maanantai 13. heinäkuuta 2020

KESÄLOMAREISSU VILNAAN VOL. 2

Jatketaan vielä hetki Vilnan reissulla. Pyörimme siis pääosin vanhassakaupungissa, joka oli todella söpö ja kuvauksellinen paikka. Sieltä löytyi sattumalta myös ihana jäätelökoju, josta sai ehdottomasti maailman parasta pistaasijäätelöä. Paikan nimi on Fionos cukraine ja sen ohi ei todellakaan kannata kävellä ilman pysähtymistä jäätelöostoksille.

Minun pitää muuten lisäksi vinkata aivan ihanasta kirjakaupasta, jonka valikoimaan oli taidettu kerätä kaikki maailman kauneimmat kirjat. Humanitas, meno leidiniu knygynas sijaitsee sekin vanhassakaupungissa ja myy myös englanninkielisiä kirjoja. Olisin halunnut tyhjentää vähintään puolet tuosta kaupasta, mutta mieheni järjen ääni takaraivossani (siis ihan kirjaimellisesti) tyydyin ostamaan vain yhden pienikokoisen kirjan nimeltään "The world according to Coco".





Bell Towerin lisäksi toinen hyvä paikka maisemien bongailemiseen on Three Crosses Hill. Menimme ensin Boltin kyydillä niin pitkälle kuin pääsimme ja kapusimme lopun matkaa jalkaisin. Vaikka matka ei ollutkaan kovin pitkä, kolmenkymmenen asteen helle teki siitäkin reissusta todella hikisen. Maisemat näyttivät kuitenkin hienoilta, joten onneksi kiipeäminen ei mennyt hukkaan.

Tämä seuraava vinkki ei nyt millään lailla liity asiaan, mutta änkeän sen tähän kaikesta huolimatta - Liettuasta ei nimittäin saa ostettua kaupoista alkoholia kello 20 jälkeen. Poikkeuksena tosin sunnuntai, jolloin juomien myyminen lopetetaan jo kello 15 (?!). Jos siis suunnittelet piknikkiä jossain Vilnan puistossa ja haluaisit mukaan esimerkiksi pullon kuohuviiniä, kannattaa pitää nuo rajoitukset mielessä.




Muutama sananen vielä kaupungin hyvistä ruokapaikoista. Kävimme eräänä iltana testaamassa Gasparsin, joka oli rankattu melko korkealle mitä Vilnan parhaisiin ravintoloihin tulee. Menu oli intialainen, mutta ei ihan perinteinen sellainen - Gaspars oli rennolla tavalla hienostunut ja heidän kanacurrynsa esillepano mitä kaunein. Tälle siis iso suositus!

Muita hyväksi havaittuja ruokapaikkoja/ kahviloita olivat jo aiemmassa postauksessa mainittu Pinavija Bakery sekä Sugamour, joka on täydellinen paikka brunssitteluun tai herkullisten leivoksien syömiseen.  Myös Bistro 18 sekä Augustas ir Barbora (Love Story Cafe) ovat ehdottomasti kokeilemisen sekä näkemisen arvoisia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti