sunnuntai 13. tammikuuta 2019

VIIME AIKOJEN PROS & CONS

+ Kävin viime viikolla jälleen työreissulla Miamissa ja päätimme lähteä porukalla käväisemään ihanassa Key Westissä. Jos olet ikinäkoskaan suuntaamassa lomamatkalle Floridan eteläosiin, suosittelen ehdottomasti myös visiittiä tuohon suloiseen pikkukaupunkiin (aiheesta lisää ensi viikon aikana)! Ja vaikka Miamin ilmastoinnit aiheuttivatkin minulle jälleen hirveän flunssan ja otsalohkoni meinasi räjähtää laskussa Helsinkiin, oli reissu kaikesta huolimatta todella mukava.

+ Löysin Jutille Miamista maailman söpöimmät talvivarusteet, joten minun oli vain pakko ostaa ne toiselle tulkkareiksi. Eihän tuo setti kovin järkevä ostos ollut, sillä en todellakaan ajatellut pukea koiraani päivittäin pipoon sekä kaulahuiviin. Toisaalta en ole muutenkaan tunnettu erityisen älykkäistä ostopäätöksistäni, joten nämä voinee lisätä siihen samaan listaan.


- Olen ollut viime aikoina pirun sitkeässä flunssakierteessä, joten ylimääräistä energiaa esimerkiksi valokuvailemiseen ei ole tahtonut löytyä sitten millään. Siitä samasta syystä on johtunut myös tämä pieni blogihiljaisuus - isot pahoittelut! Nyt vedän kuitenkin sellaista hevoskuuria, että jo on ihme jos eivät flunssat viimein jätä minua rauhaan.

- Minun kaikkien aikojen inhokkiohjelmani Big Brother on tekemässä jälleen paluuta, josta superiso miinus. En ole siis koskaan edes seurannut kyseistä ohjelmaa, sillä pelkkä ohjelman "juonenkäänteistä" kirjoittelu mediassa saa minut voimaan pahoin. Minua ei siis voisi vähempää kiinnostaa milloin jotkut ovat nuolleet porealtaassa tai ajautuneet väkivaltaiseen kissatappeluun. BB on siis rehellisesti sanottuna kaikkien aikojen huonointa tosi-tv:tä, jonka kilpailijat ovat vain ja ainoastaan helpon julkisuuden perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti