sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

VIIKON PROS & CONS

+ Matkalaukut ovat jälleen pakattu, sillä suuntaan viikon lopulla ihanaan Lissaboniin. Suunnitelmat ovat vielä vähän vaiheessa, joten taidan vähän kysellä mitä muu miehistö on suunnitellut tekevänsä. Yksi asia on kuitenkin varma, piri piri- kanaa on pakko saada!

+ Perjantaina oli jo niin ihanan lämmin, että olin liikenteessä ilman takkia. No okei, painelin menemään autolla, mutta kyllä sekin lasketaan! Ehkä kohta on siis jälleen aika heittää hetkeksi hyvästit paksuille neuleille ja kaivaa kaapin perältä kaikki ihanat kesämekot sekä sandaalit.

+ Netflix on viime aikoina yllättänyt, sillä olen löytänyt sieltä harvinaisen mielenkiintoista katseltavaa.  Jos kaipaa "aivot narikkaan"- meininkiä, Mötley Cruesta kertova The Dirt oli kömpelyydestään huolimatta oikein viihdyttävä. Sarjojen puolelta katselin melkein nonstoppina Jessica Bielin tähdittämän kahdeksanosaisen "minisarjan" The Sinner, joka sai minut aivan koukkuun. Toinen mielenkiintoinen tärppi - vaikkakin todella ahdistava sellainen - oli Delhi Crime, joka kertoo järkyttävän joukkoraiskauksen uhriksi vuonna 2012 joutuneesta intialaisesta naisesta.



- Olin tällä viikolla pitkästä aikaa kolarissa. Vaikka tuo kyseinen peräänajo ei ollutkaan minun vikani, saivat jäätävät naarmut vajaan kuukauden ikäisessä autossa mieheni verenpaineet "hiukan" kohoamaan. No, tekevälle sattuu ja mitä muita näitä nyt on. Pääasia on kuitenkin se, ettei kukaan loukkaantunut.

- Kotimme on edelleen aivan kuin pommin jäljiltä, sillä en yksinkertaisesti vain ole saanut aikaiseksi siivota. Sellainen yleinen siistiminen nyt vielä jotenkin menisi, mutta imurointi sekä lattioiden pesu on kyllä todella epämiellyttävää hommaa. Ehkä siirrän siivousta ihan suosiolla vielä pari päivää ja toivon kovasti, ettei meille pölähdä keitään yllätysvieraita...

torstai 28. maaliskuuta 2019

DOMINIKAANINEN TASAVALTA, OSA 1

Minun viimeisin työmatkani oli siitä poikkeuksellinen, että se oli jopa kahdeksan päivän pituinen. Instagramiani seuraavat jo tietävätkin, että kyse oli tietenkin Domikaanisen Tasavallan Puerto Platasta. Vaikka työmatka on aina työmatka, ehti tuossa ajassa jo hieman päästä lomatunnelmaankin. Mainittakoon kuitenkin vielä ihan erikseen, että tuollaisia "herkkulentoja" tulee toooodella harvoin - tuo reissu ei siis todellakaan anna lentoemännän työstä ihan realistista kuvaa.

Moni turisti menee kuulemani mukaan Dominikaaniseen viettämään koko lomansa all inclusive- resortissa, eikä poistu kertaakaan hotellin alueelta. Itse ahdistuin jo yhden päivän rannalla makoilun jälkeen ja halusin välttämättä nähdä paikallista elämää kaupungin keskustassa. Kaikki kielsivät minua lähtemästä tutkimusmatkalle yksinäni, joten "pakotin" pari kollegaa lähtemään seurakseni. Nappasimme hotellin edestä paikallisen bussin eli ikivanhan Hiacen, jonka ilmastointina toimi koko ajon ajan auki oleva ovi. Matka yhteen suuntaan maksoi 50 pesoa eli vajaan euron. Taksit olivatkin todella hintavia paikallisbusseihin nähden, joten kokeilimme mielellämme tuota lokaaleiden suosimaa liikkumistapaa. Kokemus oli oikein hauska, lukuunottamatta bussipysäkiltä mukaan tarttunutta "opasta", joka tunki itsensä puoliväkisin mukaamme.









Vaikka olisimme pärjänneet hyvin ilman opastakin, oli hänestä jonkin verran myös hyötyäkin. Kaupunkikierroksen lisäksi mies vei meidät joka keskiviikko järjestettäville "second hand- markkinoille", joissa paikalliset myivät muun muassa lahjoituksina saamiaan käytettyjä vaatteita. Oppaamme kertoikin meille, että he haluavat mielummin olla vatsat täysinä rumissa vaatteissa, kuin nähdä nälkää kauniissa mekoissa - joka on tietenkin enemmän kuin ymmärrettävää.

Vaikka emme missään vaiheessa tunteneet oloamme tukalaksi, opas varoitteli meitä useaan otteeseen laittomasti maahan tulleista haitilaisista, jotka seuraavat turisteja ja lopulta ryöstävät heidät. Oliko se sitten vain hänen tarinointiaan, jotta olisimme "palkanneet" hänet vahtimaan selustaamme - mene ja tiedä. Asiassa saattoi kuitenkin olla myös hiven totuutta, sillä näimme viikon aikana useita poliisin ratsioita, joissa he yrittivät löytää noita laittomia maahanmuuttajia.







Kollega päätti kokeilla paikallisen parturin palveluita.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

VIIKON PROS & CONS

+ Onpa ihana olla jälleen kotona reilun viikon työmatkan jälkeen! Vaikka matkustelu taitaa olla yksi parhaista jutuista mitä maan päällä voi tehdä, ei mikään silti voita omaa sänkyä sekä vieressä tuhisevaa karvavauvaa.

+ Tämä on ehkä kaikkien aikojen säälittävin plussa, mutta ajoin viime viikolla itsenäisesti Jumboon ja kävin matkalla vielä tankkaamassakin - woop woop! Tuo plussa tulee siis siitä, etten ollut maailman huonoimpana kuskina vielä uskaltanut ajaa tuohon vilkkaaseen ostoskeskukseen, saati sitten edes tankata autoa. Olen kyllä aivan uskomattoman vahva sekä itsenäinen nainen! (Tähän muutama itkunauruhymiö.)


- Olen ollut koko viikon aivan järkyttävässä koomassa, sillä nukkuminen on ollut jet lagista johtuen todella haasteellista. Tai no itse nukkumisen kanssa ei sinänsä ole ollut ongelmia vaan sen, että tuo sammuminen tapahtuu aivan väärinä aikoina. Iltaseitsemän aikaan saunassa otetut päikkärit kun eivät odotetusti lupaa kovinkaan hyviä yöunia....

- Kotimme on tällä hetkellä aivan kuin tornadon jäljiltä, mutta minun koomatilani ei valitettavasti anna minkäänlaisia mahdollisuuksia siivoamiselle. Ehkä tässä kohtaa pitäisi olla itselleen hiukan armollinen, mutta minun on aina ollut hyvin vaikea rentoutua sotkuisessa kodissa.


torstai 21. maaliskuuta 2019

LAS PALMASIN OSTOKSIA

Niin säälittävää kuin se onkin, olen kaveripiirissäni hyvin tunnettu rumista alusvaatteistani. Käytän yleensä muun muassa nuden värisiä t-paitarintsikoita, jotka käytännöllisyydestään huolimatta näyttävät todella ankeilta. Ja niistä kuuluisista menkkapikkareista nyt edes puhumattakaan...

Ollessamme pari viikkoa sitten ystäväni kanssa Las Palmasissa ostoksilla päätin kerrankin "repäistä" ja ostaa itselleni vaihteeksi kauniit alusvaatteet. Pitsi sekä haalean pinkki väri olivat vain niin houkutteleva yhdistelmä, etten yksinkertaisesti voinut jättää settiä kauppaan. Nämä ihanuudet löytyivät Oyshon myymälästä, josta olisi kyllä tarttunut mukaan kaikkea muutakin ihanaa! Jo aivan täpötäynnä oleva matkalaukku sai onneksi pidettyä minut edes jonkinlaisessa ruodussa.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

SULOINEN PUERTO DE MOGAN

Kanarian roadtrippiimme kuului myös käynti ihanassa Puerto de Moganissa, joka on ehdottomasti parasta mitä Kanarialla on tarjota! Toki niitä turisteja löytyy myös Moganista, mutta huomattavasti vähemmissä määrin kuin Playa del Inglesistä. Lisäksi Puerto de Moganin maisemat ovat kuin suoraan postikortista, joten paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen!

Koska ystävämme keikkakalenteri vie meidät luultavasti jatkossakin kerran vuodessa Kanarialle, aion nyt suosiolla heittää hyvästit Inglesille ja siirtyä lomailemaan Puerto de Moganiin. Suloista kylää ei turhaan kutsuta "pieneksi Venetsiaksi", sillä se on todella viihtyisä sekä kuvauksellinen paikka. Tuo lomakohde on kylläkin pääosin vain rentoutumista varten, sillä pikkuisen kylän harrastusmahdollisuudet ovat vesiaktiviteetteja sekä golfia lukuunottamatta melko rajalliset.







Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että Puerto de Moganissa järjestetään joka perjantai markkinat, jotka houkuttelevat kylään runsaasti turisteja ympäri saarta. Markkinapäivinä Mogan siis suorastaan kuhisee turisteja, sillä tarjolla on vaikka minkälaisia myyntituotteita pellavavaatteista elintarvikkeisiin. Silloin kannattaa joka tapauksessa olla erityisen tarkkana lompakoiden sekä matkapuhelimien suhteen, sillä Espanja on tunnettu taskuvarkaistaan.







keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

PALUU KANARIALLE

Uskomatonta, että kirjoitan taas jälleen kerran Kanariasta. Olen nimittäin jo niin moneen otteeseen vannonut, etten enää ikinäkoskaan palaa tuolle inhoamalleni saarelle. Tai no tuo oli vähän liian vahvasti ilmaistu, sillä suurin inhokkini on paremminkin Playa del Ingles, jossa ei ole mitään muuta kuin turistilaumoja pullollaan olevia hotelleja.

En siis tälläkään kertaa suostunut viettämään koko aikaa Inglesissä, vaan suuntasimme peräti kolmena päivänä pienelle roadtripille vuokra-automme kanssa. Kanarialta löytyy siis myös todella söpöjäkin paikkoja, kun vain lähtee etsimään. Ensimmäisen päivän me vietimme shoppaillen Las Palmasissa, joka tuli minulle jo hyvin tutuksi työskennellessäni lentoemäntänä Thomas Cook Airlinesilla. "Lapassa" on ehdottomasti saaren parhaat ostosmahdollisuudet ja siellä saa helposti vierähtämään vaikka koko päivän.







Vaikka Playa del Ingles ei siis kuulu miltään osin lempikohteisiini, on minun kuitenkin vinkattava sieltä eräs todella hyvä ruokapaikka. Coco Food & Wine on juuri avannut ovensa ja ravintolaa pitää ihana suomalais-italialainen pariskunta. Löysimme paikan erään tuttavamme suosituksesta ja hän todella tiesi mistä puhui - ruoka oli aivan taivaallista! Jos siis eksytte lomailemaan Kanarialle, menkää ihmeessä testaamaan tuo ravintola! (Alla olevat kuvat ovat kuitenkin vielä Lapan "retkeltä".)



maanantai 11. maaliskuuta 2019

UUSI URA KOIRANHOITAJANA?

Viime viikko meni pienellä talvilomatauolla, mutta palataan vielä hetkeksi toissaviikon tapahtumiin. Minun hauvavauva- kuumeeni on siis mennyt nyt siihen pisteeseen, että haalin hoitoon kaikki lähipiirimme koirat. Viimeksi minulla oli pari päivää hoidossa serkkuni pieni chihuahua Rusina, jota hellyydenkipeämpää olentoa ei taida olla olemassakaan. Kyllä Jutikin nukkuu yleensä melko likellä, mutta Rusina menee askeleen pidemmälle ja kaivautuu aivan kainalokuoppaan asti. Kuinka söpöä!



Toisin kuin koirat yleensä, Juti on todella tarkka kavereistaan. Yleensä se ei vain yksinkertaisesti ole kiinnostunut toisista koirista, mutta Rusina on poikkeus tähän sääntöön. Nämä kaverukset ovat samanikäisiä ja tulleet jo pienestä pitäen todella hyvin juttuun. Rusina taitaakin olla ainoa koira maan päällä, jonka kanssa Juti voi nukkua päikkäreitä aivan vieritysten. Harmi vain, että Rusina asuu Mäntyharjussa, sillä tämä kaksikko viihtyisi yhdessä paljon useamminkin.



maanantai 4. maaliskuuta 2019

PIENI TALVILOMA

Blogi pitää tällä viikolla pienen talvilomatauon, sillä suuntaan mieheni sekä ystäväpariskuntamme perässä muutamaksi päiväksi etelän lämpöön. Määränpää valikoitui ystävämme keikkakalenterin mukaan, joten minulta evättiin oikeus kitistä paikkavalinnasta - suuntaamme siis jälleen kerran yhteen inhokkikohteistani. Jo pidempään blogiani lukeneet jo varmasti arvaavatkin, että kyse on tietenkin Kanariansaarista. En edelleenkään voi ymmärtää miksi ihmiset matkaavat kohteeseen, jossa tapaa enemmän suomalaisia kuin itse Suomessa, mutta tapasten sekä sangrian voimalla mennään taas tämäkin reissu.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

VIIKON PROS & CONS

+ Minusta alkaa pikkuhiljaa kuoritua crazy dog lady, sillä tällä viikolla minulla oli pari päivää hoidossa serkkuni ihanaihana chihu, Rusina. Jos siis jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, niin minä todella tykkään koirista. Rusina on lisäksi varmaankin ainoa koira koko maailmassa, jota myös Juti rakastaa. Pikkuiset tulevat siis todella hyvin toimeen, sillä ne änkesivät joka yö minun kainalooni nukkumaan aivan vieritysten.

+ Koska tapoin jälleen kerran yhdet tulppaanit (tällä erää ne kuitenkin kestivät ennätyspitkään), päätin vaihteeksi kokeilla eukalyptuksen oksien sekä harsokukan ihanan herkkää (sekä kestävää) yhdistelmää. Kävin hakemassa kukat Plantagenista ja koko setille tuli hintaa vain 13€. Nyt täytyy siis vain toivoa terveyttä sekä pitkää ikää tälle uudelle lemppariyhdistelmälleni!



- Lady Gagan sekä Bradley Cooperin Oscar- duetosta on tehty mielestäni aivan härkänen. Olihan esityksessä kieltämättä paljon tunnetta mukana, mutta niin siinä oli varmasti tarkoituskin olla - parihan esitti elokuvassa rakastavaisia!! Tällaisten epäolennaisten asioiden paisuttelu on vain niin turhaa. (Tosin jos pari päätyy oikeastikin yhteen seuraavan parin kuukauden aikana, perun luonnollisesti sanani ja totean kaikkien muiden tapaan aavistaneeni tämän jo Oscar- gaalan tapahtumista.)

- Luulin takapuoleni olevan "rumahko" heti taannoisen kaatumiseni jälkeen, mutta nyt se vasta hirveältä näyttääkin! Pepustani taitaa tällä hetkellä löytyä koko Tikkurilan värikartta sekä vielä bonarina muutama lisäsävykin. Harkitsen vakavasti takapuolesta topattujen housujen hankintaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

UUNIFETAPASTAN UUSIN UHRI

Olen nyt ehtinyt tekemään sitä kuuluisaa uunifetapastaa jo muutamaan otteeseen ja olen aivan koukussa. Rakastuin uunifetaan jo muutama vuosi sitten Kreikassa, jossa sitä syötiin vaalean leivän kanssa. Annos toimii täydellisesti silläkin lailla, mutta pasta vie uunifetan ihan toisiin sfääreihin. Lisään alkuperäiseen reseptiin vielä aivan hulluna valkosipulia, sillä se tekee ruoasta vielä entistä herkullisempaa! Silläkin uhalla, että jäätte yhtä pahasti koukkuun kuin minä -  kokeilkaa, kokeilkaa!