HERMOROMAHDUKSESTA

Olen kuullut monia kauhutarinoita siitä, kuinka pariskunnat eroavat talon rakennusprosessin aikana. Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi, sillä koko tapahtumasarja on ollut tähän mennessä ihan pelkkää *tähän sellainen mieto kirosana*. Aikataulu heittää kuukausikaupalla, asuinneliöt pienenevät mystisesti ja lisälaskuja (aivan järjettömistä asioista) tulee ovista sekä ikkunoista.

Meidän taloprokkiksemme on siis mennyt alusta alkaen aivan vituralleen ja tämän kireämmälle minun hermojani ei varmaan ole enää mahdollista saada. Onneksi nyt alkaa näkyä jo vähän valoa tunnelin päässä, mutta toiveikas en suostu olemaan sekuntiakaan aiemmin, ennen kuin talo on kokonaisuudessaan pystyssä ja valmis asuttavaksi.

Oman näköinen koti on varmasti jokaisen unelma, mutta joutuu siitä näköjään maksamaan myös kovan hinnan. Saankin olla todella tyytyväinen jos en tämän projektin jälkeen päädy täysihoitolomalle johonkin pehmustettuun yksiöön. Jännityksellä jäämme siis odottamaan kuinka käy.

CAFE PISPALASTA

Minun pitää vinkata teille vielä toinenkin ruokapaikka Tampereelta ja se on Cafe Pispala! Tämän suloisen kahvilan brunssi tarjoillaan muistaakseni jopa viiteen saakka, joten se sopii myös tällaisille aamu-unisille. Paikka on melko suosittu, joten varasimme pöydän jo etukäteen. Sunnuntai-iltapäivä vaikuttikin olevan kahvilassa todella kiireinen, joten se pöytävaraus paljastui erittäin hyväksi ideaksi.

Ja siitä itse ruoasta... Olen aina rakastanut amerikkalaisia pannukakkuja, mutten ole valitettavasti löytänyt Suomesta montaakaan paikkaa, josta saa aivan täydellisiä american pancakeseja. Cafe Pispalan pannarit pääsivät nyt kuitenkin ehdottomasti suoraan kärkeen, sillä ne olivat aivan järjettömän hyviä! Kun niiden päälle vielä laittaa vaahterasiirappia sekä ison nokareen voita, niin voi nam!!

Brunssin ainoat miinukset saavat semiankea hedelmäsalaatti sekä "ei tuore" appelsiinimehu, mutta muuten kaikki oli aivan täydellistä! Erityismaininnan saa vielä ihanan rapea pekoni, sillä minulla on jokin suuri ällötys löysää pekonia kohtaan.

TOKIOSTA

Minulle pamahti viime viikon päivystykseltä kahden yön Tokio, joten päätin tällä kertaa raahautua väsymyksestä huolimatta ihan keskustaan asti. Olen käynyt Tokiossa todella monta kertaa, mutta koska viimeisimmästä vierailusta on lähes kymmenisen vuotta, oli minun jo korkea aika mennä verestämään muistoja. Onneksi yksi kollegani halusi lähteä mukaan seikkailemaan, sillä kaksistaan on huomattavasti mukavampi eksyä. Japanilaiset ovat kuitenkin todella ystävällisiä ja vievät eksyneet turistit välillä jopa perille asti. (Siitä kiitollisena olen muuten alkanut tehdä sitä samaa myös Helsingissä eksyneille japanilaisturisteille.)

Meillä ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, joten päätimme lähinnä vain fiilistellä Tokion vilinää. Aloitimme päivän Shibuyasta, jonka maailman vilkkain risteys on yksi Tokion must- jutuista. Aivan risteyksen vieressä sijaitsee myös Hachikon patsas, jonka pelkän nimenkin mainitseminen saa minut itkemään. (Katsokaa se elokuva, niin tiedätte mistä puhun.)

Shibuyasta jatkoimme kävellen Harajukuun. Matkaa kertyi vajaan parin kilometrin verran ja sinne vievä Cat Street oli todella kiva ja täynnä söpöjä putiikkeja sekä kahviloita. Matkan varrelta löytyi sattumalta myös Luke´s Lobster, jonka pitkä jono pakotti lopulta meidätkin sen jatkoksi (mielikuvalla pitkä jono - hyvä ruoka). Minun rehellinen mielipiteeni hummerista ei kyllä ole hirveän mairitteleva, mutta päätin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Ensipuraisun jälkeen ymmärsin kuitenkin välittömästi kiemurtelevan jonon, sillä hummerileipä oli todella hyvää!

Päästessämme Harajukuun, suuntasimme heti Takeshita Streetille. Tuo katu on täynnä kaikenlaista ihmeteltävää, sillä pienet kaupat pursuavat mitä oudompia tavaroita sekä vaatteita. Takeshita Street on myös se paikka, missä näkee hyvin omalaatuisesti pukeutuneita paikallisia - ja tämä siis pelkästään hyvässä mielessä! 

Kadulla on myös iso, viisikerroksinen Daiso (sadan jenin kauppa), josta olisi löytynyt taas vaikka mitä jännää (ja semisti turhaa). Ansaitsisin kuitenkin mitalin itsehillinnästäni, sillä päädyin kävelemään kaupasta ulos ilman yhden yhtä ostosta! Laittakaa nyt joku se ruksi seinään, sillä tätä ei luultavasti enää toista kertaa tule tapahtumaan!

Illalla näimme vielä yhden japanilaisen kollegamme, joka vei meidät illalliselle. Suurimmalla osalla Finnairin kaukoreiteistä on siis myös paikallista kieltä puhuvia lentoemäntiä sekä stuertteja, sillä iso osa matkustajistamme ei välttämättä puhu ollenkaan englantia. Pitkillä lennoilla paikallisilta työkavereilta tuleekin aina udeltua kaikki mahdolliset kohdevinkit sekä muutenkin juteltua ummet sekä lammet.

Illallinen Norien kanssa oli aivan huippuhauska ja saimme rauhassa kysellä kaiken mahdollisen japanilaisesta kulttuurista sekä tietenkin Tokiosta. Seuraavalla kerralla onkin sitten minun vuoroni näyttää hänelle minun omat lempijuttuni Helsingistä!

MASUSTA

Palataanpa vielä hetkeksi viime viikkoon ja pikapyrähdykseen Tampereella. Meidän "syöntilomamme" ei olisi ollut mitään ilman minun lempiravintolaani, joten meidän (siis minun) oli pakko päästä Masuun. Tämä aasialaistyyppinen ravintola on ollut yksi minun ehdottomista suosikeistani ihan siitä asti kun se aikoinaan avattiin Tampereelle.

Valitettavasti jouduin kuitenkin tulemaan nyt siihen tulokseen, että joko aika oli kullannut muistot tai sitten ravintolan taso on laskenut ihan huimasti. Otimme maisteltavaksemme Masu-menun ja lisäsimme siihen vielä tulisen mehevät ribsit. Se paljastuikin ihan loistavaksi ideaksi, sillä ilman noita ribsejä koko menu olisi ollut pelkkä iso pettymys.

Alkuruokana tarjoillun Hirata Bunin possu oli siis t o d e l l a rasvaista (lähes pelkkää läskiä), eikä sitä meinannut saada mitenkään pureskeltua pieneksi. Pääruokana tarjoiltu leivitetty porsaanleike taas ei maistunut miltään ja muistutti kokonaisuutena lähinnä huoltoasema-annosta. Lisäksi ruoan seasta löytyi vielä pala teippiäkin, joka ei sinänsä ainakaan parantanut makuelämystä. Kaiken huipuksi menun jälkiruoka oli niin mitäänsanomaton, etten enää edes muista mitä se oli. Tiivistettynä ravintolakäynti kuulostaisi siis tältä: seura oli hyvää, mutta ruoka ei - lukuunottamatta siis niitä ribsejä. Se on ihan todella sääli, sillä tykkään kovasti Masun tunnelmasta sekä sen ystävällisestä palvelusta. Nyt alkaakin siis virallisesti haku uudelle lempiravintolalle, vinkkejä anyone?

TAMPEREESTA

Mieheni työt veivät hänet viime viikolla Tampereelle, joten päätin viettää myös omat viikonloppuvapaani "Mansessa". Tampere on meille molemmille todella tuttu paikka, sillä asuimme siellä muutaman vuoden ajan ennen poikaystäväni töiden siirtymistä Kuopioon. Olikin todella kiva päästä pitkästä aikaa käymään tuossa vanhassa kotikaupungissa!

Halusimme yöpyä aivan keskustassa, joten vuokrasimme Airbnb:n kautta todella söpön yksiön. Siitä olikin helppo kävellä joka paikkaan fiilistelemään vanhoja kotikulmia. Ja itse asiassa minun suurin syyni Tampereelle matkustamiseen ei suinkaan johtunut poikaystävästä, vaan kaupungin ravintoloista. Tampereella on ihan järjettömän hyviä ruokapaikkoja, joita olen muistellut kaiholla moneen otteeseen! Niinpä meidän piti viikonlopun aikana kiertää niin monta kuin vain mahdollista.

Kierrokseen kuului luonnollisesti Pizzeria Napoli, jonka tunnistaa (ajasta tai viikonpäivästä riippumatta) ulos asti kiemurtelevasta jonosta. Pieni jonotus on kuitenkin täysin sen arvoista, sillä ravintolan pizzat ovat aivan järjettömän hyviä! Toinen Tampereen pakollinen käyntikohde on tietysti Siipiweikot. Tarvitseeko tästä edes sanoa yhtään enempää? 

Ehdimme lopulta myös Cafe Pispalaan sekä Masuun, mutta niistä lisää hiukan myöhemmin. Kenellekään ei siis varmasti jäänyt epäselväksi, että meidän Tampereen mini getawaymme koostui lähinnä vain syömisestä. Ja jatkaaksemme samalla (hyväksi havaitulla) linjalla, jälkiruoka haettiin luonnollisesti Pyynikin munkkikahvilasta.

Ahkera syöminen vaati luonnollisesti kaverikseen pieniä sulattelukävelyjä. Kaupungilla kuljeskelu olisi ollut kuitenkin huomattavasti mukavampaa, ellei olisi ollut aivan pirun kylmä! Luulisi, että viikonlopun aikana kertyneet tuhannet ylimääräiset kalorit olisivat jo ehtineet imeytyä takapuoleen lämmittämään, mutta ei.

KIHLASORMUKSEN TEETTÄMISESTÄ

Olen saanut tutuilta sekä tuntemattomilta kysymyksiä kihlasormukseni teettämisestä, joten ajattelin tehdä aiheesta vielä ihan oman postauksen. Timantit eivät tunnetusti ole sieltä halvimmasta päästä, erityisesti kun halusin kihlasormukseeni vain yhden ja hiukan isompikokoisemman kiven. Eräs ystävämme kuitenkin vinkkasi meille sivuston nimeltään Blue Nile*, josta hän oli juuri itsekin tilannut tulevalle vaimolleen sormuksen. Tämä vinkki säästikin meiltä lopulta melko ison summan rahaa!

Emme todellakaan ole mieheni kanssa mitään timanttiasiantuntijoita, joten vietimme ensin muutaman illan googlaillen intensiivisesti tietoa aiheesta. Lopulta olimme viisastuneet siinä määrin, että tiesimme edes noin suunnilleen mitä lähteä hakemaan. Ennen tilausta esitimme vielä kaikki (tyhmät) kysymyksemme Blue Nilen 24/7 chatissa, jonka superystävällinen virkailija selvitti vastaukset kaikkiin ongelmiimme.

Olin jo aiemmin saanut "rungon" sormukseen Mama Linnan vanhasta kultasormuksesta, joten tilasimme Blue Nilelta ainoastaan sen itse timantin. Kivet lähetetään Irlannista, joten niistä ei joudu maksamaan tullimaksuja. Timantti saapui meille lopulta noin viikossa ja se tuotiin luonnollisesti aivan kotiovellemme asti. Kävimme vielä näyttämässä sen kultasepälle, joka vahvisti kiven vastaavan täydellisesti sen mukana tullutta GIA- sertifikaattia.

Sen jälkeen olikin aika saada timantti kiinni runkoon. Tässä vaiheessa mukaan tuli Kuopion Puustjärven kello ja kulta, jonka kultaseppä istutti timantin sormukseen toivomallani tavalla. Koska kivi on suhteellisen iso, halusin timantille mahdollisimman matalan istutuksen, jotta se ei jäisi joka paikkaan kiinni. Halusin sormuksen myös olevan niin ohut kuin vain mahdollista.

Vaikka koko prosessi tietysti ottikin hiukan enemmän aikaa kuin valmiin sormuksen ostaminen, odotus todellakin palkittiin. Kihlasormuksesta tuli lopulta juuri sellainen kuin olin toivonutkin! Ja kaiken huipuksi säästimme silkkaa rahaa, sillä suhteellisen pienellä vaivalla saimme sormuksen todella paljon edullisemmin kuin kultasepänliikkeestä!

Voinkin siis aivan käsi sydämellä suositella Blue Nilea kaikissa timanttiasioissa! Kiviä löytyy myös todella isolla hintahaarukalla - riippuen tietysti timantin laadusta. Ennen tilausta selvitin luonnollisesti myös kivien eettisyyden, sillä en todellakaan halunnut nimettömääni mitään veritimanttia. Blue Nilen timantit tulevat kuitenkin konfliktivapailta alueilta ja noudattavat Kimberleyn prosessia.

* Sisältää mainoslinkin!

LAKKAPIIRAKASTA (GLUTEENITON)

Olin jokin aika sitten kyläilemässä ystäväni luona ja hän oli tehnyt niin hyvää lakkapiirakkaa, että se resepti oli vain pakko saada. Alkuperäinen ohje löytyy Glorian ruoka & viini -sivustolta, josta noin pikavilkaisulla löytyi miljoona muutakin reseptiä, joita minun on pakko päästä testaamaan mahdollisimman pian!

Rehellisyyden nimissä minulla meni tortun kanssa kyllä oikeastaan kaikki pieleen. Ongelmat alkoivat liian isosta piirakkavuoasta, sillä täyte ei oikein riittänyt sen mittoihin. Päätin kaikessa viisaudessani tehdä nopeasti lisäsatsin kaikista jämistä - tosin unohtaen lisätä myös liivatetta - joten torttu ei lopulta suostunut hyytymään sitten millään. Vaikka piirakan koostumuksessa siis olisikin ollut hiukan toivomisen varaa (tässä vaiheessa on varmaan sanomattakin selvää, että jätin annoskuvat ottamatta), oli maku kuitenkin oikein hyvä! Eli kokeilkaa ihmeessä ja oppikaa minun virheistäni!

LAKKAPIIRAKKA

125 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
 
TÄYTE

3 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
3 dl piimää
noin 2 dl lakkoja

LISÄKSI

500 g kuivia herneitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon myös kananmuna. 

Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinan joukkoon. Sekoita käsin tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. 

Leikkaa leivinpaperista hieman vuokaa isompi palanen ja painele se varovasti taikinan päälle - myös reunoille. Kaada kuivat herneet vielä leivinpaperin päälle, jotta niiden paino estää piirakan reunojen valahtamisen paiston aikana.

Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia, anna jäähtyä hieman ja poista sen jälkeen herneet sekä leivinpaperi.

Valmista nyt täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutin ajaksi.

Kiehauta kerma kattilassa ja paloittele valkosuklaa kerman joukkoon.

Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet ja lisää ne yksitellen kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon vielä piimä ja kaada täyte jäähtyneen piirakkapohjan päälle. 

Anna hyytyä kylmässä noin kahden tunnin ajan.

Lisää lakat täytteen pinnalle juuri ennen tarjoilua.

TYYLISTÄ

Monella ihmisellä on selkeä mielipide omasta tyylistään, mutta itse en ole valitettavasti ikinä kuulunut siihen joukkoon. En vielä näin 34-vuotiaanakaan osaa määritellä omaa tyyliäni, sillä rehellisesti sanottuna sitä ei edes ole. Välillä tykkään pukeutua aavistuksen boheemisti ja välillä taas hyvin klassisesti. Jonakin päivänä "prinsessahenkinen" tyllihame on ihan ehdoton valinta ja seuraavana taas viipotan menemään kulahtaneissa legginsseissä sekä mieheni ylisuuressa neuleessa.

Onneksi "tyylini" on kuitenkin tässä vuosien saatossa hiukan vakiintunut ja nykyään vaatekaapissa roikkuu lähinnä vain maanläheisiä sävyjä sekä helposti yhdisteltäviä osia. "Viikonlopputoppiakaan" en ole onneksi joutunut metsästämään enää vuosikausiin, sillä nykyään sitä osaa onneksi panostaa määrän sijasta laatuun. Ja viikonlopputopilla tarkoitan siis sitä halpaa ja huonolaatuista yläosaa, joka piti aina käydä metsästämässä lauantain baari-iltaa varten.

Kesävaatteet ovat kuitenkin jossain määrin asia erikseen, sillä silloin innostun usein myös kirkkaista väreistä, printeistä sekä kukkakuoseista. Kesämekkojen suhteen minulle sattuu toisinaan edelleenkin pahoja huteja, sillä niiden kanssa olen jostain syystä paljon kokeilunhaluisempi.

Ja kai se on tässä yhteydessä myös myönnettävä, ettei siitä valitettavasti ole montaakaan vuotta kun omistin (muun muassa) vaaleanpunaiset farkut. Niin ja keltaiset. Dear God. Noiden faktojen suhteen arvet eivät kuitenkaan ole vielä umpeutuneet, joten en pysty puhumaan asiasta tämän enempää - sen aikaisten kuvien julkaisemisesta nyt puhumattakaan. Palataan siis asiaan aikaisintaan joskus kymmenen vuoden päästä.

PANNUKAKUSTA

Välillä tulee niitä päiviä, kun on vain pakko saada jotain hyvää ja poikaystävän pirulainen on tyhjentänyt kaikki karkkivarastot (siis myös ne salaiset). Tähän hätään paras ratkaisu löytyy pannukakusta, sillä se on todella helppo ja nopea valmistaa. Lisäksi sen raaka-aineet löytyvät ainakin meidän kaapeistamme lähestulkoon aina. Pahoittelut muuten semiankeista kuvista, mutta pannukakku on ehkä maailmankaikkeuden vaikein ruokakuvattava. (Tähän vielä hästääk hermoromahdus.)

MAMA LINNAN PANNUKAKKU

(jos teet ison pellillisen, valmista ohje tuplana) 

2 dl kuohukermaa

2 dl vettä

2 kananmunaa

1.5 dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

2 rkl sulatettua voita

ripaus suolaa

Sekoita kerma-veden joukkoon kananmunat sekä lisää lopuksi myös muut raaka-aineet. Anna seoksen turvota muutaman minuutin ajan.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia (tai kunnes ruskistuu). Nauti valmis pannukakku hillon sekä kermavaahdon kanssa.

MÖKKEILYSTÄ

En ole oikeastaan ikinä ollut "mökki-ihminen", mutta päätimme kuitenkin piipahtaa viime viikonloppuna ihanan Mummini kesämökillä Urjalassa. Ajatus mökkeilystä on minun pääni sisällä aina huomattavasti kivempi kuin se itse todellisuus, sillä minulla on todella suuria ongelmia kaikkien ötököiden sekä pörriäisten kanssa. Tällä kertaa jopa ötökät saivat jäädä toiseksi, sillä reissun suurimmaksi haasteeksi muodostui mökin ulkohuussi. Sinänsä minulla ei ole mitään ulkovessailua vastaan, mutta pelkkä ajatuskin pöntölle istumisesta saa minut aivan pakokauhun valtaan: mitä jos sinne sisään onkin vaikka pesinyt reviiriään puolustava kyyperhe?? (Kyllä, pelkään hysteerisesti myös käärmeitä.)

Koko mökkeilyn ajan pyörittelinkin vain mielessäni kauhukuvia siitä, että jos maailmankaikkeus ikinäkoskaan haluaisi kostaa minulle jotakin, niin nyt olisi täydellinen aika iskeä kunnon ruokamyrkytyksellä. Ilmeisesti sen suurempaa kostettavaa ei kuitenkaan ollut, sillä säästyin (ainakin tällä kertaa) pahimmalta painajaiseltani ja sain pidettyä vessakäynnit aivan minimissä.

Mutta jos nuo vessajutut unohtaa hetkeksi, niin oli siellä mökillä ihan kivakin olla - etenkin näin syksyllä! Takkatulen lämmössä oli ihana syödä juustoja ja katsella läppäriltä pari jaksoa Game of Thronesia. Ja vaikka mökkiolosuhteet olisivat olleet ihan täydelliset grillaamiselle, oli minun aivan pakko saada makkarakeittoa. Tämä on nyt uusin niistä oudoista ruokahimoistani, jotka uusiutuvat aina tietyin väliajoin. Onhan se kieltämättä aavistuksen verran ankeahko ruoka, mutta ihan järjettömän hyvä - varsinkin kun makkarapalat paistaa ensin pannulla runsaassa voissa! Jälkiruokaa varten teimmekin sitten pienen kävelylenkin ja kävimme poimimassa mustikoita. Mikään ei ehkä voikaan olla parempaa, kuin itsepoimituista mustikoista tehty piirakka!

Onneksi myös ötökkä- sekä huussikammoon on olemassa lääke ja se on nimeltään viini. Pelkotilat pienenivät huomattavasti parin viinilasin (lue: viinipullon) jälkeen, mutta valitettavasti edes kaikki maailman viinit eivät saisi sitä panikointia loppumaan kokonaan. Sitä paitsi juominen aiheuttaa luonnollisesti tarpeen mennä vessaan, joten tästä muodostuikin lopulta vain päättymätön oravanpyörä. Minun täytyykin nyt varmaan pitää taas muutaman vuoden tauko, ennen kuin mielenterveyteni on valmis uuteen mökkireissuun...