sunnuntai 11. lokakuuta 2020

TERASSI TALVIKUNTOON

Minun kesäkasvini ovat kuolleet jo aikoja sitten, mutta en vain ole saanut aikaiseksi hankkia niiden tilalle talvikukkia. Kun miehelläni sattui olemaan viime viikolla muutama arkivapaa, päätimme vihdoinkin heittää murhaamaani kukat roskikseen ja suunnata yhdessä Plantageniin ostoksille.

Minulla oli tulevaan "kukka-asetelmaan" vain yksi ainoa kriteeri - siitä piti roikkua jotakin. Koska en edelleenkään tiedä kasveista mitään, oli minun pakko turvautua myyjän apuun. Hän suositteli meille murattia, jonka pitäisi kestää myös muutaman asteen pakkaset. Muratin kaveriksi nappasin mukaan vielä valkoisia kanervia sekä kivannäköisen "pallerokukan" (jonka nimeä en siis muista). Nyt siis pidetään vain kaikki sormet ja varpaat ristissä, etten saa tapettua uusia kukkiani heti ensi viikon aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti