VIINITILAILUSTA

Hokitikasta taloauto körötteli Nelsoniin. Kylässä ei ollut mitään sen kummempia nähtävyyksiä, joka itse asiassa sopi meille ihan loistavasti. Saimme vain rauhassa hengailla leirintäalueella, pestä pyykkiä sekä grillailla auringonpaisteessa. Heti aamusta matka jatkui kohti Spring Creekin leirintäaluetta sekä Marlboroughn viinialuetta.

Ja siis en kestä miten ihanan viinitilan me löysimme! Minulle melkein tuli kyyneleet silmiin silkasta onnesta, sillä koko paikka oli ihan uskomattoman idyllinen ja kaunis! Nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan käsitteellä happy place, sillä Neudorf Vineyards oli juurikin sitä! Valmistautukaa kuvatykitykseen!

Kävimme myöhemmin myös Wairau River Wines-viinitilalla, jossa söimme viininmaistelun lisäksi lounaan. Lohisalaatti oli ihan järjettömän hyvää, mutta itse paikka ei yltänyt lähimaillekaan Neudorfia. Jos siis ikinäkoskaan satut olemaan huudeilla, Neudorfin viinitilalla käynti on ihan ehdoton must!!

HOKITIKASTA (JA YÖSTÄ MIELISAIRAALASSA)

Franz Josefista matka jatkui Hokitikan pikkukylään. Meillä ei ollut etukäteen varattuna yöpymispaikkaa seuraavalle yölle, joten googlailimme hieman ja löysimme lopulta hyvin jännältä kuulostavan paikan; Seaview Lodgen  eli entisen mielisairaalan.

Koko paikka oli saapuessamme typötyhjä ja vaikutti lähes aavemaiselta. Talon vanhat huonekalut toivat vielä oman silauksensa pelottavaan tunnelmaan. Lopulta paikan pitäjä saapui paikalle. Hän oli noin seitsemissä kymmenissä oleva nainen, joka puhui todella hitaasti sekä venyttäen kaikkia sanojaan. Lisäksi nainen oli aivan yltiömäisen kohtelias - ehkä jopa liiankin. Jokin tuossa naisessa oli siis todella outoa ja hän aiheutti meille molemmille kylmiä väreitä. Koska meillä kummallakaan ei ilmeisesti ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, päätimme kuitenkin maksaa yöpymisen.

Omistaja lähti maksamisemme jälkeen talon edessä odottavalle autolleen ja huristi pois. Käännyin selin ulko-oveen ottaakseni aulasta valokuvan ja kääntyessäni takaisin omistaja yhtäkkiä seisoikin hiljaa takanani! Siis wtf - vain muutama sekunti sitten näimme hänen ajavan autolla pois?! Koko tilanne oli kuin suoraan kauhuleffasta, enkä ole ehkä koskaan ollut lähempänä sydänkohtausta.

Halusin ottaa edes hetkellisesti etäisyyttä tulevaan yöpymispaikkaamme, joten lähdimme kaupunkiin pyörimään. Tilanne vaati lohturuokaa sanan kaikissa merkityksissä, sillä tuleva yö oli mahdollisesti viimeisemme. Fat Pipi Pizza sopi tilaisuuteen loistavasti ja jos se olisi jäänyt viimeiseksi ateriaksemme, olisimme poistuneet tästä maailmasta edes vatsat täynnä hyvää pizzaa!

Ruokailun jälkeen kävimme myös katsastamassa Hokitika Gorgen. Kauniin riippusillan alla virtaava vesi oli ihan mielettömän väristä! Paikka oli myös perjantai-illasta johtuen ihan tyhjä, joten saimme ihastella maisemia kaikessa rauhassa.

Entä miten lopulta sujui yö hullujenhuoneella? No huonostihan se meni (siis minun osaltani), sillä odotin koko ajan, että joku tulee puukottamaan meidät hengiltä. Paikan pitäjä halusi ilmeisesti vierailleen vielä hiukan lisäjännitystä, sillä yleisissä tiloissa oli monta huonetta täysin pimeänä - mukaan lukien naisten vessa. Minulle ei olisi tullut mieleenkään mennä sinne yksin, joten pakotin J:n tulemaan mukaani henkivartioimaan (sekä näyttämään taskulampulla valoa).

Aamu kuitenkin valkeni lopulta meille molemmille, joten elossa ollaan! Jos siis joku siellä kaipaa hiukan jännitystä (lue: kuolemanpelkoa) NZ:n roadtripilleen, suosittelen lämpimästi yöpymään tässä "Uuden-Seelannin Bates-motellissa"!

HELIKOPTERÖINNISTÄ

Queenstownista lähdettyämme edessä olikin vähän pidempi ajomatka. Seuraava kiinnostava kohde oli vasta Franz Josefin kylä  ja sinne ajeli taloautolla reilut viisi tuntia (muutaman pysähdyksen taktiikalla).

Tuosta pienestä kylästä teki siis erityisen kiinnostavan sen sademetsän ympäröimä jäätikkö, jota oli pakko päästä katsomaan! Ja jos ainoat vaihtoehdot päästä perille olivat vuorikiipeily tai helikopteri, niin sattuneesta syystä valitsimme helikopterin.

Pahoittelut kuvan huonosta laadusta, otettu kännykällä!

Ja miten siistiä se olikaan!! Minulle tuo oli ensimmäinen kerta helikopterissa ja olin aivan liekeissä! Ja vaikka lunta näkee kyllä Suomessakin, oli ihan mieletöntä päästä käymään tuolla (melkein) koskemattomalla vuoren huipulla (vai mikä lie)!

Siitäkin huolimatta, että helikopteriajelu olikin melko kallis (160€/hlö), oli se ehdottomasti jokaisen sentin arvoinen! Lisäksi kompensoimme kuluja syömällä sinä päivänä lounaaksi nuudeleita (0,40€/hlö), eli budjetti taas ihan täysin kunnossa!

QUEENSTOWNISTA (SIS. SACHA BARON COHENIN & ISLA FISHERIN)

Milford Soundista matkamme jatkui Queenstowniin. Ihastuimme molemmat tuohon söpöön alppihenkiseen pikkukaupunkiin heti ensisilmäyksellä, joten päätimme jäädä Queenstowniin pariksi yöksi. Creeksyden leirintäalue sijaitsi lähellä keskustaa, joten sieltä oli lyhyt matka tutkiskelemaan paikkoja. Ja mikä parasta - viimeinkin myös aurinko paistoi ja oli lähes +20c lämmintä (no ainakin päivällä)!

Aloitimme tutkimusretken Skyline Queenstownista, jonka gondolihissien oli tarkoitus viedä meidät ihastelemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Pääsylippujonoon liittyi pian myös näyttelijät Sacha Baron Cohen sekä hänen vaimonsa Isla Fisher. Pariskunta vaikutti hyvin tavalliselta sekä maanläheiseltä ja Isla oli liikkeellä täysin ilman meikkiä. Ihme kyllä superjulkkikset saivat jonottaa ihan rauhassa, mitä nyt ehkä pari salakuvaa saattoi joku huomaamatta napata (esimerkiksi me - jotta todistusaineistoa).

Lounaspaikan valinta ei ollut vaikeaa, sillä joka paikassa oli hypetetty Fergburgeria. Muun muassa CNN:n toimittaja on valinnut artikkelissaan tämän kyseisen paikan burgerit maailman parhaiksi, joten odotukset olivat kovat. Ja niin oli ilmeisesti myös muutamalla muullakin, sillä Fergburgeriin on aina jonoa. Siis aina. Me saimme burgerimme kuitenkin mukaan noin puolen tunnin odotuksen jälkeen, joka ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta.

