FITZROYSTA SEKÄ ILLASTA VANKILASSA

Kun Melbournen keskusta oli jo aikalailla koluttu, päätimme siirtyä hiukan syrjemmälle. Fitzroyn kaupunginosa ei todellakaan ole kaukana keskustasta, mutta se on boheemiutensa ansiosta ihan oma maailmansa. Kadut ovat siis sympaattisen rähjäisiä ja seinät täynnä graffiteja sekä seinämaalauksia. Ravintolat ja pikkuputiikit taas ovat toinen toistaan makeampia ja minun olisi tehnyt pysähtyä lähes jokaisessa niistä!

Lopulta päädyimme brunssille aivan ihanaan ranskalaisravintolaan nimeltään Bon Ap. Henkilökunta oli uskomattoman ystävällistä ja se ruoka... Ihan mie-le-tön-tä!! Pelkkä vihersalaattikin oli saatu maistumaan aivan käsittämättömän hyvältä, joten suosittelen ravintolaa todella lämpimästi!

Pienen googlailun jälkeen selvisi, että kaikkien Fitzroyhin matkaavien pitää tehdä muutama "pakollinen" juttu. Pienten putiikkien koluaminen on tietysti yksi niistä, mutta niin on myös Naked for Satanin kattoterassikin! Näkymät kyllä kieltämättä olivatkin aika makeat, vaikka terassilla ei auringon kuumasta paahteesta johtuen voinutkaan istua kuin puolen siiderin ajan.

Kävimme myös jäätelöllä Fitzroyn suosituimmassa jätskibaarissa; Gelato Messinassa. Tosin en kyllä rehellisesti sanottuna ole ikinä ymmärtänyt gelaton hehkutusta, sillä minusta Ainon lakujätski sekä 3 Kaverin korvapuustijäätelö hakkaavat kaiken maailman gelatot aivan miljoona-nolla. Niin myös tässäkin tapauksessa. Kylmä jäätelö teki kuitenkin erittäin hyvää tässä +33 asteen helteessä.

Naked for Satanin kattoterassi.

Illalla luvassa olikin sitten jotain astetta jännittävämpää. Olimme varanneet netistä Ghosts... What Ghosts?! -nimisen opastetun kierroksen Gaolin entiseen vankilaan. Kierros tapahtui siis myöhään illalla ja pelkässä kynttilänvalossa, joten voitte vain kuvitella kuinka hysteerinen olin.

Minähän siis oikeasti rakastan kaikenlaisia kummitusjuttuja, mutta siinä samalla pelkään niitä aivan kuollakseni. Olen kuitenkin sen verran tyhmä, että käyn matkoillani läpi aina ne kaikista karmeimmat paikat. Ja tämä kaikki vielä siitäkin huolimatta, että lukuisat edelliset käyntini ovat jo opettaneet että kannattaisi vain jättää suosiolla väliin.

Oli miten oli, kierros oli ihan huikea! Opas eläytyi kertomuksiinsa aivan täysillä, joten hänen juttujaan oli todella mielenkiintoista kuunnella - siitäkin huolimatta, että jouduit juuri itse seisomaan kaikkien niiden kauhutarinoiden tapahtumapaikalla. Eli siis pelkäämisestäkin huolimatta vahva suositus kummituskierrokselle! Lopuksi vankilaan vielä sytytettiin muutama valo kuvausta varten...

MELBOURNESTA VOL 2

Melbournen tutkiskelu jatkui muun muassa AC/DC Lanella, joka on pieni katu täynnä graffiteja. Turha varmaan edes mainita, että katu on nimetty "semitunnetun" aussibändin, AC/DC:n, mukaan.  No mainitsin näköjään kuitenkin.

Ja vaikkemme mitään sen kummempia kasvien ystäviä olekaan, kävimme myös Royal Botamic Gardenissa. Puutarhassa ei rehellisesti sanottuna ollut meidän mielestämme mitään sen kummallisempaa, mutta tulipahan nyt vedettyä sekin viiva yli to do-listalta. Tosin pakko myöntää, että olisihan siellä ihan kiva järjestää vaikka pieni piknik - tai no siis siinä tapauksessa, että uskaltaisi istua nurmikolla ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa (tappajahämähäkit sun muut).

