torstai 24. syyskuuta 2020

LOMAUTETUN ELÄMÄÄ

Kello on kohta kaksi iltapäivällä ja olen edelleen yöpuvussa juoden aamukahviani. Minulla ei ole tälle(kään) päivälle mitään velvollisuuksia, joten miksi turhaan pukea päälle. Tätä tämä nyt tulee ilmeisesti olemaan ainakin ensi kevääseen asti, johon tämänhetkisen lomautukseni on arvioitu kestävän. Olen viimeksi ollut töissä maaliskuussa, joten tähän tekemättömyyteen alkaa jo tottua. Kesällä lomautus ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, nyt syksyn tullessa tilanne on luultavasti toinen. Sateiset päivät sekä pimeät illat tulevat varmasti aiheuttamaan jonkin asteista ahdistusta. Myös arkirutiinien puuttuminen on näin pidemmän päälle negatiivinen asia, sillä se on saanut esimerkiksi unirytmini enemmän tai vähemmän sekaisin - kuukauteen kertyy siis useampi valvottu yö, kun uni ei vain meinaa tulla.

En kuitenkaan ole omasta tilanteestani niin huolissani - meidän perheestä sentään toisella jatkuvat työt edelleen normaalisti. Toisin on esimerkiksi monella kollegalla, jotka yksinhuoltajina joutuvat selvitymään kaikesta tästä paskasta yksikseen. En edes pysty kuvittelemaan heidän ahdistuksensa määrää sekä jokapäiväistä taistelua arjesta selviämisestä. En lähde sen kummemmin spekuloimaan miten tämä korona-tilanne olisi pitänyt minun mielestäni hoitaa, mutta ei tämä joukkotyöttömyys, lukuisat konkurssit, lisääntynyt perheväkivalta sekä kohonneet itsemurhatilastotkaan nyt oikein hyvältä vaihtoehdolta vaikuta. 



6 kommenttia:

  1. Tsemppiä!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Tuttu tunne, olin samassa kierteessä kun olin raskaana ja kotona, ei ole pakko tehdä mitään niin miksi sit teksin, ”rentoudun” ja otan iisisti ajattelin... on se ihan jees ehkä viikon mut sit kun se on arkea niin on vaikeampaa päästä pois tuosta.....

    Mun neuvo on että teet jotain mistä sä tykkäät tai jotain mitä sä olet aina halunnut tehdä mutta työn takia ei vaan pystynyt tekemään....
    Mulla esim rutiinina treenit joka aamu klo.10 Adam kouluun ja sit nappaan Ru mukaan lapsiparkkiin ja treeniin... käyn tällä hetkellä arbiksella kans navigointi kurssin joka on ollut mun unelma yli 10v jo suorittaa sitä...
    ens kuussa on päivän japanin ruokakurssi jne...
    Fiilis ja energia on mahtava kun saa tehtyä jotain mistä tykkää... pitää vaan ottaa se askel eteenpäin ja aloittaa jostain :)!
    Paljon tsemppiä ❤️ Kohta sullakin varmasti kalenteri täynnä taas! Ja muista se on myös taito osata olla tekemättä yhtään mitään välillä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustavista sanoista Annika! ❤️❤️
      Oot kyllä ihan oikeassa. Oon jo pitkään haaveillut uuden kielen opiskelusta, joten nyt voisinkin tarttua itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain! Sillä pääsisi nyt ainakin alkuun ja ajan myötä keksisi sitten vielä lisää uusia mielenkiinnonkohteita. 🙂

      Poista
  3. Hello. Pienennä kuvakokoa. Kun sivulla on paljon kuvia, niin latautuu näppärämmin kun kuvat ovat säällisen kokoisia. Kuvan laadun kärsimättä kauheasti voit rauhassa aika reippaasti pienentää kuvakokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Oon maailman huonoin tietsikkajuttujen kanssa - etenkin kun tämä Blogger meni juuri muuttumaan -mutta kokeilen ehdottomasti! :)

      Poista