keskiviikko 25. syyskuuta 2019

FILLERINA- TESTIN TULOKSET

Muistatteko, kun kerroin testaavani Fillerina- täyteainehoitoa? Minulla oli kieltämättä todella suuret odotukset tuotteen suhteen, sillä eräs työkaverini ylisti sen suorastaan maasta taivaisiin. Tiedostan toki myös, ettei minulla näin kolmekutosena ole vielä kovinkaan syviä ryppyjä, mutta toivoin tuotteesta olevan apua erityisesti otsani juonteisiin sekä huulten täyteläisyyteen.



Valitettavasti tuote ei kuitenkaan toiminut ainakaan minun kohdallani. Käytin Fillerinaa säännöllisesti yli kahden viikon ajan, mutta en huomannut ulkonäössäni minkäänlaisia muutoksia kuurin lopettamisen jälkeen. Vaikka suhtaudunkin aina pienellä varauksella kaikkien "ihmetuotteiden" lupauksiin, Fillerinalta olisin kaikesta huolimatta odottanut edes jonkinmoista tulosta.

Alta löytyy kuitenkin vielä täysin meikittömät ennen ja jälkeen kuvat, jotka varmasti tukevat kertomiani tuloksia - tai tässä tapauksessa juuri sitä tuloksettomuutta. Kamerallani on hiukan haastava saada tarkkoja lähikuvia, joten otsajuonteeni eivät taida päästä kuvissa täysin oikeuksiinsa. Siellä ne kuitenkin ovat edelleen - valitettavasti.

Kuva ennen hoidon aloittamista.
Kuva hoidon jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Itse näen sinun kasvoissasi että silmäpussit pienentyneet ja ei niin mustat ja ihon väri tasaisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidatkin olla oikeassa! Itse odotin niin sokeasti vain juonteiden tasoittumista, että jäi nuo huomaamatta. :)

      Poista