Mediumina pyydetty liha on muuten täällä aivan raakaa, joten kannattaa pitää se mielessä tilausta tehdessä.



Koska neljä päivää pelkässä Inglesissä olisi kuitenkin ollut liikaa, päätimme vuokrata yhtenä päivänä auton ja käydä kiertelemässä saarta. Suuntasimme ensimmäisenä Terorin pikkukylään, jossa sattui olemaan sunnuntain kunniaksi vielä paikalliset markkinatkin. Teror oli todella sympaattinen paikka, jossa näki onneksi myös paikallisväestöä. Pieni kylä vaikutti melkoisen uinuvalta, mutta onneksi markkinat toivat sinne vähän vilinää ja vilskettä.








 
Terorista jatkoimme matkaamme Las Palmasin kaupunkiin, jossa suoritimme pakolliset shoppailut. Täältä kannattaa ostaa muun muassa paikallisia vaatteita (esimerkiksi Zara) sekä kosmetiikkaa, jotka ovat Kanarialla tuntuvasti edullisempia. Kävimme luonnollisesti myös syömässä tapaksia, joista ei vain voi saada tarpeekseen! Las Palmas yllätti myös säällään, sillä ehkä ensimmäistä kertaa ikinä siellä oli todella kuuma! Olen siis käynyt kaupungissa noin miljoona kertaa työskennellessäni Thomas Cook Airlinesilla, joten "Lapan" kylmä viima on tullut vuosien saatossa todella tutuksi.






keskiviikko 19. joulukuuta 2018

LAURA TESTAA: EVE LOM RESCUE MASK

Vaikka olen koulutukseltani myös kosmetologi, käytän säälittävän harvoin naamioita. Kuulun siis sarjaan "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" ja mitä muita näitä nyt on. Eräs kollegani kuitenkin kehui Eve Lomin Rescue maskin lähes maasta taivaisiin, joten luonnollisesti sorruin ostamaan sen testattavaksi. Tällä kertaa en kuitenkaan joutunut pettymään.

Naamio levitetään puhdistetuille kasvoille pari kertaa viikossa ja annetaan vaikuttaa noin 20 minuutin ajan. Sen jälkeen kuivunut naamio "hinkataan" hellästi pois kasvoilta ylöspäin suuntautuvin liikkein, jolloin tuote karisee kasvoilta kuin tuhka. Tuo hankaaminen saa aikaan myös mekaanisen kuorinnan, jonka jälkeen ihoni oli oikeasti yhtä pehmeä kuin vauvan pylly. Rescue maskista tulikin kertaheitolla uusi suosikkini ja olen nyt tunnollisesti käyttänyt sitä vähintään kerran viikossa. Pehmentävän vaikutuksensa lisäksi tuote myös puhdistaa ihoa tehokkaasti, joten se sopii erinomaisesti kaikille seka- tai rasvaihoisille. Iso, iso suositus!



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Tämä viikko meni pääosin Kanarialla, enkä ollut etukäteen kovinkaan innoissani reissusta, sillä Playa del Ingles on ehdoton inhokkikohteeni. Meillä sattui kuitenkin olemaan niin mahtava miehistö, että tuosta reissusta taisikin tulla yksi kaikkien aikojen hauskimmista työmatkoista ikinä! Ennakkoluuloille miinus, Kanarialle plussa (tosin erittäin pitkin hampain)!

+ Elin koko viime viikon tapaksilla, jotka ovat sangrian ohella Kanarian ehdottomasti parasta antia! Tosin siinä samalla haisin kyllä koko miniloman ajan aivan valkosipulilta, mutta se oli siltikin sen arvoista. (Jos minulta kysytään, valkosipulia voisi olla vaikka jokaikisessä ruokalajissa!)



- Sain jo tapettua tämän joulun ensimmäisen amaryllikseni, enkä todellakaan ymmärrä mikä minulla meni jälleen vikaan. Tykkään kukista sekä kasveista ihan jo sisustuselementtinäkin, mutta niiden säännöllinen joukkoitsemurha meinaa saada minut välillä hermoromahduksen partaalle. Minun on tosin pakko myöntää, etten muista kastella niitä kovinkaan usein, joten ehkä se on osasyy tähän ongelmaan...

