maanantai 10. helmikuuta 2020

14 x TÄTÄ ET TIENNYT MINUSTA

1. En pysty menemään nukkumaan, ellen ole ensin pöyhinyt sohvamme tyynyjä silmääni miellyttävään muotoon. Tämä on ehkä jollakin lailla sairasta, mutta en vain saa nukuttua, jos sohvatyynyt ovat aivan litassa.

2. Pelkään kuollakseni neuloja, joten lääkärikäynnit ovat aina yhtä tuskaa. En siis ole vielä tähän ikään mennessä selvinnyt yhdestäkään verikokeesta saamatta aivan järkyttävää itkukohtausta, johon liittyy usein myös hyperventilaatiota.

3. Tarvitsen ainakin kerran viikossa sellaisen päivän, jolloin minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Vaikka työ lentoemäntänä onkin pääosin mukavaa, sen edellyttämä sosiaalisuus vaatii välillä myös yksinoloa sekä täyttä hiljaisuutta.

4. Vaikka haluaisin todella kovasti olla korkokenkä- ihminen, en vain kuollaksenikaan osaa kävellä niillä. Juhlatilaisuuksissa minulla on kuitenkin aina korot, jolloin roikun koko illan mieheni käsipuolessa pysyäkseni pystyssä. Kyse ei siis todellakaan ole palavasta rakkaudesta, vaan korkokenkien aiheuttamasta pakkotilanteesta.

5. En suostu ajamaan moottoritiellä, sillä sinne liittyminen ahdistaa minua. 


6. Meidän taloudessamme nukutaan onnellisesti perhepedissä. Näin ihmislapsettomana pariskuntana se siis tarkoittaa sitä, että koiramme Juti nukkuu (pää tyynyllä) meidän keskellämme.

7. Matkailu on yksi lempiasioistani koko maailmassa, mutta saan lohduttoman itkukohtauksen joka ikinen kerta kun näen reissussa kodittoman koiran. Yleensä minulla onkin aina mukanani vesipullo sekä koiranruokaa, joita annan tapaamilleni hauveleille. 

8. Olen maailmankaikkeuden huonoin rahankäyttäjä, eikä näköjään edes ikä ole tuonut muutosta asiaan. Nyt siirryimme vihdoin rajumpiin toimenpiteisiin, sillä mieheni alkoi juuri seurata aktiivisemmin kulutustottumuksiani. Ehkä tässä asiassa on siis piakkoin huomattavissa jonkinnäköistä muutosta (tai sitten ei).

9. Vaikka en polta, juo kahvia tai käytä alkoholiakaan kovin usein, yksi paha tapa minulla kuitenkin on - nimittäin kiroilu. Olen yrittänyt päästä siitä eroon moneen moneen otteeseen, mutta valitettavasti se ei vain taida onnistua.


10. Minun lempielokuvani pienenä oli Tanssii susien kanssa, joka on minusta edelleen melko outoa. Siis millaisen lapsen lempparileffan pääosassa on Kevin Costner, se kestää lähes neljä tuntia, eikä siinä edes puhuta paljon mitään? Toisaalta tykkäsin myös Lastentarhan kytästä sekä Nunnia ja konnia- elokuvista, eli ehkä ne vähän tasoittavat tilannetta.

11. Olen ehkä maailman huonoin päässälaskija. Matematiikka noin muutenkaan ei ole koskaan ollut mikään vahvin osa-alueeni, mutta jo pienetkin laskutoimitukset saavat aivoni särkemään.

12. Toimin vapaaehtoistyöntekijänä Pet Rescue Finlandilla, joka etsii Suomesta uusia koteja liettualaisille katukoirille. Autan  hyväntekeväisyysjärjestöä muun muassa tiedotuksessa sekä sosiaaliseen mediaan liittyvissä asioissa.

13. En ole ikinä oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät omien sanojensa mukaan kadu mitään. Minä ainakin kadun noin miljoonaa eri asiaa - ja ihan erityisesti sitä, että suostuin antamaan koiralleni nimen Juti.

14. Mitä vanhemmaksi tulen, sen rumempia alusvaatteita olen alkanut ostamaan. Kauniit, pitsiset alusasut alkavat siis olla historiaa ja on ilmeisesti aika siirtyä puuteri- Sloggien maailmaan.


Kiitos hauskasta postausideasta Sara Tickle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti