perjantai 23. lokakuuta 2020

MÖKKEILYÄ SEINÄJOELLA

Kävimme parisen viikkoa sitten pienellä mökkilomalla Seinäjoella. Meille sattui todella hyvä tuuri säiden suhteen, sillä aurinko paistoi melkein koko viikonlopun ajan. Mökkeily ei sinänsä ole ikinä ollut oikein minun juttuni, mutta tämän korona-ankeilun keskellä kaikki arjesta poikkeava on enemmän kuin tervetullutta! Oli itse asiassa tosi kiva viettää pari päivää eri maisemissa keskellä metsää - muutamista ällöttävistä hirvikärpäshyökkäyksistä huolimatta.

 

 



Tuona viikonloppuna pieni kummityttömme myös keksi, että hän on aivan erityisen hyvä taluttamaan Jutia. Tämän päättelin siis siitä, ettei kukaan muu enää saanut taluttaa Jutskua, kun Mimi oli kerran päässyt talutuksen makuun. Tuota maailman suloisinta kaksikkoa olikin todella viihdyttävää seurata, kun he olivat pienellä päiväkävelyllä läheisellä metsätiellä. He ovat muutenkin tulleet aina oikein hyvin toimeen ja Mimi osaa jo nuoresta iästään huolimatta kohdella Jutia todella hellästi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti