tiistai 2. heinäkuuta 2019

VIERAILU WARNER BROS´LLA

Koska meillä oli suunnitelmanmuutoksista johtuen muutama lisäpäivä Los Angelesissa, halusimme käydä piipahtamassa Warner Bros´n studiokierroksella. Se olikin hyvä suunnitelma, sillä kierros oli tällaisille sarja- sekä elokuvafriikeille todella mielenkiintoinen kokemus. Näimme aitoa kuvausrekvisiittaa muun muassa Harry Potter- elokuvista, Gilmore Girls´stä sekä Frendeistä. Kierros oli myös henkilökohtaisempi kuin Universalilla, sillä oppaamme tiedusteli heti alkuun mitkä sarjat meitä kiinnostivat ihan erityisesti. Tosin myös Universalin kierros silloin muutama vuosi sitten oli meistä oikein mukaansatempaava, joten suosittelen ehdottomasti käymään molemmilla studioilla!







Itse opastettu kierros kesti noin parisen tuntia, jonka jälkeen oli interaktiivisen osion vuoro. Vierailijoilla oli muun muassa mahdollisuus tehdä itsestään video lentämässä Harry Potterin luudalla tai ajaessaan Batmanin moottoripyörällä. Vaikka tuo kuulostaa todella dorkalta, oli meidän tietenkin pakko kokeilla molempia. Pääsimme myös kuvauttamaan itsemme sillä kuuluisalla oranssilla sohvalla, joka tuli tunnetuksi Frendien vakkaripaikasta, Central Perk- kahvilasta.

Alueelta löytyi myös iso matkamuistomyymälä, josta sai ostettua kaikkea mahdollista aina Luke´s- mukeista (Gilmore Girls- fanit tietävät mistä puhun) hyvin monipuoliseen Frendit- roinaan. Päivä oli siis kaiken kaikkiaan erinomaisen mielenkiintoinen tällaisille sohvaperunoille!

Miss Pattyn tanssistudio.
Stars Hollow.
Lorelai Gilmoren talo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti