GREAT OCEAN ROADISTA

Meidän viimeinen päivämme Australiassa sujui pienen road tripin merkeissä. Lento Malesiaan lähti vasta aamuyöllä, joten päätimme siis vuokrata auton ja lähteä ajamaan paljon kehutun Great Ocean Roadin. Ajoimme ensin suorilta Port Fairyyn lounaalle ja aloitimme sieltä Ocean Roadin ajelemalla kohti itää. 

Great Ocean Road on siis noin 250km pitkä ja sen varrelta löytyy mitä makeampia nähtävyyksiä! Tosin odotin paikkoja olevan vielä enemmänkin, sillä suurin osa reitistä ei nimestään huolimatta edes kulkenut merenrantaa pitkin.

Toisaalta, löytyi reitiltä lopulta muutakin "nähtävää" kuin vain pelkät maisemat. Olimme kävelemässä takaisin autolle eräältä näköalapaikalta, kun meidän eteemme luikerteli noin 1.5 metriä pitkä käärme. Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan käsitteellä paskahalvaus, sillä minuun iski juurikin sellainen. Jähmetyin täysin paikalleni ja rupesin panikoidessani melkein itkuhyperventiloimaan. Onneksi käärme poistui nopeasti paikalta, mutta minun paniikkikohtaukseni ei niinkään. Toipumista edelleen odotellessa...

Googlasimme käärmeen myöhemmin (päästyämme siis pois Ausseista) ja siellähän se oli Australian kymmenen vaarallisimman käärmeen joukossa. Eli toisin sanoen kävimme siis todella lähellä kuolemaa.

Loch Ard Gorge.

The Razorback.

Twelve Apostles.

Lopuksi ajelimme vielä Kennett Riveriin, jossa näkee kuulemamme mukaan paljon koaloita. Niitä oli alkuun melko vaikea erottaa, sillä suurin osa oli aika ylhäällä puissa. Lopulta onnistuimme kuitenkin bongaamaan muutaman! Ihan mieletöntä nähdä niitä niiden omassa elinympäristössä syömässä lehtiä sekä nukkumassa hellyttävästi oksaa vasten. Ihania otuksia!

Ja lähtiessämme koalametsästä meidän automme eteen hyppäsi vielä pari kenguruakin! Olimme nähneet muutaman jo aiemminkin, mutta emme noin läheltä. Kengurut jäivät ihmettelemään meitä hetkeksi aikaa ennen kuin jatkoivat matkaansa kohti metsää. Tulipa siis viimeisen päivän kunniaksi oikein todellinen lähikontakti Australian wildlifeen...

Lorne.

BIITSEILYSTÄ SEKÄ ROOFTOP CINEMASTA

Vaikken sen kummemmin mikään biitsi-ihminen olekaan, piti meidän tietysti käydä katsomassa Melbournen Brighton Beach. Tosin rannalla ei noiden söpöjen pikkutalojen lisäksi ollut oikein mitään muuta (palveluista nyt puhumattakaan), joten emme viihtyneet siellä kovinkaan kauaa.

Koska Brighton Beachillä oli siis todella nihkeästi minkäänlaisia palveluja, nappasimme lennosta taksin ja suuntasimme St Kilda Beachille. Sieltä löytyy ravintoloita suhteellisen läheltä rantaa, joten kävimme heti alkuun lounaalla Bluefig-nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa. Chicken souvlaki oli todella hyvää ja niin oli myös Pina Colada! Vaikka rakastan kyseistä drinksua ihan yli kaiken, tilaan sitä nykyään erittäin harvoin. Syy siihen on se, että todella harva ravintola osaa tehdä sen oikein; juoman pitää siis ehdottomasti olla pehmeän kermaista eikä sellaista vetistä litkua!

Lounaan jälkeen menimme pyyhkeinemme ruokalepoilemaan pienelle laiturille, sillä tulikuuma hiekka kaikkine örkkeineen ei oikein innostanut. Auringon paahteessa lämpötila kohosi kuitenkin johonkin seitsemäänkymmeneen (oma arvioni), joten emme loppujen lopuksi voineet olla lämpöhalvauksen pelossa kauaa myöskään St Kilda Beachillä. Yhteenvetona meidän biitsipäivämme onnistuminen oli siis luokkaa 1/10 (poislukien ruoka sekä juoma).

Vaikka biitseilyt menivätkin vähän reisille, pelasti ilta lopulta koko päivän! Olimme varanneet liput Rooftop Cinemaan katsomaan Russell Crowen sekä Ryan Goslingin tähtittämää elokuvaa The Nice Guys. Ja en ehkä kestä miten täydellinen paikka tuo kattoterassi leffankatselulle oikein olikaan! Päivällä terassi siis toimii baarina, mutta illaksi se muutetaan ulkoilmaelokuvateatteriksi (en todellakaan tiedä onko tuo yhdyssana).

Menimme kattoterassille vähän etuajassa, jotta ehtisimme juoda parit drinksut ennen elokuvan alkua. Päädyimme lopulta myös tilaamaan sangriamme kaveriksi hampurilaiset ja onneksi tilasimmekin, sillä ne olivat yhdet tämän reissun parhaimmista!

Auringon laskiessa henkilökunta raivasi baaripöydät sekä tuolit pois ja asetti niiden tilalle monta riviä aurinkotuoleja. Niistä olikin yllättävän mukava katsella leffaa - etenkin kun pystyit siinä samalla bongailemaan taivaalta tähdenlentoja. Paikka oli siis kaiken kaikkiaan ihan mieletön, joten erittäin vahva suositus!

FITZROYSTA SEKÄ ILLASTA VANKILASSA

Kun Melbournen keskusta oli jo aikalailla koluttu, päätimme siirtyä hiukan syrjemmälle. Fitzroyn kaupunginosa ei todellakaan ole kaukana keskustasta, mutta se on boheemiutensa ansiosta ihan oma maailmansa. Kadut ovat siis sympaattisen rähjäisiä ja seinät täynnä graffiteja sekä seinämaalauksia. Ravintolat ja pikkuputiikit taas ovat toinen toistaan makeampia ja minun olisi tehnyt pysähtyä lähes jokaisessa niistä!

Lopulta päädyimme brunssille aivan ihanaan ranskalaisravintolaan nimeltään Bon Ap. Henkilökunta oli uskomattoman ystävällistä ja se ruoka... Ihan mie-le-tön-tä!! Pelkkä vihersalaattikin oli saatu maistumaan aivan käsittämättömän hyvältä, joten suosittelen ravintolaa todella lämpimästi!

Pienen googlailun jälkeen selvisi, että kaikkien Fitzroyhin matkaavien pitää tehdä muutama "pakollinen" juttu. Pienten putiikkien koluaminen on tietysti yksi niistä, mutta niin on myös Naked for Satanin kattoterassikin! Näkymät kyllä kieltämättä olivatkin aika makeat, vaikka terassilla ei auringon kuumasta paahteesta johtuen voinutkaan istua kuin puolen siiderin ajan.

Kävimme myös jäätelöllä Fitzroyn suosituimmassa jätskibaarissa; Gelato Messinassa. Tosin en kyllä rehellisesti sanottuna ole ikinä ymmärtänyt gelaton hehkutusta, sillä minusta Ainon lakujätski sekä 3 Kaverin korvapuustijäätelö hakkaavat kaiken maailman gelatot aivan miljoona-nolla. Niin myös tässäkin tapauksessa. Kylmä jäätelö teki kuitenkin erittäin hyvää tässä +33 asteen helteessä.

Naked for Satanin kattoterassi.

Illalla luvassa olikin sitten jotain astetta jännittävämpää. Olimme varanneet netistä Ghosts... What Ghosts?! -nimisen opastetun kierroksen Gaolin entiseen vankilaan. Kierros tapahtui siis myöhään illalla ja pelkässä kynttilänvalossa, joten voitte vain kuvitella kuinka hysteerinen olin.

Minähän siis oikeasti rakastan kaikenlaisia kummitusjuttuja, mutta siinä samalla pelkään niitä aivan kuollakseni. Olen kuitenkin sen verran tyhmä, että käyn matkoillani läpi aina ne kaikista karmeimmat paikat. Ja tämä kaikki vielä siitäkin huolimatta, että lukuisat edelliset käyntini ovat jo opettaneet että kannattaisi vain jättää suosiolla väliin.

Oli miten oli, kierros oli ihan huikea! Opas eläytyi kertomuksiinsa aivan täysillä, joten hänen juttujaan oli todella mielenkiintoista kuunnella - siitäkin huolimatta, että jouduit juuri itse seisomaan kaikkien niiden kauhutarinoiden tapahtumapaikalla. Eli siis pelkäämisestäkin huolimatta vahva suositus kummituskierrokselle! Lopuksi vankilaan vielä sytytettiin muutama valo kuvausta varten...

MELBOURNESTA VOL 2

Melbournen tutkiskelu jatkui muun muassa AC/DC Lanella, joka on pieni katu täynnä graffiteja. Turha varmaan edes mainita, että katu on nimetty "semitunnetun" aussibändin, AC/DC:n, mukaan.  No mainitsin näköjään kuitenkin.

Ja vaikkemme mitään sen kummempia kasvien ystäviä olekaan, kävimme myös Royal Botamic Gardenissa. Puutarhassa ei rehellisesti sanottuna ollut meidän mielestämme mitään sen kummallisempaa, mutta tulipahan nyt vedettyä sekin viiva yli to do-listalta. Tosin pakko myöntää, että olisihan siellä ihan kiva järjestää vaikka pieni piknik - tai no siis siinä tapauksessa, että uskaltaisi istua nurmikolla ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa (tappajahämähäkit sun muut).

 

 

 

 

Eräs ystäväni antoi meille loistovinkin mennä lounaalle aasialaisravintolaan nimeltään Chin Chin. Aivan huippusuosittu paikka ei ota vastaan pöytävarauksia, joten ainoa tapa päästä syömään on jonottaminen. Tosin ravintola on hoitanut sen todella tehokkaasti: ilmoitat vain hovimestarille puhelinnumerosi ja he lähettävät sinulle tekstiviestin kun pöytäsi on valmiina. Meillä kävi tuuri ja saimme pöydän ainoastaan 20 minuutissa (yleensä jonotusaika kuulemma 1-2h). Ja sekin aika kului  alakerran baarissa kuin siivillä (lue: alkudrinksut), joten ihan täydellinen järjestelmä!

Chin Chin on erityisen tunnettu maistelumenustaan, joten päätimme yhteistuumin kokeilla sitä. Seitsemän ruokalajin Feed Me Menu maksoi noin 48€/hlö ja oli kyllä jokaisen sentin arvoinen! Hyvän ruoan lisäksi suosikkijuttuni ravintolassa oli sen vessa. Ei siis niinkään sisustusmielessä, vaan ihan vain sen takia, että siellä soi non-stoppina japania opettava ääninauha!

Illalla menimme vielä tutustumaan joka keskiviikkoiltaisin järjestettävään Queen Victoria Night Markettiin. Kyseessä oli siis (pääosin) ruokamarkkinat, josta löytyi vaikka mitä ihania herkkuja! Paikka oli aivan tupaten täynnä ja kaikista parhaimpiin kojuihin sai luonnollisesti jonottaa pisimpään. Myös kaikki alueelle sijoitetut pöydät tuntuivat olevan koko ajan varattuina, joten söimme lopulta ruokamme monen muun tapaan ihan vain maassa istuen.