Ja koska itse ravintola on melko pieni ja istumapaikkoja hyvin vähän, päätimme mennä rantaan syömään. Koko satama-alue oli todella söpö, joten sen täydellisempää paikkaa ei olisi voinut pienelle piknikillemme löytyäkään! Ja siitä hampurilaisesta... No olihan se todella hyvää!! Mutta myös ihan liian iso (ainakin minulle), sillä jo puolikkaan kohdalla alkoi tehdä todella tiukkaa...

Jälkkäri haettiin luonnollisesti paikallisesta karkkikaupasta. Minulle olisi itse asiassa tarttunut mukaan vaikka mitä, mutta onneksi ankeuttaja-poikaystäväni esti mopon karkaamisen - jälleen kerran. Tosin tällä kertaa se oli ihan hyväkin juttu, ettei minun tarvitsisi ostaa paluumatkalle yhtä ylimääräistä istumapaikkaa...

Kaupungilla pyörittyämme palasimme hetkeksi ottamaan aurinkoa leirintäalueelle. Taloauton mukana tuli myös retkituolit, joten niissä oli ihana istuskella ja fiilistellä auringon lämpöä jääkylmien päivien jälkeen...

Autossa kokkailu ei juuri sillä hetkellä innostanut, joten päätimme lähteä keskustaan illalliselle. Paikka valikoitui ihan vahingossa Winnies Gourmet Pizza Bariksi, joka kuitenkin osoittautui oikein hyväksi valinnaksi! Sekä ribsit, intialainen kanapizza sekä olutranskalaiset menivät loistavasti kaupaksi! (Painonvartijat, täältä tullaan!)

MILFORD SOUNDISTA

Aamu koitti Te Anaussa sateisena sekä kylmänä, joten haimme piristykseksi aamupalan suositusta lähileipomosta. Miles Better Pies ei ollutkaan turhaan kehuttu paikka, sillä piiraat olivat todella hyviä - ja suoraan uunista tulleita! Niiden voimin lähdimme ajamaan kohti Milford Soundia.

Milford Soundin maine maailman sateisimpana paikkana ei ollut lainkaan tuulesta temmattu, sillä vettä tuli aivan Esterin (sekä Esterin koko perheen) kakkosesta. TOSIN, ei siellä ihan koko aikaa tullut vettä - välillä tuli myös rakeita. Lisäksi tuuli oli ajoittain niin kova, että se meinasi työntää koko taloauton vastaantulevien kaistalle. Kuolemaa uhmaten jatkoimme kuitenkin matkaa ja se kannatti, sillä maisemat olivat aivan huikeat! Lumihuippuisia vuoria, joiden rinteitä pitkin valui kilometrien pituisia vesiputouksia, riitti silmänkantamattomiin. Kaikista friikeintä oli vielä se, että vuorien juurella kasvoi vehreää sademetsää?! Uuden-Seelannin luonto on siis tosissaan aivan omaa luokkaansa - vaikken sen kummemmin mikään luontoihminen olekaan. (Oikeastaan ihan päinvastoin.) Näimme myös reilun tunnin ajomatkan aikana kaikki neljä vuodenaikaa (ja ehkä vielä pari ylimääräistäkin), sillä sää muuttui ääripäästä toiseen ihan minuuteissa.

Perille päästyämme meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli ottaa risteily pitkin vuonoa, mutta koska Milford Soundin "kesäinen ilma" oli kuin Suomen marraskuussa (räntää ja rakeita), päätimme lopulta jättää semikalliin (60€/hlö) laivamatkan väliin. Myöskään ilman sumuisuuden takia risteily ei olisi kannattanut, sillä se heikensi näkyvyyttä huomattavasti.

Maisemat olivat siis pitkin matkaa ihan huikeita, mutta niitä on valitettavasti todella vaikea saada vangittua kameralle. Toivottavasti kuvat antavat edes jonkinlaista osviittaa siitä, että Uusi-Seelanti on ehdottomasti road tripin arvoinen - paskasta huonosta säästä huolimatta!