 

 

 

 

Eräs ystäväni antoi meille loistovinkin mennä lounaalle aasialaisravintolaan nimeltään Chin Chin. Aivan huippusuosittu paikka ei ota vastaan pöytävarauksia, joten ainoa tapa päästä syömään on jonottaminen. Tosin ravintola on hoitanut sen todella tehokkaasti: ilmoitat vain hovimestarille puhelinnumerosi ja he lähettävät sinulle tekstiviestin kun pöytäsi on valmiina. Meillä kävi tuuri ja saimme pöydän ainoastaan 20 minuutissa (yleensä jonotusaika kuulemma 1-2h). Ja sekin aika kului  alakerran baarissa kuin siivillä (lue: alkudrinksut), joten ihan täydellinen järjestelmä!

Chin Chin on erityisen tunnettu maistelumenustaan, joten päätimme yhteistuumin kokeilla sitä. Seitsemän ruokalajin Feed Me Menu maksoi noin 48€/hlö ja oli kyllä jokaisen sentin arvoinen! Hyvän ruoan lisäksi suosikkijuttuni ravintolassa oli sen vessa. Ei siis niinkään sisustusmielessä, vaan ihan vain sen takia, että siellä soi non-stoppina japania opettava ääninauha!

Illalla menimme vielä tutustumaan joka keskiviikkoiltaisin järjestettävään Queen Victoria Night Markettiin. Kyseessä oli siis (pääosin) ruokamarkkinat, josta löytyi vaikka mitä ihania herkkuja! Paikka oli aivan tupaten täynnä ja kaikista parhaimpiin kojuihin sai luonnollisesti jonottaa pisimpään. Myös kaikki alueelle sijoitetut pöydät tuntuivat olevan koko ajan varattuina, joten söimme lopulta ruokamme monen muun tapaan ihan vain maassa istuen.

MELBOURNESTA

Sydneystä matka jatkui lentämällä Melbourneen. Vaikka Sydney olikin vaikuttava kaupunki kaikkine oopperataloineen, tykästyimme molemmat välittömästi Melbournen söpöihin pikkukatuihin, vanhoihin rakennuksiin sekä rentoon ilmapiiriin. Toki niitä pilvenpiirtäjiä löytyy täältäkin, mutta lukuisat pienet kadut tekevät kaupungista jotenkin kodikkaamman. Ja pisteenä i:n päälle aivan Melbournen keskustassa toimii ilmainen raitiovaunulinja sekä wifi, joten all good!

Saapuessamme meillä oli tiestysti kova nälkä, joten suuntasimme heti syömään kuuluisalle Degraves Streetille. Katu on suhteellisen lyhyt sekä vähän rähjäinen, mutta siltä löytyi mitä houkuttelevimpia ruokapaikkoja! Monissa ravintoloissa oli mahdollista myös lahjoittaa pieni summa kodittomille, jotta edes murto-osa kaupungin asunnottomista saisi syödäkseen. Ihan mieletön idea!

Illaksi menimme hengailemaan St Kildaan. Sieltä löytyikin vaikka mitä kivaa, sillä paikka kuhisi makeita ravintoloita, kahviloita sekä putiikkeja. Myös rantakatu oli tosi kiva, vaikkakin noin 38m/s puhaltava tuuli ei sitten ollut niinkään...

Auringon laskiessa menimme pitkän laiturin päässä sijaitseville aallonmurtajille, jossa kuulemamme mukaan näkisi hämärän tullessa pikkuruisia pingviinejä. Emme todellakaan olleet ainoat, sillä paikka suorastaan kuhisi turisteja. Hetken aikaa odotettuamme pingviinejä kuitenkin alkoi mölyävästä ihmislaumasta huolimatta rantautua ja puikkelehtia kivien väliin yöksi. Enkä ehkä kestä miten söpöjä ne olivat!

