perjantai 31. toukokuuta 2019

MAUI ROADTRIP

Googlaillessamme aikoinaan vinkkejä Mauille, emme mitenkään voineet välttyä lukemasta paljon hypetetystä maisemareitistä Hanan kylään. Niinpä mekin pakkasimme eräänä päivänä auton täyteen eväitä ja suuntasimme nokan kohti tuota kuuluisaa serpentiinitietä. "Serpentiini" on muuten erittäin osuva ilmaisu, sillä tie oli juuri sellainen. Lopulta minulle tulikin todella huono olo kaikesta siitä kiemurtelusta, joka aavistuksen verran latisti fiilistä. Asiaa ei varsinaisesti myöskään auttanut se, että muutamasta lyhyestä pysähdyksestä huolimatta matka kesti tooodella pitkät kymmenen tuntia.

Vaikka reitin varrella oli pari ihan kivaa vesiputousta, ei tuo koko päivän retki ollut meistä kummastakaan lähellekään maineensa arvoinen. Päinvastoin - taisimme ajomatkan aikana kirota Hanan useampaankin otteeseen. Yksi kiinnostava nähtävyys reitillä kuitenkin oli, sillä tykkäsimme molemmat Waianapanapan Black Sand Beachistä. 



Black Sand Beach


Meillä sattui olemaan siinä mielessä hyvä tuuri, että rannan tuntumaan iski pieni kuurosade juuri päästessämme pelipaikalle. Meitä ei pieni tihkuttelu haitannut, mutta kaikki rannalla olleet ihmiset katosivat aivan kuin silmänräpäyksessä. Niinpä saimmekin siis pitää tuon "mustan" rannan ihan itsellämme ja napsia mielin määrin kuvia. 

Ja vaikken varsinaisesti olekaan mikään vesipeto, niin Havaijilla olisin voinut jopa harkita veteen menemistä! Vaikka aallot olivat paikoin melko isoja (ja pelottavia), vesi oli kuitenkin aivan uskomattoman lämmintä. En vain jostain syystä oikein pidä vedestä, joten jätän polskimiset suosiolla muille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti