sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

BIG ISLAND

Mauilta lensimme vielä Hawaiin saarelle, joka tunnetaan selvyyden vuoksi paremmin nimeltä Big Island. Lennot saarelta toiselle kestävät vajaan tunnin verran, joten saarihyppely on melko helppoa. Big Island oli meidän mielestämme vähän kuin välimuoto Oahusta sekä Mauista - ei ihan niin vilkas kuin Oahu, mutta kuitenkin eläväisempi kuin Maui. Tekeminen ei myöskään loppunut kesken, sillä aktiviteettivaihtoehtoja löytyi vaikka millä mitalla. Kävimme muun muassa ihastelemassa upeaa Akaka- vesiputousta, jonne onneksi pääsi ilman sen kummempia haikkaamisia. (Reilusti yli 30 asteen kuumuudessa jo pelkkä ajatus vaelluksesta oli melkeinpä liikaa.)

Yövyimme Kailua-Konassa, joka vaikutti olleen oikein hyvä valinta. Aivan lähistöllä sijaitsevassa Kailua-Konan "keskustassa" oli paljon söpöjä ravintoloita sekä putiikkeja, joissa oli tarjolla vaikka mitä jännää. Konassa on myös sunnuntaisin markkinat, jossa oli myynnissä kaikkea mahdollista ruoasta aina paikallisiin käsitöihin.






Big Islandilla myös minä jouduin auton rattiin, sillä mieheni kaipasi pientä breiksua ajamisesta. Vaikka olenkin maailmankaikkeuden huonoin kuski, niin ajaminen saarella oli todella helppoa. Pidemmät matkat jätin suosiolla puolisoni hoidettavaksi (koska silloin ajaminen on tylsää), mutta kaupunkialueella viiletin menemään kuin paikalliset konsanaan.

Minun on muuten pakko antaa yksi ravintolavinkki, sillä löysimme sattumalta yhden helmen, jossa kävimme lopulta syömässä peräti kolme kertaa. Sisustuksen puolesta Kona Brewing Co ei ollut mikään kymppi, mutta ihan mieletön ruoka korvasi sen pienen puutteen aivan heittämällä! Haluan hehkuttaa erityisesti heidän jumalaista ranch- dippiään, jota käytimme lopulta kaiken kanssa. Ja tuo "kaiken" ei ole lainkaan liioittelua, sillä pyysimme dippiä sekä pizzan, wingsien että salaatin lisukkeeksi. Viimeisenä iltana meinasin pyytää sitä jopa tuopissa, niin hyvää se oli.

Akaka Falls






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti