DELHISTÄ

Oikea elämä on taas vienyt hetkellisesti voiton blogin päivittämisestä, mutta täällä ollaan taas! Vietin siis viime viikon loppupuolen Delhissä ja nappasin myös mieheni mukaan tuolle kaksi yötä kestävälle "minilomalle". Olen käynyt Mumbaissa joskus kymmenisen vuotta sitten, mutta Delhi oli minulle aivan uusi kokemus. Minulla oli kieltämättä aikamoiset ennakkoluulot Intiaa kohtaan ja odottelen täällä edelleen sitä järkyttävää vatsatautia, josta kaikki aina puhuvat. En kuitenkaan jaksanut olla reissussa mitenkään erityisen hysteerinen, vaan söin lähestulkoon kaikkea mahdollista. Katsotaan siis koituuko se vielä minun - tai siis minun vatsani - kohtaloksi...

Heti alkuun lähdimme käymään Dilli Haatin markkinoilla, joka teorissa kuulosti hyvältä idealta. 43c:n lämpötila teki kiertelemisestä kuitenkin niin tukalaa, ettemme pystyneet olemaan ulkona kovinkaan kauaa. Tämä ei siis selkeästikään ole paras mahdollinen aika vierailla Intiassa, sillä olimme molemmat koko reissun ajan aivan läpimärkiä hiestä.

Orastavasta lämpöhalvauksesta huolimatta Dilli Haat oli kiva paikka vierailla, vaikka päiväsaikaan markettialue olikin melko hiljainen. Täältä löytyi muun muassa ihania korikasseja, jotka maksoivat ainoastaan muutaman hassun euron! Tinkimällä niitä olisi saanut varmasti vieläkin edullisemmin, mutta minä yksinkertaisesti vihaan tinkimistä. Lisäksi yksi euro sinne tai tänne ei horjuta minun talouttani millään lailla, mutta paikallisille se voi olla iso raha. Niinpä maksan siis tällaisissa paikoissa ihan mielelläni hieman "ylihintaa".

Vaikka minulta löytyykin kotoa jo muutama suloinen korikassi, oli minun vain pakko tukea paikallista käsityötä ja ostaa vielä pari lisää. Kaksi laukkua seitsemällä eurolla on lisäksi niin uskomattoman naurettava hinta, että nyt minua jopa kaduttaa etten ostanut enempää. Niitähän olisi ollut ihana antaa esimerkiksi lahjaksi!

Markettialueella pyörimisen jälkeen aloimme olla niin tuskissamme kuumuudesta, että meidän oli yksinkertaisesti vain pakko päästä johonkin, jossa olisi ilmastointi. Niinpä otimme uberin Ambience Mall´lle, joka paljastui yllättävän moderniksi ostoskeskukseksi. Tässä vaiheessa aloin olla jo sellaisissa kuumuus- sekä nälkäkiukuissa, ettemme ehtineet käyttää ruokapaikan etsimiseen yhtään aikaa emmekä eforttia. Menimme siis yksinkertaisesti vain siihen ravintolaan, joka tuli ensimmäisenä vastaan. Tuo ruokapaikka paljastui olevan aasialainen, joka sopi meille siinä hätätilanteessa oikein mainiosti. (Tosin kuka dorka menee Intiaan syömään aasialaista ruokaa? No näköjään me.)

SHANGHAISTA

Viime viikon lopulla työt veivät minut Shanghaihin. Olen käynyt kaupungissa viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten, joten minulla ei pahemmin ollut muistikuvia koko Shanghaista. Kaupunki kuitenkin yllätti minut todella positiivisesti - tai no ainakin noin arkkitehtuurisesti.

Sain myös ylipuhuttua kaksi juuri aloittanutta kollegaa mukaani kaupunkikierrokselle. Olimme kaikki kuitenkin sen verran poikki yölennon jälkeen, että päätimme jättää kävelyn ihan minimiin. Shanghaissa taksilla ajelu ei kuitenkaan pahemmin köyhdytä, sillä puolisen tuntia kestävä matkakin kustansi ainoastaan reilut viisi euroa. Kävimme muun muassa The Bund´lla  ihastelemassa maisemia ja Oriental Pearl Toweria sekä tietenkin myös Yu Gardenissa. +37 asteen paahtava kuumuus sekä valvottu yö alkoivat kuitenkin vaatia veronsa, joten muutaman tunnin kiertelyn jälkeen meidän piti lähteä takaisin hotellille ottamaan pienet päikkärit.

The Bund

The Bund

Vaikka Shanghai ja sen kauniit rakennukset tosiaan yllättivätkin positiivisesti, on minulla jokin ihmeellinen juttu Kiinaa kohtaan. Tai no lähinnä se liittyy siellä syömiseen. Olen kuullut niin hirveitä kauhutarinoita paikallisesta ruoasta (liittyen lähinnä koiriin), joten en oikein ikinä tiedä mitä siellä uskaltaa syödä. Sama myös tälläkin kertaa. Onneksi matkalaukussani kulkee aina kuppinuudeleita, pähkinöitä sekä suomalaisia karkkeja (koska addiktio), joten pahan ruokakriisin sattuessa pärjään hyvin niilläkin.

Toinen negatiivinen asia Kiinassa on ihmisten röyhkeys sekä epäkohteliaisuus. Tämä yleistys on tietysti hyvin kärjistetty, mutta ainakaan meidän kohdallemme ei sattunut kohteliaita paikallisia - itse asiassa päinvastoin. Taksikuskit huusivat meille pää punaisena (emme edelleenkään tiedä miksi), ihmiset tönivät ja astuivat varpaille ilman anteeksipyyntöä, eikä olo muutenkaan ollut erityisen tervetullut. Tässä asiassa kiinalaisilla on siis vielä hiukan parantamisen varaa.

Yu Garden

Yu Garden

Päikkäreiden jälkeen päätimme ryhdistäytyä ja palata vielä uudelleen The Bundille katsomaan niitä kuuluisia Shanghain valoja. Otimme kuuden jälkeen taksin hotelli Peninsulalle ja kävelimme aivan rantakadun päätyyn odottamaan auringonlaskua sekä valojen syttymistä. Jos haluaa ajoittaa rantaan saapumisen vielä tarkemmin, Oriental Pearl Towerin valoshow alkaa kello 19. Ja olisi meitä kyllä harmittanut ellemme olisi vielä raahautuneet takaisin, sillä kyllä tuo valojen syttyminen taitaa vain olla SE juttu Shanghaissa vieraillessa.

LENTOEMÄNNÄN PÄIVÄSTÄ

Lentoemännän ammatti herättää poikkeuksetta paljon kysymyksiä, joten toivottavasti tämä postaus vastaa edes muutamaan niistä. Aihe on kuitenkin jokseenkin haastava, sillä tässä työssä päivät eivät ole koskaan samanlaisia.

Lentoemännän työvuoro alkaa tuntia ennen koneen lähtöä (kaukolennoilla 1h 15min), jolloin koko miehistö tapaa toisensa briiffaushuoneessa. Tuon briiffauksen tarkoituksena on varmistaa koko miehistön olevan paikalla ja käydä tuleva lento "läpi" sekä turva-asioiden, että palvelun puolesta. Vaikka kaiken lähtökohtana onkin matkan turvallisuus, haluamme tietysti tehdä kaikkemme, jotta matkustajilla olisi mahdollisimman mukava sekä ikimuistoinen lentomatka. Tuon seitsemän minuuttia kestävän tiukan infopaketin jälkeen siirrymme yhdessä koneelle, jossa valmistelemme matkustamon tulevia asiakkaita varten.

Jos kyseessä on edestakainen lento, ovat päivät usein niin työntäyteisiä, että ne sujuvat yhdessä hujauksessa. Näillä lennoilla me emme siis jää viettämään aikaa kohteeseen (mitä nyt joskus ehdimme vierailla nopeasti miehistökaupassa), vaan suuntaamme uusien matkustajien kanssa takaisin Helsinki-Vantaalle heti kun koneen siivous sekä tankkaus on suoritettu ja uudet ruoat sekä juomat on pakattu kyytiin.

Kaukolennot ovat sitten taas asia erikseen, sillä niissä lentoajat ovat huomattavasti pidempiä. Ensimmäisen sekä toisen tarjoilun väliin jää yleensä niin monta tuntia, että ehdimme myös levätä lennon aikana noin parin tunnin ajan. Miehistölle on siis koneessa omat lepotilat, joiden sänkyihin on ihana pujahtaa rauhoittumaan lennon hektisen alkuosan jälkeen.

Suurin osa kaukoyöpyvistämme on vain yhden yön reissuja, mutta löytyy sieltä myös muutamia kahden, kolmen tai jopa seitsemän yön työmatkoja. Meillä on myös mahdollisuus toivoa kohteita sekä lentojen painottumista joko aamuun tai iltaan, mikä on erittäin hyvä asia jo ihan yleisen jaksamisen kannalta. Monille itään päin lentäminen tuottaa suuria vaikeuksia nukkumisen kanssa, joten he tykkäävät lentää enemmän länteen. Toki täytyy kuitenkin pitää mielessä, että kyse on puhtaasti toiveista. Joskus ne menevät läpi ja joskus taas eivät.

Minuun omaan rytmiini sopivat kaikista parhaiten kaukolennot, sillä kropalleni on parempi olla kertarykäyksellä kunnolla töissä ja pitää sen jälkeen muutama päivä vapaata. Tämä on toki ihan täysin yksilöllistä, joten puhun nyt pelkästään itseni puolesta. Joillekin kaukolennot taas aiheuttavat niin pahoja uniongelmia, että he tykkäävät lentää ennemmin Eurooppaa. Toki myös kotiolot vaikuttavat tähän isolta osin, sillä pienten lasten vanhemmille tämä "yöksi kotiin"- tyyli on varmasti paljon helpompi.

Ja kun lopulta pääsemme sinne itse kohteeseen, saavat miehistön jäsenet toki tehdä juuri niitä itseään kiinnostavia asioita. Osa golfaa, osa nukkuu koko päivän ja osa lähtee retkelle esimerkiksi Kiinan muurille tai Taj Mahalille. On joka tapauksessa hyvä pitää mielessä, että kyse on kuitenkin loppupeleissä työmatkasta. Se oleminen sekä tekeminen on siis erilaista verrattuna puhtaaseen lomamatkaan.

Itse tykkään kierrellä maailmalla nähtävyyksiä, syödä paikallisia herkkuja sekä tietysti shoppailla. Välillä joku miehistöstä sattuu innostumaan liittymään seuraan, mutta yleensä kiertelen kaupungilla yksikseni. Tämä johtuu pääosin siitä, että minun rytmiini sopii parhaiten lähteä heti lennon jälkeen kiertelemään kaupungille, kun taas suurin osa miehistöstä suuntaa silloin suoraan päiväunille.

Onneksi olen matkustellut elämäni aikana sen verran, ettei yksin suurkaupungeissa "palloilu" ahdista minua laisinkaan. Sitten jos (siis kun) eksyy, niin rohkeasti vaan kysymään paikallisilta neuvoa. Ja tähän ei todellakaan tarvitse edes yhteistä kieltä, sillä pelkällä viittomisella pääsee jo hyvin pitkälle! Jos kyseessä on kuitenkin minulle itselleni aivan uusi kaupunki, utelen kollegoilta jo koneessa kaikki parhaimmat kohdevinkit, sillä yölennoilla jää yleensä hyvin aikaa myös jutusteluun.

Osaka

Narita

Kaukolennon jälkeen  matkustamohenkilökunta saa muutaman päivän vapaata, sillä aikaerosta toipuminen ottaa oman aikansa. Itse olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että olen nukkunut kohteissa nyt yllättävän hyvin. Esimerkiksi viimeisimmällä Japanin reissullani nukuin ihan täysin käsittämättömät 12 tunnin yöunet! Olenkin siis vielä toistaiseksi säästynyt pahimmilta aikaero- sekä väsymyssekoiluilta, jolloin muun muassa laitetaan likapyykit pesukoneen sijasta vessanpönttöön (tätä on tosin varmasti luvassa ihan jo lähitulevaisuudessa).

Jos työ matkustamohenkilökunnan jäsenenä herätti kiinnostusta, hakee Finnair juuri parasta aikaa uusia lentoemäntiä sekä stuertteja. Haun tarkemmat tiedot sekä kriteerit löytyvät täältä. Tuhannesti onnea hakuun!

MINSKISTÄ

Palataanpa vielä hetkeksi taannoiseen minilomaamme. Kun nyt kerta olimme "huudeilla" (lue täältä), kävimme samalla reissulla myös Valko-Venäjällä.  En tosin edes tiedä mistä aloittaa tätä postausta, sillä kiehun edelleen raivosta koko maata kohtaan. Ongelmat alkoivat heti päästyämme paikalliseen passintarkastukseen. Virkailija vaati nähdä todistuksen matkavakuutuksestani ja näytettyäni korttini hän ei yllättäen hyväksynytkään sitä. Passintarkastaja vain väitti kiven kovaan, ettei kortti ole minun, vaikka siinä luki kissankokoisin kirjaimin LAURA LINNA. Pisteenä i:n päälle hän vielä vaati minua ostamaan viereisestä kopista itselleni paikallisen matkavakuutuksen. No riidaksihan se sitten lopulta meni, sillä en missään tapauksessa ostaisi toista matkavakuutusta, sillä koko juttu oli ihan silkkaa rahastusta! Tilanne alkoi jo käydä täysin absurdiksi ja olin siinä raivon tilassa aivan valmis lähtemään tiskiltä vaikka seuraavalla koneella Suomeen! Uutta vakuutusta minä en kuitenkaan missään tapauksessa ostaisi - tämä oli jo ihan periaatekysymys! Vaadimme lopulta paikalle kaikista isoimman pomon, joka osoittautuikin yllättäen olevan korttini kanssa täysin ok.

Kun pääsimme lopulta pois passintarkastuksesta, oli aika järjestää kyyti hotellille. Yllättäen koko lentokenttä olikin kiinni, eikä missään ollut ristinsielua (kello ei ollut silloin edes puoltayötä) - takseista puhumattakaan. Überia ei saanut, eikä paikallisesta taksikeskuksesta vastannut kukaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä vaiheessa vihasin koko maata jo niin paljon, että olin tosissani lähdössä takaisin kotiin. Reilun tunnin odottelun jälkeen paikalle tuli yksi ennalta tilattu taksi ja änkesimme puoliväkisin auton kyytiin, sillä sen sisään oli nousemassa vain yksi henkilö. Tässä vaiheessa tiesin, että Minskin pitäisi osoittautua todella maagiseksi kaupungiksi, että voisin enää mitenkään lämmetä koko paikalle. No ei osoittautunut, ei sitten millään lailla. Tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia reissusta:

Näin "aavistuksen" verran kärjistettynä Minskin ainoat positiiviset puolet taisivatkin olla Double Tree by Hiltonin maailmankaikkeuden paras sänky sekä se fakta, että hyvällä ystävällämme oli sattumalta keikka juuri samassa kaupungissa. Pieni purkautusmistuokio (siis minulta) poikien sekä viinilasin seurassa helpotti siis ainakin hetkellisesti. Kävimme myös yhdessä piipahtamassa paikallisessa Suomi 100- cocktailtilaisuudessa.

Kaiken kaikkiaan reissu Minskiin ei siis ollut mikään success, mutta tulipahan käytyä. Onneksi ruoka sekä juoma oli sentään edullista, joten ajan sai mukavasti kulumaan maistellen paikallisia annoksia. Tosin mitään erityisen hyviä ruokapaikkoja emme onnistuneet Tripadvisorista huolimatta löytämään, joten valitettavasti minulla ei ole antaa kaupunkiin edes ravintolavinkkejä. Loppupeleissä tämä taitaakin siis olla ankein matkapostaus mitä on ikinä tehty.

TSERNOBYLISTÄ

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, matkustimme Ukrainaan ihan vain ja ainoastaan päästäksemme vierailemaan surullisen kuuluisassa Tsernobylissä. Ja tämä kaikki siitäkin huolimatta, että vierailu ydinvoimalaonnettomuuden "sydämessä" olisi varmasti hyvin ahdistava sekä surullinen. Ja sitähän se olikin - tosin siinä samalla myös ihan äärimmäisen mielenkiintoinen sekä opettavainen. Varasimme matkamme pari viikkoa etukäteen Chornobyl Tours'lta, jota voimme lämpimästi suositella kaikille retkestä kiinnostuneille. Opas oli hyvin ammattitaitoinen, puhui hyvää englantia ja osasi vastata niihin kaikista kiperimpiinkin kysymyksiin.

Mutta nyt itse siitä retkestä. Tsernobyliin ei pääse ilman passia, joten se on se ihan ensimmäinen asia mikä reissureppuun pitää muistaa pakata! Vaatimuksena ovat myöskin pitkähihainen paita sekä pitkät housut, kuten myös täysin umpinaiset kengät. Tällä halutaan minimoida mahdollisten säteilyhiukkasten (vai mitä ne nyt olivatkaan) tarttuminen ihoon. Ja mitä siihen säteilyyn tulee, niin kenenkään ei pitäisi jättää käyntiä väliin ihan vain sen pelosta! Meillä oli koko ajan mukanamme henkilökohtaiset säteilymittarit, jotka päivän lopuksi näyttivät meidän saaneen samanveroisen säteilyannoksen mitä tulee tunnin verran kestävästä lennosta - ja vietimme yhdellä maailman pahimmista säteilyalueista peräti kahdeksan tuntia!

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tämä ei ole se oikea paikka käyttäytyä tyhmästi. Vaikka hylättyjen talojen tavarat tai turma-alueella elävät eläimet vähän houkuttelisivatkin, niihin koskeminen kannattaa ihan oikeasti jättää väliin. Sama koskee myös esimerkiksi laukun laskemista maahan. Alueelta ei nimittäin pääse poistumaan ilman tarkastusta, joka määrittää onko johonkin kohtaan vaatteita tarttunut liian iso määrä säteilyhiukkasia. Jos siis esimerkiksi housut eivät läpäise testiä, ne vain yksinkertaisesti jäävät sinne. Eli Tsernobylin retkelle kannattaa siis varata mahdollisimman huonot päällysvaatteet ja ne kaikista parhaimmat alusvaatteet. (Tähän pieni virnistysemoji, sillä ainakin meidän ryhmämme läpäisi testin ilman minkäänlaisia ongelmia.)

Itselleni ehdottomasti vaikein paikka olikin alueella elävät lukuisat eläimet, jotka kaipailivat kovasti huomiota sekä rapsutuksia. Onneksi oppaamme kertoi paikallisen kanttiinin (kyllä, alueella työskentelee edelleen ihmisiä) emäntien kuitenkin syöttävän kulkukoiria päivittäin. Pääsimme myös itse vierailemaan kyseisessä kanttiinissa, sillä retkeen kuuluva lounas syötiin juuri tuossa kyseisessä paikassa. Söimme siis täysin saman annoksen kuin kaikki alueella työskentelevät ihmisetkin, mikä oli jo pieni elämys sekin.

Ja yllättävää kyllä, turma-alueen vaarallisin kohta ei olekaan itse räjähtänyt reaktori, vaan sen läheisyydessä sijaitseva Red Forest. Räjähdyksen jälkeen tuuli vei nimittäin isoimman osan säteilyhiukkasista juuri tuohon metsään ja vaikka se alkuperäinen metsikkö onkin jo hakattu sekä haudattu vuosiavuosia sitten, on sen tilalle kasvanut edelleen vaarallisen säteilevä. Koko ryhmän säteilymittarit piipittivätkin hurjasti ohittaessamme tuon alueen nopeasti bussilla.

Räjähtänyt reaktori on suojattu suojakuorella.

Kaiken kaikkiaan "retki" oli siis todella onnistunut ja suosittelen sitä ihan kaikille, joita aihe vain vähänkään kiinnostaa! Alueella ei varmasti synny minkäänlaisia ongelmia kunhan vain muistaa pitää järjen päässä sekä noudattaa oppaan antamia tarkkoja turvallisuusohjeita.