maanantai 13. elokuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Viikon plussat ja miinukset raahaavat nyt hiukan perässä oikean elämän kiireiden takia, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan! Viime viikko oli joka tapauksessa ihan erityisen kiva, sillä se alkoi työmatkalla New Yorkiin - ja luonnollisesti kaikki tuohon kaupunkiin liittyvä on pelkkää plussaa! Tämä visiitti oli tosin melkoisen laiska, sillä en jaksanut raahautua kovinkaan pitkälle hotellista.

+ Minulle järkättiin viime viikonloppuna polttarit, joista toivutaan täällä edelleen... Hauskaa kuitenkin oli, joten pieni koomailu on ehdottomasti sen arvoista! Lisää polttareista vielä omassa postauksessaan hiukan myöhemmin.

Kuva: Alexa Dagmar

- Taidan olla koko pääkaupunkiseudun ainoa ihminen, joka ei lämpene Flow- festareille laisinkaan. En oikein edes tiedä mikä niissä tökkii, mutta ainakin se asia, etten tunnistanut tänäkään vuonna esiintyjälistasta kuin pari hassua nimeä. Ikääntyminen alkaa siis olla pelottavan lähellä, sillä en selkeästi enää pysy mukana valtavirrassa.

- Uuden kodin sisustus - tai sisustamattomuus - junnaa edelleen paikoillaan, sillä lottokupongit eivät vain näytä tuottavan toivottua tulosta. Tällä hetkellä yritän etsiä meille kuumeisesti mattoja, mutta niiden hinnat ovat aivan järkyttäviä! Jos jollain on vinkata jokin hyvä mattopaikka suhteellisen edullisilla hoinnoilla, niin olen täällä pelkkänä korvana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti