torstai 13. joulukuuta 2018

LAURA TESTAA: THINX- MENKKAPIKKARIT

Lupasin kertoa teille mitä tykkäisin Thinxin "menkkapikkareista", joten tässä tulee! Rehellisesti sanottuna olin todella skeptinen alushousujen suhteen, enkä oikein jaksanut uskoa niiden toimivuuteen. Minua siis ahdistikin melkoisesti sujahtaa ne päällä vitivalkoisiin lakanoihin, sillä olin satavarma, että sänkymme näyttäisi aamulla aivan murhapaikalta. Hämmästykseni olikin todella suuri, sillä ne oikeasti toimivat! Lakanat olivat valkoiset vielä aamullakin, eikä olo tuntunut "ällöttävän likaiselta" niin kuin monesti terveyssiteiden kanssa. "Niagaran putous- menkat" ovat ehkä asia erikseen, mutta itse pärjäsin niillä ainakin loistavasti. Alushousuja tosin löytyy eritasoisilla imukyvyillä, joten kannustaisin ainakin antamaan niille mahdollisuuden.

Tilasin itselleni alushousuista kahta eri mallia ja tykkäsin molemmista. Seksikkäitä niistä ei saa tekemälläkään, mutta jos en ole kovin väärässä, niin harva meistä tuntee itseään kovin kuumikseksi menkkojen aikana muutenkaan. Itse ainakin turpoan silloin kuin ilmapallo, joten mitä mukavammat sekä joustavammat alusvaatteet - sen parempi! Laitan siis ehdottomasti tilaukseen vielä parit pikkarit lisää, sillä olen nyt täysin valmis luopumaan tamponeista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti