torstai 5. maaliskuuta 2020

PARI YÖTÄ TOKIOSSA

Minulla oli pari viikkoa sitten työmatka Tokioon, joten palataan vielä siihen reissuun. Näin matkan aikana paikallisen ystäväni Norien, joka oli keksinyt meille todella mukavaa tekemistä; kävimme vierailemassa Harajukun Mipig- kahvilassa, jossa saimme viettää aikaa supersuloisten minipossujen kanssa. Kahvilaan ei pääse ilman ajanvarausta, joten se kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin.

Possut olivat asiakkaiden kanssa maksimissaan kaksi tuntia kerrallaan, jonka jälkeen ne saivat mennä pariksi takahuoneeseen lepäämään. Tosin lepäilyä jatkui myös siellä meidän puolellamme, sillä pikkuiset tykkäsivät käpertyä kimpassa syliin nukkumaan. Eräänkin naisen syliin oli änkenyt neljä minipossua, joten ne todella tykkäävät lämmöstä sekä läheisyydestä.  Juttelin myös pitkään paikan työntekijän kanssa, joka kutsui paikkaa possujen "päiväkodiksi". Pienet possut ovat kahvilassa siis koulutettavana sekä oppimassa sosiaalisia taitoja, jonka jälkeen ne ovat valmiita adoptoitavaksi.





Rapsuttelun jälkeen meidän oli pakko päästä syömään, joten suuntasimme Shinjukun ihastuttavalle Omoide Yokocho- kujalle, joka on täynnä toinen toistaan kivempia ruokapaikkoja. Vaikka tarjontaa on melkoisesti, ravintolat ovat niin pieniä, että niihin mahtuu vain muutama ihminen kerrallaan. Tällä kertaa lautasillemme päätyi todella herkullisia kanavartaita sekä parsaa käärittynä rapeaan pekoniin. Tänne pitää ehdottomasti päästä uudestaankin!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti