PUERTO PLATAN "PARADISE ISLAND"

Koska viikon aikana ehti hyvin myös retkeillä, päätimme yhtenä päivänä varata lähes koko miehistömme kesken ekskursion kuuluisalle "Paradise Islandille". Tuota saarta kuvataan monessa yhteydessä yhdeksi Dominikaanisen Tasavallan kauneimmaksi paikaksi, joten retkeläisten odotukset olivat luonnollisesti korkealla. Postauksen kuvat eivät rehellisesti sanottuna kuitenkaan kerro totuutta saaresta, sillä otin ne silloin, kun paikka ei vielä kuhissut turisteja. Noin puolen tunnin jälkeen saapumisestamme "paratiisiin" parkkeerasi nimittäin iso paatti täynnä äänekkäitä lomailijoita, joka luonnollisestikin latisti hieman tunnelmaa.

Vesileikeistä pitävän kannattaa kuitenkin siitäkin huolimatta vierailla saarella, sillä siellä voi muun muassa snorklata. Lisäksi Puerto Platan nähtävyydet ovat loppupeleissä kierretty aika nopeasti, joten päiväretkellä saa mukavasti pientä äksöniä pelkkään loikoiluun hotellin uima-altaalla. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei saarella ole vessaa. Ykköshädän voi tietysti suorittaa meressä, mutta sen kakkosen suhteen voi vain yrittää pidätellä.

Päästessämme takaisin lähtörannalle, meitä oli vastassa muutama ihana kulkukoira. Ennen paluumatkaa kävimme vielä syömässä rannan vieressä sijaitsevassa ravintolassa, joka tarjosi meille retken hintaan kuuluvan lounaan. Tosin jäin itse mielummin nälkäiseksi ja raahasin kananpalani (ilman luita) ravintolan aidan toisella puolella odottavalle tuoreelle äitihauvalle. Onneksi miehistössämme oli monta muutakin koirarakasta, joten syötimme ja juotimme kaikki lähialueen koirat lopuilla eväillämme. Kulkukoirat kun yksinkertaisesti vain särkevät minun sydämeni.

UUSI URA KOIRANHOITAJANA?

Viime viikko meni pienellä talvilomatauolla, mutta palataan vielä hetkeksi toissaviikon tapahtumiin. Minun hauvavauva- kuumeeni on siis mennyt nyt siihen pisteeseen, että haalin hoitoon kaikki lähipiirimme koirat. Viimeksi minulla oli pari päivää hoidossa serkkuni pieni chihuahua Rusina, jota hellyydenkipeämpää olentoa ei taida olla olemassakaan. Kyllä Jutikin nukkuu yleensä melko likellä, mutta Rusina menee askeleen pidemmälle ja kaivautuu aivan kainalokuoppaan asti. Kuinka söpöä!

Toisin kuin koirat yleensä, Juti on todella tarkka kavereistaan. Yleensä se ei vain yksinkertaisesti ole kiinnostunut toisista koirista, mutta Rusina on poikkeus tähän sääntöön. Nämä kaverukset ovat samanikäisiä ja tulleet jo pienestä pitäen todella hyvin juttuun. Rusina taitaakin olla ainoa koira maan päällä, jonka kanssa Juti voi nukkua päikkäreitä aivan vieritysten. Harmi vain, että Rusina asuu Mäntyharjussa, sillä tämä kaksikko viihtyisi yhdessä paljon useamminkin.

KARVAINEN HOITOLAPSI

Minulla on ollut jälleen pitkästä aikaa hoidossa ihana hauvavauva Brutus, joka on kyllä oikea kullannuppu. Koska Brutus on rauhoittunut huomattavasti sitten niiden pentuaikojen, tulivat ne jo Jutinkin kanssa huomattavasti paremmin juttuun. Jutskua kun ärsyttää suunnattomasti, jos joku on liian innokas - Juti on siis hiukan hitaammin lämpenevää sorttia.

Koska Brutus asuu pääosin ihmisäitinsä luona Saksassa, oli meillä välillä havaittavissa pientä kielimuuria. Brutuksen suomenkieli on siis yhtä heikko kuin minun saksani. Pienen googlailun ja nopeiden saksan alkeiden jälkeen olimme kuitenkin taas suunnilleen samalla aaltopituudella. Mitäpä minä nyt en koirien eteen tekisi...

KAKSI YÖTÄ TOKIOSSA

Olin viime viikolla työmatkalla Tokiossa ja olipa ihana päästä taas pitkästä aikaa Japaniin! Vietimme perillä kaksi yötä ja lähdin toisena päivänä tapaamaan erästä paikallista kollegaani Tokion keskustaan. Vaikka Tokio onkin jo melkoisen tuttu kaupunki, on tietysti aina mukavampi saada paikallinen opas mukaan kierrokselle. Koska ilma oli todella kaunis, me vain pääasiassa kävelimme ympäriinsä ja fiilistelimme Tokion vilinää. Loppupäivästä jalat eivät tosin enää kannattaneet kävelyä, joten kurvasimme taksilla tunnettuun gyoza- ravintolaan (jonka nimeä en enää muista).

Yksi kohde, jossa halusin kuitenkin ehdottomasti käydä, oli paikallinen koirakahvila. Niinpä suuntasimme siis Dog Heart from Aquamarine- nimiseen paikkaan. Ei se kyllä varsinaisesti mikään kahvila ollut, vaikka sieltä sai ostaa koirien silittelyn lomassa joitakin virvokkeita. Meidän syymme vierailla tuossa "kahvilassa" oli siis kaikkea muuta kuin kylmät juomat, sillä menimme sinne vain ja ainoastaan rapsuttelemaan hauvoja. Koirat olivatkin todella innoissaan saapumisestamme ja hyppäsivät heti syliin silitettäväksi. Eläimiä olisi ollut myös mahdollista viedä lenkille, mutta tuo suunnitelma kariutui kun koirat nukahtivat syliimme, emmekä raaskineet herättää niitä.

Emme suinkaan olleet kahvilan ainoat asiakkaat, vaan sinne löysi tiensä monta muutakin koirarakasta ihmistä. Ilmeisesti kahvila on tarkoitettu niille, jotka eivät syystä tai toisesta voi hankkia itselleen omaa koiraa. Eläimien kanssa hengailu on kuitenkin hyvin terapeuttista ja rentouttavaa, joten kiva että siitä pystyvät nauttimaan muutkin, kuin vain me "koiralliset". Iso suositus!

SULOISESTA SULOSTA

Tulimme pitkästä aikaa käymään Helsingissä ja heti ensimmäisenä oli pakko päästä tutustumaan ystäväpariskunnan perheenlisäykseen, supersuloiseen Suloon. Tuo pieni, karhunpennun näköinen karvapallo saikin välittömästi aikaan ihan järkyttävän vauvahauvakuumeen, vaikka Jutissa (ja sen murrosiän oikuissa) onkin meille tarpeeksi haastetta nyt ainakin vähäksi aikaa... Ilmeisesti aika tosiaan kultaa muistot, sillä olin jo hetkisen verran täysin valmis elämään ilman mattoja ja käyttämään lähes kaiken vapaa-aikani pissien ja kakkojen siivoamiseen mitä jännittävimmistä paikoista. Nakerrettujen lattialistojen elvyttämisestä nyt puhumattakaan. Meidän onneksemme Juti kuitenkin oppi sisäsiistiksi melko varhain. Ja iän tuoman "viisauden" myötä myös lattialistat saavat tätä nykyä elää rauhassa elämänsä loppuun asti.

Pieni Sulo näytti vierailun aikana kuitenkin kaikki parhaat puolensa - ellei niitä muutamia herkkuvarkauksia lasketa (uhrina Juti). Maailmassa ei siis ehkä voikaan olla mitään sen ihanampaa kuin tuhisevat koiranpennut!

LASTENHOIDOSTA...

Viime päivät ovat kuluneet ihan hujauksessa. Juhlimme juhannussunnuntaina kummipoikani rippijuhlia (!!) ja sen jälkeen ajelimme takaisin Kuopioon auto normaalia täydempänä (lisää infoa alempana). Syy tuplahuutomerkkeihin on siis se, etten ole vieläkään päässyt yli siitä faktasta, että minulla on jo noin vanha kummipoika. Ymmärtääkseni se nimittäin tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että minulla on vähintäänkin jo 1/3 jalkaa haudassa. Kuinka masentavaa.

Olen näköjään viime aikoina myös erikoistunut kidnappauksiin (lue koiravarkaudesta). Tällä kertaa nappasin mukaan toisen kummilapseni Usvan sekä serkkuni minimini-chihun, Rusinan. Viikko onkin siis mennyt viihdyttäen 8-vuotiasta tyttöä, joka ei muuten todellakaan tule minulta luonnostaan. Aurinkoiset päivät vielä sujuivat ihan kivasti uiden sekä leikkipuistoillen, mutta mitä ihmettä lasten kanssa tehdään sadepäivinä?!? Leipominen, Netflix ja shoppailu - checked! Seuraavaa vierailua varten minun kyllä täytyy lukea joku  "Lasten käyttöohjeet"-opaskirja ja rukoilla sormet ristissa aurinkoista säätä.

Huom! Lupa kummilasteni kuvien julkaisuun on saatu sekä heiltä itseltään, että heidän vanhemmiltaan.

SULOISESTA KOTIPUTIIKISTA...

Kävin muutama päivä sitten vierailulla vanhan koulukaverini luona Tuusjärvellä. Päivillä on heidän kotinsa yhteydessä mitä suloisin pieni maalaisromanttinen putiikki, Rustiikki Sydän. Hän on siis valtavan taitava käsistään ja tekeekin ison osan putiikkinsa tuotteista ihan itse. Materiaaleina Päivi käyttää muun muassa rautalankaa, pitsiä sekä juuttinarua. Paikka on siis ehdottomasti näkemisen arvoinen, joten tehkää ihmeessä kesällä pieni roadtrip idylliselle Tuusjärvelle! Tarkemmat yhteystiedot sekä aukioloajat löytyvät putiikin nettisivuilta.

Rustiikki Sydän onkin juuri niitä paikkoja, joissa ymmärtää itse olevansa täysin kykenemätön minkäänlaisiin kädentaitoihin. Minulle jo pelkkä irronneen napin ompelu on yhtä tuskaa, enkä voisi edes kuvitella yrittäväni esimerkiksi kutoa (vai neuloa?) villasukkia. Käsityöihmisenä olen siis totaalinen luuseri. On kuitenkin hieno nähdä mitä joku muu saa aikaan ihan vaikka pelkästä rautalangasta! Selailenkin täällä juuri Pinterestiä ja fiilistelen mitä kivaa voisin seuraavaksi tilata Päiviltä ihan mittatilaustyönä.

Niin ja sitten se toinen syy vierailuun... No nämä kuukauden ikäiset karvapallerot! Perhe Kärppä oli siis vastikään saanut viisi uutta perheenjäsentä ja tietysti tulokkaisiin piti päästä tutustumaan. Ja vaikka Juti onkin kokonsa puolesta ikuinen pentu, niin meinasin kyllä sulloa lähtiessäni pari vauvelia käsilaukkuuni. Siis voiko maailmassa olla mitään suloisempaa kuin koiranpennut?!?

Maksimekko oli muuten tälle vierailulle todella epäonninen asuvalinta, sillä juuri kun sain yhden kaverin neulahampaat irroitettua sen liehuhelmasta, olivat jo neljä muuta iskeneet omansa kiinni toiselta puolelta. Ja vaikka mekolle pitääkin ehkä suorittaa hienoista damage controllia, ei tuollaiselle naamalle vaan voi olla vihainen!

KOIRAVARKAUDESTA...

Olin jo sopinut etukäteen, että Juti menee täksi viikonlopuksi hoitoon eräälle koirarakkaalle ystävällemme (hänen pyynnöstään), joten meille oli pitkästä aikaa tulossa "lapseton viikonloppu". Olisihan se tietysti ollut kiva kerrankin päästä esimerkiksi syömään sohvalla jätskiä niin, ettei jonkun karvainen naama ole koko ajan noin sentin päässä omastani kerjäämässä edes pienen pientä lipaisua. Mutta eihän se sitten ihan niin mennytkään...

Menin siis perjantai-iltana katsomaan lätkäpeliä Annan luokse ja Benji kiehnäsi koko pelin ajan kainalossani pusutellen minkä pieneltä kieleltään kerkesi. No mitä siinä tilanteessa voi muuta, kuin kidnapata kyseisen hauvelin, sillä enhän minä mitenkään voinut enää sellaisen koirarakkauskohtauksen jälkeen palata tyhjään kotiin?!? Joten Benji kainaloon ja karkuun.

Ja onneksi varastin, sillä Benjin läsnäolo auttoi huomattavasti Juti-ikävään! Tosin iltaleikeissä minulta meinasi irrota pala sormea, sillä Benskulla on tällä hetkellä vielä tuplahammaistus ennen maitohampaiden poistoa. Joten reilun kahden kilon painostaan huolimatta Benjillä oli huomattava etulyöntiasema sadanviidensadan terävän hampaansa kanssa.

Ja olihan meillä Benskun kanssa ihan superhauskaa, toinen on vain niin ihana ja leikkisä! Pissavahinkojakaan ei tainnut sattua enää kertaakaan (ainakaan että olisin huomannut) - paitsi terassille, mutta sehän tavallaan ON ulkona. Mutta onneksi saadaan Juti huomenna kotiin, niin ei minunkaan tarvitse enää varastella muiden koiria...