- Pääsin jo hetkellisesti eroon pahimmista uniongelmista, mutta nyt ne ovat jälleen tehneet comebackin. Viimeiset kolme yötä ovat siis menneet pääosin lampaita laskeskellessa (joka ei muuten auta). Jos jollain on hyviä vinkkejä uniongelmiin, niin otan niitä erittäin mielelläni vastaan!

torstai 13. joulukuuta 2018

LAURA TESTAA: THINX- MENKKAPIKKARIT

Lupasin kertoa teille mitä tykkäisin Thinxin "menkkapikkareista", joten tässä tulee! Rehellisesti sanottuna olin todella skeptinen alushousujen suhteen, enkä oikein jaksanut uskoa niiden toimivuuteen. Minua siis ahdistikin melkoisesti sujahtaa ne päällä vitivalkoisiin lakanoihin, sillä olin satavarma, että sänkymme näyttäisi aamulla aivan murhapaikalta. Hämmästykseni olikin todella suuri, sillä ne oikeasti toimivat! Lakanat olivat valkoiset vielä aamullakin, eikä olo tuntunut "ällöttävän likaiselta" niin kuin monesti terveyssiteiden kanssa. "Niagaran putous- menkat" ovat ehkä asia erikseen, mutta itse pärjäsin niillä ainakin loistavasti. Alushousuja tosin löytyy eritasoisilla imukyvyillä, joten kannustaisin ainakin antamaan niille mahdollisuuden.

Tilasin itselleni alushousuista kahta eri mallia ja tykkäsin molemmista. Seksikkäitä niistä ei saa tekemälläkään, mutta jos en ole kovin väärässä, niin harva meistä tuntee itseään kovin kuumikseksi menkkojen aikana muutenkaan. Itse ainakin turpoan silloin kuin ilmapallo, joten mitä mukavammat sekä joustavammat alusvaatteet - sen parempi! Laitan siis ehdottomasti tilaukseen vielä parit pikkarit lisää, sillä olen nyt täysin valmis luopumaan tamponeista.


tiistai 11. joulukuuta 2018

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2018

Niin kuin jo kerroinkin, vietimme siis itsenäisyyspäivän tänäkin vuonna elokuvateatteri Rivierassa, jossa katselimme porukalla Linnan juhlia isolta valkokankaalta. Jotta teatterin tunnelma olisi tapahtuman arvoinen, olivat kaikki luonnollisesti pukeutuneet ykkösiinsä. Riviera oli siis pullollaan toinen toistaan upeampia juhlijoita ja kuohuviini virtasi.

Vaikka ulkomaalaiset eivät oikein ymmärräkään miksi tuijotamme itsenäisyyspäivänämme aina kätteleviä ihmisiä, on se kuitenkin sellainen perinne, josta en itse raaski luopua. Erityisesti veteraanien onnelliset ilmeet heidän päästessään tapaamaan presidenttiparia ovat todella koskettavia hetkiä. Niin ja totta kai myös ne puvut kiinnostavat. Tänä vuonna en kuitenkaan löytänyt ehdotonta suosikkiani Linnan pukuloistosta, mutta Siiri Mäkelän (se upea valkoinen Valentino), Jaana Pelkosen sekä Krista Paasin mekot pukivat kantajiaan loistavasti.



Yritimme alkuillasta napsia minusta pari asukuvaa, mutta tässä vaiheessa samppanja oli jo selvästi alkanut vaikuttaa. Asukuvista tuli siis melkoisen epätarkkoja. Mekko on kuitenkin minun yksi lemppareistani, jota olen käyttänyt jo monissa juhlissa. Chi Chi Londonilta löytyy mielestäni todella kivoja mekkoja hyvällä hinta-laatusuhteella, joten suosittelen käymään sivustolla kun on seuraavan kerran tarve juhlamekolle. Vinkkinä kerrottakoon kuitenkin, että tilaan sieltä aina yhtä kokoa isomman mekon kuin normaalisti, sillä ne ovat kooltaan melko pieniä.



sunnuntai 9. joulukuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Vietimme jo toisen Itsenäisyyspäivän putkeen elokuvateatteri Rivierassa, jossa katselimme isolla porukalla Linnan juhlia jättimäiseltä screeniltä. Koska kyseessä on arvokas juhla, kaikki olivat luonnollisesti vetäneet ykköset päällensä ja kuohuva virtasi.

+ Sain vihdoin hommattua meille uudet keittiöntuolit, sillä edelliset olivat valitettavasti tulleet aivan tiensä loppuun. Olen jo pidempään himoinnut Chair 14- klassikkotuoleja ja kun bongasin Stockmannille -20% alennuskoodin, oli aika toimia. Tuolit sopivat keittiöömme kuin nenä päähän, joten ne olivat suorastaan erinomainen ostos!

+ Minulla on kaikki joululahjat jo hankittuna sekä paketoituna ja olen erittäin ylpeä suorituksestani. Iso kiitos siitä kuuluu kuitenkin Miamin Sawgrass Mills´lle, josta sain hommattua kaikki joululahjat kerralla!


- Näin ennen joulua minulla alkaa aina mandariini- vaihe. Voisin syödä niitä siis vaikka 20 putkeen. Hedelmissä on kuitenkin niin paljon hedelmäsokeria, etteivät ne ehkä olekaan ihan niin superterveellisiä kuin olin ajatellut. Mutta parempi mielestäni on kuitenkin vetää sokerin yliannostus mandariineilla kuin irtokarkeilla.

- Miksei Yksin kotona- elokuvia enää löydy Netflixistä?! Katselen ne aina useaan kertaan ennen joulua ja nyt joku pirulainen on mennyt poistamaan ne valikoimista juuri tähän aikaan vuodesta - en todellakaan arvosta!






torstai 6. joulukuuta 2018

AURINKOINEN MIAMI

Vietin viime viikolla pari päivää Miamissa ja tuo työmatka näin lähellä joulua oli erittäin mieluisa yllätys. Jo pidempään blogiani lukeneet varmasti muistavatkin, että Miami ja sen outlet- kauppakeskus Sawgrass Mills ovat minun akilleen kantapääni. Vaikka olenkin maailmankaikkeuden nopein shoppaaja, kuusi tuntia tuossa ostoskeskuksessa ei riitä yhtään mihinkään. Eli kaikki te Miamiin matkaavat; säästäkää Sawgrassille yksi kokonainen päivä ja tyhjä matkalaukku!

Ennen hc- shoppailua me kuitenkin suuntasimme South Beachille fiilistelemään sen ympäristöä sekä syötävän suloisia rakennuksia. Tuuli oli kuitenkin sen verran kylmä, että päätimme pitää pienen lämmittelytauon sangrian merkeissä. Se oli sinänsä huono idea, että parin lasillisen jälkeen kukkaron nyörit aukesivat Sawgrassilla ehkä vieläkin helpommin... Siellä on kuitenkin niin uskomattoman edullista, että en mitenkään pysty morkkistelemaan - ostin muun muassa ihanan kashmir- neuletakin hintaan $40 (ovh. $180), ihan järjetöntä!









Toisen päivän me vietimme Wynwoodin "entisellä pahisalueella", joka on saanut uuden elämän upeiden seinägraffitien sekä mielenkiintoisten putiikkien sekä ravintoloiden avulla. Nykyään paikka on siis enemmänkin turistikohde, jonka synkähkön menneisyyden muistavat enää vain harvat. Wynwoodin alueelta löytyy siis toinen toistaan makeampia seinämaalauksia ja niitä katsellessa meneekin tovi. 

Kävelyn jälkeen iski nälkä, joten menimme syömään lounasta Coyo Tacoon. Tuon paljon hehkutetun pikaravintolan herkulliset tacot ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia, joten poiketkaa ihmeessä! Jälkkärit haimme Taiyaki NYC- nimisestä jäätelökojusta, joka sijaitsi hiukan syrjässä erään baarin sisäpihalla. Kojua kannatti kuitenkin metsästää hetki, sillä sen kuuluisat unicorn- jäätelöt kalavohvelissa olivat todella hyviä - ja söpöjä! Jos siis olet suuntaamassa Miamiin, mene ehdottomasti katsomaan mitä Wynwoodilla on tarjota!