VOMPATEISTA

Jo ennen Australian matkaamme minulla oli ihan hirveä ongelma. Halusin siis nähdä paikallisia eläimiä, mutta en missään tapauksessa eläintarhan muodossa (koska eettiset syyt). Niinpä meidän piti keksiä joku toinen vaihtoehto. Pienen googlailun jälkeen löysimme sattumalta Sleepy Burrows Wombat Sanctuaryn ja päätimme lähettää heille viestiä. "Pääsymaksu" Sanctuaryyn oli melko kallis (noin 70€/hlö), mutta perille päästyämme ymmärsimme syyn.

Koko paikkaa pyörittää aivan ihana pariskunta, joka ruokkii, hoitaa ja käyttää näitä loukkaantuneita sekä orvoksi jääneitä vompatteja eläinlääkärillä täysin omakustanteisesti - lukuunottamatta yllä mainittuja, "pääsymaksun" nimellä kulkevia lahjoituksia. Donna ja Phil ovat siis koko sydämeltään mukana, sillä kuka muu ottaisi kotiinsa hoivattavaksi sekä kuntoutettavaksi peräti 43 vompattia?!

Perille päästyämme Donna otti meidät hyvin lämpimästi vastaan. Menimme siis heidän maaseudulla sijaitsevaan kotiinsa ja hän kertoi erittäin mielellään meille tietämättömille kaiken mahdollisen heidän toiminnastaan sekä tietysti vompateista (niiden kakka on muun muassa kuution muotoista). Pieniä orvoksi jääneitä vauvavompatteja pyöri jaloissamme koko tuon ajan kaivaten rapsutuksia sekä leikkiseuraa.

Leikkiessä tulee kuitenkin nälkä, joten hetken päästä Donna tiedusteli haluaisimmeko auttaa häntä syöttämään vauvat? No tarvitseeko tuollaista edes kysyä?! Hän kääri vompatit yksi kerrallaan pieneen kangaspussiin ja antoi meille tuttipullot. Villit vauvelit rauhoittuivat samoin tein päästyään pussiin ja alkoivat ihanasti tuhisten imeä maitoa. Tuon uskomattomampaa kokemusta ei ehkä voi edes olla! 

Yksi vompatti oli kuitenkin ihan ylitse muiden. Se ei nimittäin suostunut syömään, ellei sitä pitänyt samalla kädestä kiinni. Siis kuvitelkaa! Siinä vaiheessa en enää edes yrittänyt pidätellä kyyneleitä, mikä ihana ja sympaattinen otus!

Luulin, ettei vierailu voisi tästä enää parantua, mutta olin väärässä. Seuraavaksi Donna kaivoi paitansa sisältä pienenpienen pussin, josta paljastui ainoastaan parin kuukauden ikäinen vompattivauva. Toinen oli niin pieni, ettei sillä ollut vielä edes karvaa. Auto oli töytäissyt sen äitiä tappavasti, mutta vauveli oli onneksi saatu pelastettua sen pussista. Pienokainen joutuu nyt kuitenkin kasvamaan ilman äitiään, joten Donna otti sijaisäidin tehtävän. Hän siis kantaa tuota pikkuista paitansa sisällä 24/7 yhteensä noin kahden-kolmen kuukauden ajan. Siis myös yöaikaan. Ihan sanoinkuvaamattoman uskomatonta omistautumista!

Minun tehtävänäni oli kuitenkin nyt öljytä vauvan iho, että se pysyy joustavana sekä pehmeänä. Taisi siinäkin hommassa vierähtää poskelle pari kyyneltä, ihan mieletön kokemus!

Vaikka Sleepy Burrows sijaitsikin melko kaukana (reilut 200km Sydneystä), oli se yksi tämän koko meidän matkamme ehdottomia kohokohtia - ellei jopa se numero ykkönen! En voi siis enää lämpimämmin suositella vierailua kyseisessä paikassa, sillä he todella rakastavat hoitolapsiaan ja tekevät kaikkensa saadakseen heidät taas palautettua terveinä takaisin luontoon.

Ja vaikka vompatit ovatkin vauvoina aivan ihania, Donna kertoi meille myös sen niiden "toisenkin puolen". Tullessaan aikuisikään Sanctuaryn vompatit vieroittuvat automaattisesti niistä huolehtivista ihmisistä ja muuttuvat aggressiivisiksi. Ne voivat halutessaan satuttaa ihmistä todella pahastikin, sillä täysi-ikäisenä ne painavat lähes 40kg. Siksi ne siis eivät missään tapauksessa sovellu lemmikeiksi. Kaikki aikuiset, vapautumista "harjoittelevat" vompatit olivat siis turvallisuussyistä ulkohäkeissä.

