sunnuntai 28. lokakuuta 2018

VIIKON PROS & CONS

+ Sain vihdoinkin tartuttua itseäni niskasta kiinni ja siivottua koko asunnon. Koti on kokenut viime viikkojen aikana melkoista laiminlyöntiä, sillä olen ollut tooodella saamaton - tästä todisteena muun muassa se, että ehdin jo vakasti harkita siivoojan palkkaamista.

+ Olen ehkä ainoa ihminen maailmassa, joka on aivan superinnoissaan jo nyt lokakuussa kauppoihin ilmestyneistä joulukoristeista! Joulu on mielestäni talven ainoa positiivinen asia, joten fiilistelen sitä mielelläni vaikka jo syyskuusta lähtien.

+ Mieheni piiitkä työmatka on vihdoin päättymässä ja samalla loppuu myös minun "ankea lokakuuni". Luonnollisesti kaikki ongelmat sekä kodin, että auton kanssa ovat sattuneet juuri tänä aikana, mutta onneksi olen saanut apua muun muassa ihanilta naapureiltamme.


- Riverdale huononee jakso jaksolta, joten se ei ollutkaan ihan sitä mitä olin alkuun ajatellut. Lisäksi Netflixin valikoima tuntuu olevan koko ajan vain tylsempi, joten mietin vakavasti siirtymistä HBO Nordicille. Kumpi teidän mielestänne on parempi?

- Meidän asuntomme lämpösysteemit (tuo on varmasti juuri se oikea termi) eivät jostain syystä toimi ja talo on ollut muutaman päivän ajan kuin jääkaappi. Kirjoittelen täällä juuri parasta aikaa takki päällä, sillä kodissamme ei yksinkertaisesti vain tarkene olla ilman ulkovaatteita. Olen myös lämmittänyt joka ilta saunan ja käynyt siellä aina välillä lämmittelemässä - luonnollisesti vaatteet päällä.

- Vaikken olekaan mikään rantaihminen, tämä viime päivien jäätävän kylmä sää on saanut jopa minutkin unelmoimaan aurinkoisesta rantalomasta. Valitettavasti seuraava loma taitaa olla odotettavissa vasta toukokuussa, jolloin suuntaamme vihdoin häämatkalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti