TONNIKALAPIIRAKASTA...

Minun teki yksi ilta mieli jotain suolaista piirakkaa, joten kokeiluun pääsi Kinuskikissan sivuilta löytynyt resepti. Tosin muokkasin ohjetta jälleen kerran hieman itselleni mieluisammaksi. Piirakka oli kuitenkin todella helppo ja nopea tehdä ja siitä tuli ihan huippuhyvää! Loppusilauksen koko hoidolle antoi vielä loraus sweet chili-kastiketta, joka sopi ihan erinomaisen hyvin yhteen tonnikalapiirakan kanssa. Oikeastaan se sopii yhteen melkein minkä tahansa ruoan kanssa, joten kastiketta löytyykin aina jääkaappimme vakiovarusteista.

TONNIKALAPIIRAKKA

TAIKINA:
125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
0.5 dl vettä

TÄYTE:
1 prk tonnikalaa öljyssä
2 dl kevytkermaa
1 dl vettä
2 dl emmental-raastetta
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Painele taikina voidellun piirasvuoan (24-26cm) pohjalle sekä hiukan myös reunoille.
Valuta tonnikalasta ylimääräinen neste ja levitä se piiraspohjalle.
Sekoita kulhossa kaikki muut aineet ja kaada tonnikalan päälle.
Paista 200 asteessa noin 30-35 minuuttia, suojaa pinta tarvittaessa foliolla.

PIENENTYNEISTÄ FARKUISTA...

Vettä sataa, tuulee ja ulkona on kylmä. Syksy on siis väkisinkin tulossa. Vaikka olenkin kesäihminen, ei minua kuitenkaan suuremmin haittaa tulevat viileät ilmat - isoihin neuleisiin sekä lämpimiin kaulahuiveihin on taas ihana kääriytyä. Tosin tuuli ja sade haittaavat sitten sitäkin enemmän - ellei satu makaamaan sohvalla peiton alla katsomassa jotain superkoukuttavaa sarjaa (suureksi surukseni katsoin juuri Gilmore girls'n loppuun, joten tarvitsisin äkkiä vinkkejä uudesta sarjasta??)

Nyt on siis myös se aika vuodesta, kun on tullut jälleen aika kiskoa farkut jalkaan löysien kesämekkojen sijaan. Ja siis nimenomaan paino sanalla "kiskoa", sillä se on joka pirun syksy tämä sama juttu; joko housut ovat tiukentuneet yksikseen kaapissa tai sitten kesän aikana suuhun sullotut wingssit, grilliruoka, brita-kakut, jäätelöt, mansikkamargaritat, valkoviinit ja only God knows mitkä muut ovat tehneet tehtävänsä. Yritän parhaani mukaan saada jostain motivaatiota salille (ei, tiukat farkut eivät vielä olleet tarpeeksi iso järkytys), mutta kun ei.... Noh, ehkä sitten viimeistään siinä vaiheessa, kun en saa farkkuja jalkaan enää ollenkaan.

HUIVI: BALMUIR

T-PAITA: KAPPAHL

"NEULE"TAKKI : ZARA

FARKUT: GINA TRICOT

LAUKKU: TIGER OF SWEDEN

LENKKARIT: ADIDAS

IHANISTA HÄISTÄ...

Viime viikonloppu meni hyvin romantillisissa merkeissä, sillä otimme osaa ystäväpariskuntamme häihin. Päivän teki vielä erityisen ikimuistoiseksi se, että kyseessä oli sotilashäät. Sehän tarkoitti siis toisin sanoen sitä, että kirkko oli täynnä komeita miehiä uniformuissaan sekä miekoissaan - minulla on siis joku juttu uniformuja kohtaan.