P.s. Thank you Donna and Phil for the most amazing experience EVER! Take care and let´s keep in touch!

SYDNYESTÄ 2017

Tykitettyämme jo parin ensimmäisen päivän aikana kaikki Sydneyn "tärkeimmät" nähtävyydet, oli sen jälkeen aika ottaa hieman rennommin. Lähdimme siis hengailemaan Gleben kaupunginosaan, joka on erityisen pidetty taiteilijoiden sekä opiskelijoiden keskuudessa. Katselimme rauhassa ympärillemme, kävimme drinksuilla kivoissa baareissa sekä söimme hyvin. Vaikka Australian loma-ajoista johtuen moni paikka olikin kiinni, se ei kuitenkaan sen kummemmin menoa haitannut.

Uudenvuoden aattona päätimme käydä katsastamassa aivan meidän kotihuudeillamme jo vuodesta 1973 järjestetyn Paddington Marketin ja siellähän myytiin vaikka mitä ihanaa! Itselleni tarttui mukaan pari skinny midi-sormusta sekä supersöpö avaimenperä, joita ilman en olisi mitenkään pystynyt elämään.

Market-alueelta matka jatkui kuuluisalle Bondi Beachille. Ja olihan se ranta ihan ok, mutta oman mielipiteeni mukaan aivan totaalisen ylimainostettu! Koko ranta-alueella ei ollut lainkaan palveluita (se varsinainen rantakatu kulkee vähän kauempana) - eikä edes aurinkotuoleja! Kaikki siis ottivat aurinkoa hiekalla pyyhkeiden päällä, mikä taas ei minun tapauksessani tullut kuuloonkaan (koska käärmeet, skorpionit, hait, meduusat, hämähäkit sun muut). 

No ehkeivät ne ihan kaikki tappajaeläimet elä juuri siinä hiekalla, mutta en todellakaan halunnut jäädä ottamaan asiasta tarkemmin selvää. Makoilimme siis aikamme rannan sivustalla sijaitsevilla kalliorappusilla ja jatkoimme sitten matkaamme.

Ja siitä uudesta vuodesta... Halusimme ihan tietoisesti välttää keskusta-alueen 1.5 miljoonaa ihmistä, joten suuntasimme Debbien vinkistä McKell Parkkiin. Meinasimme ensin kävellä "kotoa" reilun parin kilometrin matkan puistoon, mutta suureksi yllätykseksemme vapaita takseja pyöri Oxford Streetillä vaikka kuinka ja paljon.

Olimme siis pelipaikoilla noin kymmenen aikaan illalla ja ajoituksemme oli ihan täydellinen! Aidatulle alueelle otettiin ainoastaan 1000 ihmistä ja me olimme numerot yhdeksänsataa ja jotain. Ja mikä parasta - tunnelma puistossa oli todella kaukana ahdistavasta ruuhkasta! Olimme itse asiassa melkein järkyttyneitä kuinka vähän ihmisiä oli, sillä puiston laidalta oli ihan täydellinen näkyvyys Harbour Bridgelle, josta ilotulitteet ammutaan! 

Eikä myöskään haitannut, ettemme tajunneet ottaa mitään eväitä mukaan. Porttivartija antoi meille pari esitettä läheisistä ravintoloista, jotka toimittivat ruokia sekä (alkoholittomia) juomia ilmaiseksi suoraan portille (alueelta ei siis enää saanut poistua tai sinne ei olisi päässyt takaisin). Niinpä saimme siinä odotellessamme aikaiseksi vielä myöhäisillan piknikin!

Ja ne ilotulitukset... Ne olivat ihan mie-let-tö-mät!! 12 minuuttia täyttä tykitystä ja ehdottomasti odotuksen arvoiset! Kaiken huipuksi pääsimme vielä taksilla kotiinkin, joten kaikin puolin sujuvampaa uv:ta minulla ei ole koskaan ollut edes Suomessa! Täysi kymppi järjestelyistä!