torstai 11. huhtikuuta 2019

EI NIIN ONNISTUNUT BRUNSSI

Emme ole pitkään aikaan käyneet mieheni kanssa ulkona syömässä, joten päätimme viime viikonloppuna hieman panostaa ja mennä ihanaan Brasserie Kämppiin sunnuntaibrunssille. Ja koska Kämp, ajattelimme samalla kertaa pukeutua myös astetta kivempiin vaatteisiin. Uggit sekä nuhruiset villapaidat saivat siis tällä kertaa jäädä kotiin.

Blogiani jo pidempään seuranneet varmasti muistavatkin miksi päivän asukuvia löytyy täältä melko harvoin. Nuo kuvaussessiot nimittäin aiheuttavat minulle ja miehelleni yleensä niin järkyttävät riidat, että olen suhteemme hyvinvoinnin takia luopunut niistä lähestulkoon kokonaan. Koska olin kuitenkin pessyt hiukseni sekä punannut huulet, piti tuo tilaisuus käyttää hyödyksi myös noin "kuvauksellisessa mielessä" - kaikista riskeistä huolimatta. Niinpä napsimme siis pitkästä aikaa muutamat asukuvat ennen syömään menemistä (emmekä edes tapelleet kertaakaan)!



Tosin noin muilta osin kaikki ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan... Kumpikin luuli toisen tehneen varauksen Kämppiin, joten varausta ei tietenkään ollut laisinkaan. Brunssi oli luonnollisesti varattu aivan täyteen, joten meidän piti keksiä jokin toinen ruokapaikka. Kaikki lempiravintolamme tuntuivat olevan sunnuntaina kiinni, joten pienen nälkäkiukkukriisin jälkeen päädyimme lopulta "hieman" ylipukeutuneina wingseille Siipiweikkoihin. Reisillehän se brunsseilu sitten meni, mutta onneksi siivet eivät petä koskaan!




AURINKOLASIT: PRADA
BLEISERI: ZARA
T-PAITA: KAPPAHL
HOUSUT: VERO MODA
LAUKKU: YSL
KENGÄT: NINE WEST

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Koittakaa ens kerralla hotelli Lilla Robertissa sijaitsevaa Krog Roban brunssia! Lilla kuuluu Kämpille ja palvelusta joten ruuan laadusta ei ole tingitty! Brunssille myös lähes poikkeuksetta tilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tosi paljon vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla! <3

      Poista