Minulla on muuten joku juttu myös Prinsessa Ruususen häämarssia kohtaan, tosin vähän erilaisessa muodossa. En vain yksinkertaisesti kestä kuunnella sitä itkemättä. En enää edes yritä pidätellä, vaan annan ihan suosiolla patojen purkautua. Niin kuin myös tälläkin kertaa... Tilannetta ei suoranaisesti myöskään helpottanut näkymä kuvankauniista morsiamesta kävelemässä pitkin kirkon käytävää rakastamansa miehen luokse... Pelkkä ajatuskin tuo uudelleen kyyneleet silmiin! <3

Häitä juhlittiin Lapualla ja hääjuhlalle varattu tanssilava oli todella idyllinen sekä maalaisromantillinen paikka. Kaiken lisäksi lava sijaitsi aivan järven rannalla, joten puitteet täydelliselle juhlalle olivat kaikin puolin koossa. Vielä pisteenä i:n päälle juhlat sattuivat elokuun (suunnilleen) ainoalle hellepäivälle, joten vilttejä tarvitsi lämmikkeeksi vasta myöhään illalla. Ja silloinkin ehkä enemmän vain hyttyssuojaksi...

Vaikka sunnuntaina olo olikin kuin jyrän alle jääneellä ja 27 itikanpuremaa syyhyävät edelleen, olivat juhlat siitäkin huolimatta aivan mielettömän hauskat! Häät ovatkin ehdottomasti kaikkien juhlien aatelia! Tosin poikaystävälläni voi olla asiaan hieman eriävä mielipide, sillä jo vuosia kestänyt sukkanauhan välttely päättyi näissä häissä kuin seinään. Kyse ei tosin vieläkään ollut varsinaisesta sukkanauhan nappaamisesta, vaan se yksinkertaisesti vain lensi hänen olkapäälleen. Lukuisista uusintaheitto-pyynnöistä huolimatta (ne kaikki siis hänen suustaan) tulos jäi voimaan. JEI!

 Kiitos vielä ihanalle hääparille! <3

KONTTIRAVINTOLASTA...

Meidän on koko kesän ollut tarkoitus mennä kokeilemaan Kuopion keskustassa sijaitsevaa Mortonin konttiravintolaa, mutta jotenkin se on vain unohtunut. Ja tietysti silloin kun olisimme muistaneet, on tullut vettä kuin Esterin sieltä ja terassilla istuminen ei ole sattuneesta syystä oikein innostanut. Perjantaina sattui kuitenkin olemaan niin ihana ja aurinkoinen päivä, että hyökkäsimme pelipaikoille heti poikaystäväni päästyä töistä.

Ja hyvä että menimme, sillä hampurilaisannos oli todella herkullinen - bataattiranskalaisista puhumattakaan! Ne olivat siis ihanan rapeita sekä suolaisia, juuri sellaisia kuin niiden pitääkin olla! En ymmärrä miksi nykyään niin moni ravintola tarjoaa lähes suolattomia annoksia, sillä ilman sitä ruoka ei vain valitettavasti maistu miltään.

Olen muuten kerran yrittänyt tehdä bataattiranskiksia kotona, mutta se päättyi niin järkyttävään katastrofiin, että tyydyn nykyään syömään niitä vain ravintolassa. (Avopuoliso sekä minun hermoni kiittävät.)

JUTIN MURROSIÄSTÄ...

Juti on aina ollut ihana (joskin myös omapäinen) persoona, mutta viime aikoina on tuntunut, että sillä menee jo lähes yhtä helposti hermo kuin ihmisäidillään leipoessa. Onko koirillakin siis ihan oikeasti murrosikä? Olen kyllä joskus ohimennen kuullut siitä, mutta en vain jotenkin uskonut sen olevan totta. Mutta kai se on nyt vain uskottava, sillä Juti täytti juuri ihmisiässä laskettuna 15 vuotta ja kaikki merkit viittaavaat tuohon kyseiseen elämänvaiheeseen.

Hetkellinen hermojen menetys ulkoa kuuluvalle metelille.

Ei Juti nyt onneksi ihan mahdoton ole, mutta se on selvästi muuttunut yhtäkkiä tottelemattomammaksi sekä itsepäisemmäksi. Lisäksi se ärsyyntyy paljon helpommin kuin aiemmin. Koirakirjoja selailtuani selvisikin, että tämä "kiukuttelu"vaihe kestää luultavasti muutaman kuukauden. Joten ei kai tässä sitten auta, kuin yrittää olla ymmärtäväinen sekä pitkäpinnainen vanhempi. En minä meinaan itsekään mikään enkeli tainnut tuossa iässä olla, mutta Jutin kohdalla sentään (luultavasti) säästymme ensimmäisiltä alkoholikokeiluilta sun muilta urpoiluilta.

"Kuvauksissa" oli tylsää.

P**KASTA PÄIVÄSTÄ...

I did it! Kävin siis viimeinkin hammaslääkärissä! Useimmalle siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta minulle se on yhtä iso saavutus, kuin juoksisi maratonin kainalosauvoilla. Maltalla lohjennut hampaani alkoi siis vain särkeä yöllä niin paljon (samassa hampaassa myös reikä), että minun oli PAKKO soittaa aamulla terveyskeskukseen. Puhelimen päässä ollut hyvin ymmärtäväinen ja kannustava hoitaja lopulta "pakotti" minut ottamaan peruutusajan, joka oli 45 minuutin päästä puhelusta. Pakotus siis siitä syystä, että itkin hänelle jo puhelimessa, etten mitenkään uskaltaisi tulla paikalle ilman HC-esilääkitystä sekä henkistä tukea (good job Laura 33 vee).

Luonnollisesti "coolius" oli hyvin kaukana myös itse siitä käynnistä, sillä itkin hysteerisesti koko hoidon ajan (se on muuten astetta haastavampaa suu selkosen selällään). Sille pelolle kun ei vain yksinkertaisesti voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi ajatella asiaa järkevästi. Minun tapauksessani hammaslääkäripelkoa on siis aivan mahdoton yrittää "piilottaa", sillä yleensä aloitan itkemisen jo odotushuoneessa. Niin kuin myös tälläkin kertaa.

Kammostani johtuen minulle laitettiin (ehkä) viisi puudutuspiikkiä, joten loppupäivä menikin sitten sohvalla Jutin ja Gilmore Girlsien kanssa koko kasvojeni vasen puoli täysin "halvaantuneena". Onkohan muuten ihan normaalia, että kaulakin puutuu? Ja nenä??

Puudutus tuntui kestävän ihan ikuuuuisuuden (tarkemmin määritettynä kuusi pitkää tuntia) ja vasta illemmalla uskalsin maistaa vähän jäätelöä. Se taisikin olla koko päivän kohokohta - jätskiä hyvällä omallatunnolla. Tosin ei se minun lääkärini kyllä varsinaisesti käskenyt syömään jäätelöä, mutta eikö kaikissa leffoissakin aina syödä jätskiä hammaslääkärissä käynnin jälkeen...?

MAINOSMALLIUDESTA...

Sain jokin aika sitten oikein mieluisaa sähköpostia, kun RIEMUpuodin Maru otti minuun yhteyttä ja pyysi mainosmalliksi hänen uutta korumallistoaan varten. Olen valitettavasti erittäin tietoinen siitä, etten ole mikään Kuopion Gisele Bundchen (mistä ne pilkut saa tuohon u:n päälle??), mutta onneksi mainosmalleina voi toimia ihan kaikenlaiset ihmiset ikään, ulkonäköön tai vaatekokoon katsomatta.

Asuessani vielä Helsingissä, olin itse asiassa jonkin aikaa erään mainosmallitoimiston listoilla. Olen jostain ihmeen syystä jo pienestä pitäen toivonut jonain päivänä pääseväni tv-mainokseen ja se "unelma" toteutuikin aika pian uskallettuani listoille. Minun "15 SECONDS of fame"-hetkeni löytyy muuten näköjään edelleen YouTubesta. Tähän se iso nauruhymiö.

Mutta palataanpa vielä itse asiaan, eli korukuvauksiin. Ihana Maru toivoi kuviin luonnonläheisyyttä sekä boheemisuutta, joten huolettomat lettikampaukset "risuineen" sopivat kuvauksiin oikein kivasti. Onneksi en sentään joutunut ihan yksikseni kameran eteen, vaan Marun lisäksi tukenani ja turvanani oli toisena mallina toiminut Viivi. Kameran takana taas hääri Salla, jonka suusta aina silloin tällöin kuuluneet riemunkiljahdukset antoivat edes hiukan toivoa siitä, että onnistuimme ehkämahdollisesti tekemään jotain oikein. Tuskin siis maltan odottaa lopullisia tuloksia! Perästä kuuluu.